 |
| Kuva Microsoft kuvapankki |
Tarinoihimme kertyy mustia aukkoja. Muistamme vaiheita, tilanteita, sanatonta viestintää ja sen, miltä meistä milloinkin tuntui. Mielemme pohjalle jää asioita ja aikoja arvailujen varaan. Tulkitsemme paljon sellaista, mitä ei ole koskaan sanottu ääneen. Ihmettelemme, miksi toinen koki asiat eri tavoin kuin me.
Elämme sukupolvien ja kokemustemme summana.
Liian usein aika rientää, eikä selittämiselle löydy oikeaa hetkeä tai sanoja.
Sukupolvet ja eletty aikamme
Jokainen kokemus vaikuttaa kehossamme ja mielessämme. Muistamme osan kohtaamisistamme. Muistamme, jos olemme jääneet epätietoisuuden ja ymmärtämättömyyden tilaan. Muistamme, miten meihin on suhtauduttu. Puhumattomuus muokkaa mieltämme.
Moni jättää selittämättä muille aiempien aikojen taustoja, tuntemuksia ja juurisyitä.
Monen ikäiseni isovanhemmat elivät rankkoina aikoina. Heihin jäi elämänmittaisia, käsittelemättömiä fyysisiä ja psyykkisiä arpia ja tunnelukkoja. Niitä ei juuri avattu muille. He kantoivat muistoja sodasta, menetyksistä ja raskaista töistä.
“Oli lasten menehtymisiä, kamalaa puutetta ja fyysisesti raskasta työtä.”
Ymmärsin jo varhain olla hiljaa, huomaamaton ja kysymätön. Isovanhemmilleni oli tapahtunut valtavasti pahaa. Vaikeudet jättivät heihin käsittelemättömiä traumoja, jotka kaatuivat ja näkyivät myös vanhemmissani.
Jokaisen elämä on erilainen. Jokaisella on menneen painolasteja, kokemuksia ja käänteitä. Vaikeudet pakottavat katsomaan itseämme ja elämäämme uusin silmin.
Olisimme eheämpiä, jos saisimme miksi‑kysymyksiimme enemmän vastauksia. Jotta voisimme edes yrittää ymmärtää, miksi toinen on sellainen kuin on ja miksi hän toimi aikanaan tietyllä tavalla. Elämämme on yritysten ja erehdysten summa – myös menneiden sukupolvien.
Olemme aiempien sukupolvien muovaamia - ja kokemustemme ja valintojemme summia.
Painolastina hiljaisuus ja menneiden möykyt
 |
