Seuraava kirjoitus on uutta sydäntä odottavan. Tiesittekö, elinsiirtoa
odottavien tilanne on ennätyksellinen vaikea, pitkään vaikuttaneen pandemian
vuoksi? Jonotukseen kirjaimellisesti kuollaan. Siirtoja on tehty historiallisen vähän ja siirtoa odottavien tilanne on vaikea.
Tiedättekö, että vaikeasta
sairaudesta huolimatta ihminen voi näyttää ja kävelläkin siten, että näyttää
hetkisen ihan hyvinvoivalta?
Kaikki ei näy ulospäin, joten jos joku asia mietityttää, kysyttehän rohkeasti. Kirjoituksen levittämiseen Outi Perälä on antanut luvan ja sen teen, koska se tuntuu tärkeältä.
Kysy siis. Sen sijaan, että …
OUTI PERÄLÄN KIRJOITUS
”Lauantaina 21.1 noin klo 15 Oulun Raksilan
citymarketin edessä Citroen Picassossa vänkärin paikalla istuva vanhempi rouva:
KAIKKI VAIVAT EI NÄY PÄÄLLEPÄIN
Cittarin edessä oli neljä tyhjää invapaikkaa, joista
yhteen mieheni kanssa automme parkkeerasimme. Invamerkki ikkunaan ja kauppaan.
Viereisessä, ei invapaikassa, oli kuvaamani auto ja rouva, joka katsoi
tehtäväkseen ilmoittaa meille, että kyseessä invapaikka. Mieheni kanssa
huikattiin että joo niin on, merkki on ikkunassa. (Ajateltiin ettei hän hoksannut).
Tämä nainen ilmoittaa, että "saahan teillä se invamerkki olla, mutta TE
ETTE OLE INVALIDEJA, et sinä etkä sinä!" ja osoittaa sormellaan vuoroin
miestäni ja vuoroin minua. Osoittelun lisäksi jo pelkkä puhetapa oli korvaani
todella ikävä.
Lähden rivakasti naisen luo, aikomuksenani esitellä
hänelle olallani keikkuva laukku, jossa sydämeni apupumppua kannan. Rouva lyö
autonsa oven kiinni ja napsauttaa keskuslukituksen päälle. Mieheni yrittää
sanoa ettei vaivat näy päällepäin. Kukapa sisääni sysipaskaa moottoroitua
sydäntäni näkisi?
Rouva huiskii, että hölynpölyä.
Minulla kilahtaa täysin. Vedän kaiken kansan edessä
takkini ylös ja näytän violetin mustelmaisen lääkepistoksin pistellyn vatsani,
jossa teipattuna letku, joka johtaa laukusta vatsanpeitteiden läpi sydämeeni.
Näytän laukun ja apupumpun ohjausyksikön näytön. Itku tulee. Paukutan
keskisormea picasson ikkunaan.
Tässä kohtaa rouva sanoo ikkunan läpi anteeksi. Se ei
enää ikävä kyllä tuntunut enää miltään.
Hän oli jo satuttanut.
Hän ja hänen oletuksensa.
Minä tärisen vielä kaupassakin, tunnen rytmihäiriöt. Itkettää ja suututtaa. Miksi, miksi!!!! Odotan sydänsiirrettä ja olisin niin mieluusti terve. Tämä invaetuus on pieni kädenojennus meille, joille elämä on sairauden myötä haasteellista. Lääkäri on todennut vamma-asteeni ja sen mukaan invalupa on minulle myönnetty. Ei minun pitäisi sitä enää joutua kenellekään todistelemaan millään tavalla. Kun tämä kortti tuli postista itketti sekin: minäkö olen vammainen?! Vaikea uskoa, vaikea hyväksyä, mutta te invaparkkien kyttääjät teette tästä vielä paskempaa!
Kuva Outi Perälä Facebook |
Olen terminaalista sydämenvajaatoimintaa sairastava, työikäinen äiti.
Ulkonäkönikö kertoo etten ole invalidi? Se on sinun
invapaikkakyttääjän oletus ja minun haave.
Siinä on iso ero.
Kirjoitan tämän kaikkien meidän invalidien puolesta,
joiden vika ei näy päällepäin: Antakaa meidän olla.
Aurinkoista kevättä - myös sinulle picasson nainen.
Vaikka suutuksissani toivoin, että violetin mustelmainen letkumahani tatuoitui
verkkokalvoillesi, en halua sinulle kuin ymmärrystä ja sitä, että opit
virheestäsi. Anteeksi kaikki te mahdolliset silminnäkijät, näky ei ollut
kaunis.
(Postaus on julkinen. Saa jakaa.)”
#armo #elinsiirtopotilas #kardiomyopatia #karpatiat #reunallapelottaa #toivo
Kirjoituksia:
Miltä tuntuu? - Tuntemuksia, ajatuksia sairastamisesta
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti