Olen nyt koulutettu kokemustoimija

Olen nyt koulutettu kokemustoimija
opiskelin @Sydänliiton tuella
Kiitos.

Saan käyttää kokemustoimija nimikettä

💗

Halusin vielä lisää hyvää.
Olen saanut paljon.
Maksaisin velkaani yhteiskunnalle
kiitoksena avusta, hoivasta,
ihmeistä ja siitä, että yhä elän.

💗

Mutta mihin kykenisin,
mitä osaisin ja pitäisin.

Ja piti huomioida realiteetit.

Mietin, että mitä kun se maratooni ei oikeen sopinu
ja se zumbakin tuntui sit .... vähän liian... zumbalta. 

Bongasin koulutusilmoituksen
ja kokemustoimijaa jututin
sydänliitosta sain infoa.

Tällaisena ujopiimänä
päätin sukeltaa
kun tästä totisesti tiedän

Kun on kauan ihan elämän reunalla
se muiden tavallinen on 
minulle ihan erityistä

Arvaattehan sen ydinjutun 
ja syyn miksi kiinnostuin.
No kun kerrankin
täytin ne kriteerit.

Lainaus "kokemustoimijamme
ovat pitkäaikaissairaita vammautuneita".

No sitä kokemusta on.
Tuli tunne tää on just mun juttu.

Sydänliitto suostui ja talvipimeinä opiskelin.
Innostuin uudesta tutusta uudella tavalla.
Oli mielenkiintoinen koulutus, omaa päätä herättelevä.

💗 Lainaus kKokemustoimintaverkostolta:
”Kokemustoimijan tehtävä on ymmärryksen ja tiedon lisääminen
kokemustoimija on kokemustiedon jakaja/välittäjä
eri alojen ammattilaisille ja opiskelijoille suurelle yleisölle.

Kokemustoimijat ovat kokemustoimintaverkoston järjestöjen kouluttamia.
kokemustoimijat ovat haastavan elämänkokemuksen omaavia
pitkäaikaissairaita vammaisia tai heidän läheisiään.
Kokemustietoa välitetään rakentavalla positiivisella otteella
laajempi näkökulma synnyttää uusia tapoja tehdä.

Kokemustoimijat pitävät luentoja, puheenvuoro ja alustuksia
He ovat mukana koulutuksissa keskusteluissa työryhmissä,
työpajoissa - kehittämisessä suunnittelussa.
Kokemustoimijat tuovat asiakkaan/potilaan polkua läpikäyneen näkökulmaa.

Jännää johtaako mihinkään💗

Klikkaa lukemaan lisätietoa ->   Tästä Kokemustoimintaverkoston sivuille

Jatkan Sydänliiton vertaistukihenkilönä rinnalla kulkemista. 💗 
Kiitos Sydänliitto etenkin Paula 💗
Kiitos kokemustoimijaverkosto kouluttaja Piia 💗
Kiitos kurssikaverit 💗

... ja aina sitä kevennystä tarvitaan 
- tämän klipin idea on varmasti tullut seuraamalla minua - kiitos

Kamala Luonto 23-3508
💗

Hank C:n musiikki

Mieheni on "musiikkimaailmassa" Hank C. 
Hänen 2 countryvoittoista albumiaan soi suoratoistopalveluissa. 
Jokainen kappale on hänen
säveltämä ja sanoittama.

Esikoisalbumi Till The End julkaistiin 2024. Albumi Little Promised Land julkaistiin 2025.
Singlebiisi julkaistiiin Valentines-päivänä 2026.

Biiisit ovat syntyneet intohimolla. 
Mukana on ollut ennen kaikkea
rakkaus musiikkiin.

Läpi vaikeuksien

Musiikki on ollut tapa selviytyä.
Biisien tekeminen ja kitaran soittaminen
on auttanut purkamaan omia tuntoja,
kun sanat eivät ole riittäneet.

Mieheni aloitti kitaransoiton teini‑iässä ja
kappaleiden tekemisen parikymppisenä.
Elämä vei välillä toisaalle. Muut työt tulivat tutuksi.

