![]() |
Heikossa hapessa vähän ennen sydänleikkausta |
Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle. Liityttehän seuraamaan!
VAIHEITA OLI PALJON
Minulla on läheisiä, joiden takia koen elämäni elämisen arvoiseksi, hankaluuksistani huolimatta. Siksi olen hoitahoilleni välillä se - pain in the ass eli paskamaisen sitkeä viestejä ja omia arveluitaan esittävä potilas.
Epätoivoisena viestittelin hoitotahoilleni. Ehdotin edes aiempaa röntgenkuvassa käyntiä. Ei ymmärretty. Mutta, kun tavallisessa röntgenkuvassa näkyi kovasti paljon pleuranestettä minut kehotettiin lähtemään HETI keskussairaalan ensiapuun. Kykenin vaivoin huohotellen kävelemään askeleen pari. Olin nukkunut jo parisen kuukautta tyynyläjän auttaessa hengittämisessä. Sekin oli kaikunut kuuroille korville. Ensiavussa oli ruuhkaa 5.12. Hengittämisongelmani, pumppuni ja peluranestekertymäni ajoivat minut keuhko-osastolle sisään. Hyytymisarvoni piti saada pienemmäksi. Neste piti saada pian pois, sillä sitä oli hyvin paljon. Ei kyetty poistamaan ennen kuin hyytymisarvo näytti sen olevan riittävän turvallista. Vaarana olisi ollut hallitsematon tilanne vuotoineen. Odottavan aika oli hyvin pitkä ja oloni hyvin huono.
TARTUNTAVAARAA, ODOTTELUA, KIPUJA JA HENKISTÄ TUSKAA
Kahden hengen huoneessa keuhko-osastolla oli huonekavereinani vuoron perään eräs, jolla keuhkokuume, toisella pneumokokki ja kolmannella mykoplasma. Sairaalaverhon takaa kuulee. Kuulee, vaikka ei haluaisi. Käteni olivat kainaloita myöten ristissä jutellessani Luojalle. Toivoin, että välttyisin noilta taudeilta. Jos joku niistä olisi tullut silloisen vointini päälle, niin tuskin tässä kirjoittaisin.
Oli hyvin kivuliasta ylipäätään olla olemassa. Hengittämiseni oli tuskallisen työlästä. Hengenahdistus - niin voimakas tukehtumisen tunne ja kipuja. Sain morfiinia, jotain hengityskaasuja/lääkkeitä, voimakkaita kipulääkkeitä, nukahtamislääkkeitä ja ties mitä. Kesästä alkaen ruokamääräni oli pienentynyt. Koska nestettä oli kehossani niin painoni oli nipinnapin normaalipainon alarajalla. Nestelastin poistoa odottaessa nautin päivittäin 80 mg nesteenpoistolääke Furesista. Lääke alentaa verenpainetta ja vaikuttaa hyytymiseenkin. Kykenin syömään päivässä ehkä saman määrän kuin 1-vuotias syö. Senkin aivan väkipakolla. Sain energiapitoisia drinksuja ja lisäravinteita. Makuaistini kaikkosi.
TOIMENPITEITÄ, SIIRTO KARDIOLOGIAN POLILLE JA HUSIIN SYDÄNSELVITTELYIHIN
Vointini ja tilanteeni oli niin luokattoman huono, etten kokenut, että voisin enää kestää juuri enempää. Oleminen oli loputtoman tuskaista. Kardiologien kirjaus: "Keskusteltiin potilaan kanssa hoitorajauksista. Mikäli tilanne romahtaa, potilas ei toivo elvytystä. DNR päätös on myös lääketieteellisesti perusteltu. Kirjataan tämä yhteisymmärryksessä Apottiin, ei myöskään intubaatiota eikä mekaanista ventilaatiota."
Heräsi toivo siitä, että läppä voitaisiin korjata. CCU Sydänvalvonnan täyttyessä minut siirrettiin tavalliselle kardiologian osastolle. Olin shokissa, sillä olin vasta saanut elvyttämättä jättämispäätöksen. Minulle oli jo usean päivän sanottu, etten saa nousta sängystä. Kardiologisella osastolla ei ollut hoitajia, jotka olisivat minua paaponeet. Mielestäni kuolemankielissä raahustin virtsakatetrin ja sen keräyspussin kera askel kerrallaan (matkaa 3 m) vessaan. Tuntui hullulta ja ajattelin, että tähänkö matkani pitää loppua - vessareissuun. Mietin kontrastia, että toisaalla höyryten mietittiin isolla joukolla sitä, miten minut voitaisiin pelastaa. Ja tämä kontrasti aiempaan - ota vuoteesi ja käy- yhtäkkiä. Tuntui oudolta. Terveydenhuollon alasajoa ja yt-neuvotteluja käytiin, sen kuulin henkilökunnalta. Lyhytnäköistä typeryyttä. Surullista.