Oli vuosia, joina musiikki jäi syrjään.
Työ ja elämä veivät välillä voimia ja uskoa itseensä.
Silti, kitara pysyi ystävänä,
vaikka aina siihen ei jaksanut koskea.

Mitä rakastaa sitä pitäisi tehdä

Tiemme ristesivät.
Tapaamisemme muutti elämämme.
Mieheni on joutunut kokemaan sen,
millaista on rakastaa vaikeasti sairasta.
On ollut tappiomielialan hetkiä,
mutta periksi ei ole annettu.

Mieheni intohimo musiikkiin
on löytynyt yhä uudelleen.
Se voima ja palo, kun tekee jotain sydämestään.
Siksi, että rakastaa sitä.
Sen voimalla on helpompi jaksaa. kaikkea.

Arjen pyörittäminen ja musiikin syntyminen
on kulkenut käsi kädessä.

Albumi

Mieheni esikoisalbumi on Till the End. Se julkaistiin 2024.

Molempien albumen kaikissa kappaleissa
mieheni laulaa ja soittaa akustista kitaraa.
Rumpujen rytmiä ja tempoa ohjasi Sami Laakso, 
Osan sovituksista teki kitaransoiton velho Jarmo Hynninen, 
joka soittaa kappaleilla sähkökitaraa.
Basson matalat äänet ja rytmisen perustan loi Topi Karvonen. 

Esikoisalbumi Till The Endin tekijät ovat muutoin samat,
mutta siinä basistina toimi mainio Jaska Prepula.

Tässä linkkejä Hank C:n musiikkiin:

 boomplay.com  · tidal.com  · deezer.com  · amazon.com  · spotify.com  

Hank C - Facebook 

Hank C - Spotify

Hank C - YouTube

Hank C - Till The End - YouTube - video

kotikutoinen video, jossa kuvituksen omat valokuvamme
– mieheni rakkauslaulu minusta tarinamme kera.

💗

Kirjani Käänteisiä lottovoittoja kertoo sairasvuosistani 2002- 2025 vuoden alkuun

Kirjani Käänteisiä lottovoittoja
julkaistiin huhtikuun lopussa.

Kirjan voi ostaa  💗

mediapinta oy verkkokaupasta.  
voit tilata kirjan tästä linkistä - mediapinta oy:n verkkokaupasta

Kirja on BTJ Finland Oy;n ja
Kirjavälitys Oy:n kautta
saatavilla myös kirjakauppoihin

💗
luultavasti silloin pitää on ilmoitettava nämä

💗kirjoittaja - kirsi juntunen -

💗kirjan nimi käänteisiä lottovoittoja

💗kirjan yksilöintitunnus ISBN: 978-952-81-1750-6

💗kustantaja mediapinta oy sekä

tai ota yhteys kirjastoosi kirjastoa voi pyytää tilaamaan kirjan kertokaa nuo yllä olevat kirjan tiedot.

kiitos jokaiselle kirjan hankkineellle sen lukeneelle ja eritoten palautetta antaneille.

.Kerron vähän kirjoitusprosessista 💗 - ja mitä kirjassa on.

Kuvaan kirjassa vuosiani
jossa sairaus on kulkenut
muun elämän rinnalla.

Siis 35-vuotiaasta 57-vuotiaaksi.
Se on aikaa, kun oli opittava
elämään sairauksien kanssa.

Sairaudet kulkivat mukana lupaa kysymättä.

En ole pitänyt päiväkirjoja.
Ne olisivat helpottaneet.
Terveydestäni sain tekstejä
Sairasvuosia ja kirjauksia on tuhansia.

Ei sairastaminen ole koko elämääni täyttänyt.
Elämässäni tärkeintä oli lapseni
ja heidän hyvinvointinsa.
Heidän vaiheensa muistan
ilman päiväkirjoja oikein mainiosti.

Isommat terveysasiani muistan kirkkaasti.
Mutta, enimmäkseen elämä oli 
menemistä, tulemista ja olemista.

Ihan tavallista elämää.
Elämän kiertokulun myötä
muuttuu ja kasvaa
ihmisenä ja äitinä.

Lapset kasvoivat
taaperoista aikuisiksi
kuin huomaamatta.

Ajattelin - ajan mukaisesti eteenpäin siirtyen 
tapahtumat avautuvat läheisilleni ja itselleni.

Kirjan kansikuva - sen absurdin ajan takia
kun elämässäni oli onni ja pelko rinnakkain.
Sairauteni ovat harvinaisuudessaan,
moninaisuudessaan ja tilastollisesti
mielestäni jo kuin Käänteisiä lottovoittoja
Nimi tuntui osuvalta.

Tuntemuksia, ajatuksia ja ihan tavallista elämää 💗

Päästyäni lopulta vuosien jälkeen
vertaistuen piiriin huomasin vuosien
koulineen mieltäni.
Kouluttauduin vertaistukihenkilöksi
heti kun se oli mahdollista.

Ajatukset ja tuntemukset on sairaudesta
riippumatta pitkälti samankaltaisia.
Vuodet muuttivat minua
ulkoisesti ja sisäisesti.

Toivon, että kirjan lukisivat myös terveet. 
Mielestäni se sopii jokaisen aikuisen luettavaksi.

Elän olen ja hengitän - ihanaa 💗

Selviydyin monen ihmeen kautta
loppuvuonna 2024 hyvin tiukasta paikasta.
Kirjaprosessi oli pitkällä ja viimeistelin
sen vauhdilla vimmoissani,
kun en alkuun kyennyt kuin istumaan.

En tiedä paljonko tätä jatkoajan jatkoaikaa
on suotu, siksi en uskaltanut tuhlata aikaa.
Siksi kirjasta tuli rosoinen.

💗

Ihmisten ilmoilla

kuva anne karine

Ihmeiden aika ei ole ohi!!
Olen totisesti kaivannut vaihtelua.

Olen ollut jo ihan
ihmisten ilmoilla.

Olen bongaillut
kevään merkkejä ja luonnon valoa .

Osallistuin rakkaan sydänyhteisöni 
Karpatiat ry:n
vuositapaamiseen .

Yhdistys juhli
25-vuotistaivaltaan.

Olin myös Mössön Musaklubilla
Juha Tapion keikalla tyttäreni kanssa.

Hurjaa menoa siis
omalla nykyisellä 
mittapuulla ;)

💗

 

Keikan bongasin ennen vuodenvaihdetta.
Paikka oli melko lähellä.
Tyttäreni toimi seuraneitinä.
Hän ajoi, roudasi ja auttoi kaikessa.
Pyörätuolipaikalla oltiin,
muu ei olisi ollut mahdollista.
Keikka ok, mutta jatkossa
valintani kyllä konserttisali.

💗

Karpatiat ry:n vuositapaaminen
Jyväskylässä

Pontimena ja motiivina lähtemiseen
oli etenkin jo vuosien varrella
kohtaamani vertaiset.

Näissä tapaamisissa on aina
uusia ja vanhoja kasvoja.
Pyörätuoli oli täälläkin mukana.

Ystävä auttoi ihan kaikessa.
Tarvittaessa moni muukin.

Kävelen toki ihan omin jaloin
lyhyitä matkoja, mutta yhä olen 
ihan hapero - hauras. Ja päivän
jaksaminen.

Käteni olivat  ja ovat yhö
"aika reporankana" eikä edes
lautasen kantaminen onnistu.

Tapasin muutamia seudulla asuvia
ystäviäni vertaistukimielessä
ja muutenkin.
Tehokasta ajankäyttöä.unailu oli tooosi

Junailu oli tosi rankkaa.
Oli mutkia ja viivästyksiä.
Ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Matkanteko
ei ihan unelmasti menny, ei

kuva Anne Karine

Vuositapaamisen luentojen ja
puheenvuorojen lisäksi
ohjelmassa oli pienryhmäkeskustelua
ja vapaamuotoisempi illanvietto.

💗

No minähän tulin ihan täysin yllätetyksi.

Sain iltajuhlassa kunniakirjan ja ruusun

ja Sydänliiton pronssisen ansiomerkin !!!
KIITOS.
toiminnastani sydänterveyden hyväksi.
12 vuotta vertaistukihenkilönä täynnä 
ja ilolla jatkan.