Seuraavana päivänä olin pitkissä ja tarkoissa tt-kuvauksissa. Tilanteeni toivottomuus tiedettiin ja silloin väläytettiin jo, että jos kudokseni ja muut seikat ovat suotuisat, niin läppätoimenpide olisi jo torstaina. Hiukseni olivat olleet jo marraskuun lopulta pesemättä. Mieheni toi sairaalaan shampooni ja hoitoaineen. Hän olisi voinut pestä minut, jos muut eivät ehtisi. Itse en ollut siihen kyennyt kahteen aiempaan kuukauteen, saati nyt. Onneksi löytyi ammattitaitoinen ja ymmärtävä hoitaja, joka sanoi, että kyllä me sinut pestään. Aloitimme alaosasta. Väsyin niin, että pesu tehtiin vain varpaista napaan asti. Seuraavaksi päiväksi sovittiin loppueukon pesu. Siinä vaiheessa myös muut hoitajat ymmärsivät, etten ollut peruspotilas, joka viipottaa itsekseen käytävillä. Keskiviikon aamupäivällä sain tiedon, että "kuvat analysoitu, anatomia on suotuisa ja sinut on hyväksytty toimenpiteeseen". Tuli wau tunne. Ajattelin, että nyt viime hengenrippeilläni etsin zeniläistä mielenrauhaa. Toivoin, että kroppani kestäisi operaatioon asti. Oman lisätwistin toi hieman erilainen huonekaveri, joka oli hieman pelottavakin.
Keskiviikkona oli 3.s pleurapunktio, jossa poistettiin taas mittava määrä nestettä. Ajatus oli, että juuri ennen leikkausta saatiin nestelastia ja riskejä vähemmiksi. Sain illalla hiusten- ja yläkropan pesun. Juuri ja juuri pysyin istuen pesupenkillä. Oli itkettävän ihana olo olla puhtailla hiuksilla ja keholla. Olin varma, että operaation jälkeen menisi taas päiviä, ennen kuin pesuoperaatio voisi olla mahdollinen. Jos menehtyisin, niin en sentään olisi ihan Haisuli.
En kenenkään mielestä tuoksahdellut ja oletan, että aineenvaihduntani oli jo pitkään käynyt niin hitaalla, että kehoni toiminnot olivat jo alkaneet mennä säästöliekille. Pesuoperaatio väsytti ja sain joitain hetkiä nukuttua. Yllättäen jo aamuvarhain tapahtui. Ei syömisiä eikä juomisia vaan olin kai aamun ensimmäisenä leikkaussalissa. Heti huomasi, että oli touhutiiimi ammattilaisia asialla. Muistan, että piuhoja kehoon ja jokunen sana ja ...- heräsin kirkkaaseen valoon. Olin isossa tehdasmaisessa hallissa, jossa valko- ja vihertakkiset häärivät kukin eri potilaiden sänkyjen lähellä. Joitain tunteja tilannettani tutkailtiin ja tasailtiin. Siirsivät huoneeseeni. Infottiin, että minut siirretään jo seuraavana päivänä hyvinvointialueeni Sydänsairaalaan.
Seuraavana päivänä lyhyt lopputarkastus ja ambulanssilla matkaan. 20.-23.12. olin toipumassa Sydänsairaalassa osastohoidossa. Sain pönttövessan, hoitotuolin ja rollaattorin. Aloitin muutaman metrien matkojen siirtymiset rollaattorin kera. Olin niin tottunut hengenahdistuksen pakokauhumaiseen tunteeseen, että tuntemus oli jäänyt jonnekin syvälle. Nukuin yhä lähes istuen, kun olin jo kuukausien aikana siihen tottunut. Huoneessa oli levotonta, kun oli 3 muuta. Jouluaaton aattona myöhään illalla oli tehty kardiologin lopputarkastus ja juteltu jatkoista. Pääsin KOTIIN.
Tietynlaisia aiemmasta poikkeavaa oirehdintaa on, mutta olen päättänyt olla kiitollinen jokaisesta elinpäivästä, jonka vielä saan. Tämä on jo aika mones jatkoajan jatkoaika, jonka olen saanut. Kiitos Luojalle💗.
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.