8 yksinäistä vuotta sairaana oli ihan kamalaa.
Aika ei ole unohtunut mielestä.
Yksin ei ole hyvä sairastaa.

Oli ihanaa vaihtelua ja monia kohtaamisia.
... ja ihan liian vähän aikaa.

Välillä on hyvä olla ihan ihmisten ilmoilla.

Ihan liikaa omissa oloissaan.
Ahtaassa pienessä elämässään.

Oli jo aika kömpiä kotiluolastaan
ja kömpiä vertaisten seuraan.

Oli pelkoja etten jaksa.
Etten enää edes osaa olla.
Ihan ihmisten ilmoilla.

Huh, kovin olen jo ehtinyt metsittyä.
Juuri nyt ja juuri siksi oli pistettävä
ranttaliksi - no, menoksi.

Tekosyyt ja pelot kun
voi hetkeksi puhaltaa
hiiteen.

💗

Kas,
kun ihmisten ilmoilla
vertaisten seurassa 
voimaantuu.

kiitos

💗

Elämän lahjasta luopuminen

Suomen ev. lut. kirkko

Pääsiäisenä monella on

odotettu pidempi vapaa.

Kristityille pääsiäinen
on tärkeää aikaa.
Ylösnousemuksen ihme.

🙏

Sitä ennen on kärsimysnäytelmä
ja elämästä luopuminen.

Vaikeita asioita, joiden eteen
itse kukin aikanaan joutuu.
Käännän asian toisin.
Mietin elämää lahjana,
josta voi ja pitää olla kiitollinen.

💗

Hyväksyminen – luopuminen

Joudumme luopumaan monista
asioista, myös ihmisistä,
joista pidämme ja joita rakastamme.

Heistä, jotka ovat antaneet
meille onnen ja ilon tunteita.

Luopuessa koemme ensin
alakuloa mielipahaa, katkeruutta.

Lopulta ymmärrämme iloita ajasta,
jonka saimme kokea yhdessä.

Muistot jäävät. Ne meillä on.

Ajan myötä voi löytää
mielenrauhan.
On koetusta, olevasta ja 
tulevasta kiitollinen.

💗

Elämän lahja

Saamme kokea monenlaista.
Saamme monienlaisia kokemuksia.
Saamme elää läpi tunteiden meren.

Elämän antaa ja ottaa.
Saamme lentää ajatusten siivin
unimaahan, muistoihin ja unelmiin.

Jäämme muistoina
toistemme mieliin ja yhtenä
helmenä iäisyyden helminauhaan

💗

Kuva: A Tribute to Snoopy and the Peanuts Gang

💗🙏

Vieraskynä - Kirsi Vikman - Kato vammanen!

Viivi vauvana

Esikoisemme syntyi 35 vuotta sitten.
Viivi on tuonut iloa ja tyytyväisyyttä elämäämme.

Hän on opettanut sen, että jos jotakuta rakastaa,
se kannattaa ja pitää sanoa myös ääneen.
Tunteet voi näyttää, ja kannustaa voi kaikkia.

Elä tämä päivä täysillä,
mutta usko myös tulevaan.

Suhtautuminen vammaisiin ja erilaisuuteen
on onneksi parantunut ajan myötä.

Asenteet vammaisuutta kohtaan

Muistan yhä, kun työnsin rattaissa istuvaa pientä,
kehitysvammaista tytärtäni.

Vastaan tuli isoäiti leikki‑ikäisen lapsenlapsensa kanssa.
Ohitettuamme toisemme lapsi tokaisi kirkkaalla äänellä:

“Ei se mikään vammanen oo,
sill on kaikki kädet ja jalatkin!”

Niinpä hyvinkin oli.

Jälkeenpäin olen monesti miettinyt,
miksi tuo isoäiti koki tarpeelliseksi osoitella pienelle lapselle,
että vammainen lapsi näyttää tuolta.

Ymmärrän, että kiinnitämme helposti huomiota erilaisuuteen.
Osa on ihan hyväntahtoista uteliaisuutta,
jossa ei ole mitään pahaa.

Meillä voi olla ennakkoluuloja uutta ja outoa kohtaan.
Saatuamme oikeaa tietoa
ennakkokäsitykset ja mielikuvat voivat muuttua.

Toivon, että tuo isoäiti olisi selittänyt lapsenlapselleen,
etteivät kaikki vammat ja sairaudet aina näy ulospäin.
Vammainen tai sairas kun voi olla niin monella tavalla.

Rakas tyttöremme Viivi

Tyttäremme syntyi 1980‑luvulla.
Hänellä on Downin syndrooma ja vaikea sydänvika,
joka leikattiin hänen ollessaan 7‑vuotias.

Näin myöhemmin Viivin leikanneen lasten sydänkirurgin televisiossa.
Miten noin isot kädet auttavat
niin pikkuruisenpieniä sydämiä!

Kauan sitten yksi Viivin pikkuveljien kavereista kysyi:

“Onko sillä sun siskolla aivoja ollenkaan?”

Johon pikkuveli kaikkitietävänä vastasi:

“Kyllä sillä aivot on.
Mutta sydämestä se kaikki johtuu!”

Sydänasiat olivat varmaan olleet pinnalla perheessämme,
ja lapsen logiikalla hän päätteli asian noin.

Viivi karkaili pienempänä kotipihaltamme.
Usein hän löytyi lähistön leikkikentältä.

En heti tajunnut, että leikkikavereitahan hän vain etsi.
Pikkuveljet olivat ties missä kavereittensa kanssa,
ja hän kotona – josta kukaan ei tullut hakemaan häntä leikkimään.

Joskus poikien kaverit soittivat ovikelloa.
Viivi meni avaamaan ja kertoi, etteivät veljet ole kotona.
Riipaisevaa oli kuulla lopuksi:

“Mutta minä olen.”

Kun kukaan ei koskaan tullut hakemaan juuri häntä leikkeihin,
oli hyvin ymmärrettävää suunnata –
ilman lupaakin – leikkikentälle etsimään leikkikaveria.

Viivi ei käynyt lähikoulua,
joten hänellä ei ollut sellaista luontaista lähilapsipiiriä
kuin muilla lapsillamme.
Tämänkin ymmärsin vasta paljon myöhemmin.

Peruskoulun jälkeinen opiskelu oli aluksi hieman hakusessa.
Kun oma ala löytyi, elämä hymyili.
Muutaman vuoden päästä tutkinto oli suoritettu.

Työ löytyi myöhemmin hieman eri alalta,
mutta koulun antamat opit ovat kantaneet pitkälle
ja tuoneet harrastusten kautta paljon iloa elämään.

Suhtautuminen vammaisuuteen

Vammaisiin suhtautuminen on parantunut todella paljon.
Tietoa on tullut valtavasti lisää.

Ennen kaikkea vammaiset ovat saaneet mahdollisuuksia
käydä koulua, oppia
ja opettaa myös muita.

Viivi opiskeli erityisluokalla harjaantumisopetuksessa.
Hieno asia oli, että samassa koulussa oli myös vammattomia.

Hän osallistui mahdollisuuksien mukaan
myös normaaleihin kerhoihin,
esimerkiksi muskariin ja liikuntakerhoihin.

Paljon oli sellaistakin,
mihin osallistuimme koko perheenä.
Se oli tärkeää –
huomasimme, että on muitakin perheitä,
joilla on kehitysvammainen lapsi.

Vammaiset voivat itsenäistyä
ja olla mukana yhteiskunnassa.
Jos eivät aivan tasavertaisina,
niin monessa asiassa paljon tasavertaisempina kuin aiemmin.

Avoimuutta ja tukea – puhumalla suhtautuminen muuttuu

Saimme erilaisissa tapaamisissa ja leireillä
paljon tietoa ja tukea työntekijöiltä.
Erityisen paljon saimme tukea muilta perheiltä.

Osa tapaamistamme ihmisistä kulkee
yhä elämässämme mukana.

Kunnioitan oikeutta kertoa tai olla kertomatta
vammastaan tai sairaudestaan.
Itse en voisi kuvitella,
etten olisi kertonut perheeseemme syntyneestä
vammaisesta lapsesta.

Lastamme on saanut kuvata
esimerkiksi koulun tapahtumissa.
Meihin on voinut olla yhteydessä,
jos perheeseen on syntynyt kehitysvammainen lapsi.

On ollut tärkeää olla avoimia.
Ja miten paljon olemmekaan saaneet,
kun olemme itse avautuneet
ja tavanneet muita vammaisperheitä!

Valehtelisin, jos sanoisin,
että kaikki on aina ollut helppoa.
Huolta, murhetta ja suruakin on piisannut –
mutta kenenpä elämässä ei.

Vuosien myötä on oppinut,
kuinka helppoa oli laittaa kaikki vamman syyksi.

Mitä olemme oppineet tyttäreltämme?

Ensinnä ja erityisesti:
iloa ja tyytyväisyyttä.

Ja sen, että jos jotakuta rakastaa,
se kannattaa sanoa ääneen.

Tunteet voi näyttää,
ja kannustaa voi kaikkia.

Tytär ei koskaan unohda kertoa,
miten paljon hän kaikkia rakastaa.

Hänestä on tullut täti.
Riittää, että mainitsee pienen veljenpojan nimen –
ja hän on kuin Hangon keksi!

Tarraudu toivoon

Toivon ja kannustuksen merkitystä
olen monesti miettinyt.

Yksi tyttäremme lääkäreistä
antoi eliniäksi korkeintaan 20 vuotta –
ja kohta hän on jo tuplannut tuon iän.

Muistan ikuisesti keskussairaalan
vauvojen teho‑osaston siivoojan,
joka positiivisuudellaan valoi
meihin nuoriin, kokemattomiin vanhempiin
uskoa tulevaan.

Esteitä voi tulla kenen tahansa tielle.
Ne voivat kasautua ja tuntua ylitsepääsemättömiltä.
Aina jostain löytyy oljenkorsi,
joka auttaa ja vie eteenpäin.

Noin 30 vuotta myöhemmin sairastuin itse vakavasti,
parantumattomasti.
Kun muutama vuosi sitten kuulin
nuo samat sanat keuhkolääkärini suusta,
tarrasin niihin lujasti:

Älä menetä toivoasi.

 

Elä täysilläElä tämä päivä täysillä,

mutta usko myös tulevaan.

Unelmointi ei ole kiellettyä.
Jos vellot vain menneessä,
menetät tämän päivän –
ja huominenkin livahtaa karkuun.

Kirgisialaisen kirjailijan
Tšingiz Aitmatovin sanat
ovat merkinneet minulle paljon:

“Ei onni ole mikään sattuma,
joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä.
Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti,

miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin.
Onni karttuu jyvä jyvältä,
osanen täydentää toistaan.”

Näitä onnen jyviä
olen itsekin elämästä löytänyt.
Niitä toivon Sinullekin, hyvä lukija.

Vieraskynäkirjoittaja

Kirsi Vikman, 65‑vuotias eläkkeellä oleva kieltenopettaja.
Naimisissa, kolme lasta ja yksi lapsenlapsi.

Harrastuksiani ovat muun muassa sauvakävely, uinti
ja vapaaehtoistyö – erityisesti kehitysvammatyö ja UNICEF.

Rakastan pyöräilyä, teetä, syksyä,
villapaitoja sekä sinistä ja violettia.

Jäit mieleeni - Vertaistuen kontaktit

Miten monia kohtaamisia olen saanut,
Moneen tutustunut.
Ollaa sairastumisten myötä
tutustuttu samaa jakamalla.

Eniten elämäämme muuttavat
toiset ihmiset ja kohtaamiset.

Kiitos jokaiselle kohtaamisista.
Olen niistä kiitollinen.

Tärkeitä kohtaamisia on paljon.
Moni vertaistuen kohtaaminen ja
yhteydenotto.

Jäämme monin tavoin
toistemme mieleen.
Muista, olet tärkeä.

💗

Jäit mieleeni

Minua on koskettanut

Tarinat, kivut, ahdistus, hätä, pelko,

epätoivo, epävarmuus,

vaikeat elämänkuviot, vaiheet.

Muistan

Kätesi kädessäni.
Keskustelumme,
kirjoittelumme.

Voimaantumisesi,

eteenpäin menosi,

heränneen elämänjanosi.

Ilahdun

lohdutuksesta

myötätunnosta

huumorintajusta

naurusta

sanoista ja huumorista

elämänviisaudesta

kädestä olallani

viesteistä.

Kiitos.

💗

Huomaattehan - Tilaa toivolle

Juhlapäivä - blogin käyntikerrat yli 30 000.
Mieltä lämmittää.
Kiitos.💗

Suunnataan katseet eteenpäin.
Muistetaan, haaveilu ei maksa.

Vointikuulumisia - ohita vaan

Vointini on jatkunut alavireisenä.
Olen kärvistellyt toista viikkoa.
Päivät on menneet lekotellen
ja labroissa.

Ärsyttää - ottaa pattiin
kuin pientä oravaa
tämä olo.

Mies on passannut ja paaponut.
Tehntyt ruoat ja siivonnut,
Kirjoittaa vielä jaksan. 😉

Eilisen labran ja monen lepopäivän jälkeen
pieni kävelylenkki - hyvin hitaasti.
Pihassa kokeilimme sulkapalloa.
Piti keskeyttää 15 pisteen jälkeen
rintakivun iskiessä kunnolla.

Napapiikeillä viikonlopun yli.
Uusi viikko alkaa labrakäynnillä.

Ketutus- ja itsesäälihetki.
Mielessä verbaalimanailua.

Vaihdan suuntaa
eteenpäin katsomiseen ja
haaveilun kultaiselle keskitielle.

Niin tuttua kauraa ja haaveita

Voinnin vaihtelu ja huonot olot,
voi- niin tuttua kauraa.

Kynnys lähteä apua hakemaan
on korkea sairauksieni
moninaisuuden ja
harvinaisluonteen takia.

Uskon, että minulla on kotona
sopivat tropit - voin kärvistellä.

Tylsää tämä on, mutta sairaalan
hupiranneke on tuhat kertaa
tylsempää.

Mieluummin

Hiihtelen hiljaa hissutellen
villasukissa kotilattioilla,

Uneksin paremmasta
huomisesta.

Mieheni on puhkunut
minuun uskoa itseeni
ja toivoa rintaani:
Hän on sanoittanut
miten huippu olen.

Itsetuntoni on
suhteemme aikana
kohonnut huimasti.

En enää
AINA pyydä anteeksi
olemassaoloani
en pakita
heti sivuraiteelle 
no, ainakaan niin usein kuin ennen.

Kannustavaa palautetta
kirjoittamisesta
Kiitos te ihanat💗

Huomaattehan💗

Kun oikein kaivamalla kaivaa

kauemmas katsoo

voi selättää 

murheen 

huolen

ja

itsesäälin 

 aallon.

Voi huomata kauniiin

 ja kiittää 

ihan aika hyvästä.

Voi antaa tilaa

valolle ja toivolle.

Aina voi

kurkottaa tulevaan 

kenties hyvään.

💗

Mielenrauhaa

Kesän valoisaan aikaan
on hyvä rauhoittua
ja herkistyä hetkeen.

Olisi hyvä joskus olla ilman jatkuvaa
mitäs seuraavaksi ‑ajatuskehää.

Rauhoittuminen ei ole
aina itsestään selvää.

Osaatko keskittyä niin,
ettei päässäsi risteile
muita ajatuksia?

Mitä, jos kokeilisit Sydänliiton lyhyttä
kesäpäivä rannalla ‑mindfulness‑harjoitusta

Kirkko ja kaupunki ‑linkissä on esittely 
neljästä erilaisesta meditaatio‑ ja
rukoussovelluksesta

Yritä löytää itsellesi sopiva hetki.
Olisi hyvä kuunnella keskeytyksettä.

Ajatusten harmoniaa voi tavoitella
rustailemalla omakutoisia runoja
kuten minä ...😉

Harjoituksessa keskitytään aisteihin
ja mielikuvaan kesäisestä hiekkarannasta
Sen voi tehdä missä vain ja sen luvataan
palauttavan ja antavan voimia.
Kokeilin ja pidin.

Hyvää mieltä ja mielenrauhaa
ei voi koskaan olla liikaa.

Kirkko ja kaupungin esittelyssä
on neljä erilaista äppiä.
Ne poikkeavat toisistaan.
Lue kuvaukset linkkiluettelosta.

Mielenrauhaa

Ajatusten kohinaa.
Omia ja toisten vaateita.
Arjen loppumattomia tarpeita.

Milloin ja mikä on riittävää?
Milloin löytää rauhaa?

Voisiko aivot nollata?
Tai vain olla, relata
ja itseään arvosta?

Voiko tekemiset
ihan kesken jättää?

Voisiko armolla ja
itsemyötätunnolla
omaa itseään rakastaa ?

💗

Linkit:

YouTube - Mindfullness-harjoitus - kesäpäivä rannalla 4 min

Kirkko ja kaupunki - Rauhan tarpeessa - Meditaatio- ja rukoussovelluksista on apua

Läheisen huoli

Haluaisin elää niin, ettei elämä pyöri
vain sairastamiseni ympärillä.

Vointini sanelee
muutenkin olemisen
ja tekemisen reunaehdot.

Viime päivinä on ollut huono olo.
No, olen liikkunut vähän enemmän.

Omaa vointiaan on välillä
vaikea selittää toiselle.
Aina ei edes jaksaisi avautua,
ei haluaisi toisia huolestuttaa.

Pinttyneet tavat

Tuo kuva on älykelloni ilmoitus.
Vikatikki taisi olla.

Taidan yhä hengittää💗

Aiemman elämäni letkautukset
ovat syöpyneet syvälle.

Muistan suhtautumisen
ja sanatarkasti paljon.
Haluaisin unohtaa.

Opin olemaan
hiljaa voinnistani.

Minun pitäisi kertoa
voinnistani, mutta liikaa
huolestuttamatta.

Siinä on ristiriita.

Onneksi
nykyinen mieheni
on minua kohtaan
äärimmäisen myötätuntoinen.

Hän hätääntyy helposti
ja jää tarkkailemaan minua.
Sellaiseen huolenpitoon
on ollut tottumista!!!

En haluaisi huolestuttaa turhasta,
mutta äkkitilanteiden vuoksi
se ei aina ole mahdollista.

Ei sitä itsekään tiedä, mihin
suuntaan vointi kääntyy.

Opettelen ymmärtämään nykyistä
luksusluokan huolenpitoani.

Yritän karkottaa aiempien
vuosien vaikeita muistoja.

Kommunikoinnin takkuja💗

Vointi oli alavireinen ja
rinnassa painon tunne.

Oli hankala olla olemassa

Aiemman elämän piikit
yhä ajoin piinaavat
ja mielessä viiltävät.

Tuli ahdistava muisto.
Romahdin, tuli itku,

joka hämmensi
täysin miehen.

😭

Nyyhkytin aikani
sylissä kerroin
ja perustelin.

löydettiin samalle
kartanlehdelle.

Voi näitä
kommunikoinnin takkuja.

Meillä kaikki hyvin. 💗

Onko kellään muulla tällaista??

Kuva: Kamala Luonto 21–3087

💗

Musiikin voimalla

Olen musiikin suurkuluttaja.
Kuuntelen musiikkia lähes aina.

Se voi hetkessä muuttaa mielialaa.
Se piristää, herkistää ja saa hymyn huulille.

Se pistää jalan vipattamaan.
Se vie ajatuksia pois omasta navasta.

Joskus musiikki palauttaa
elämänilon ja
jopa uskoni ihmisyyteen.

Kuuntelen laulujen sanoituksia.
Tietyt sanat ja niiden merkitykset
osuvat hetkeen niin,
että ne syöpyvät mieleen.

Minulla on hauska ja tärkeä muisto
vuodelta 2018

Lähdimme perjantaina
noutamaan pizzaa tyttäreni kanssa.
Hän oli kuskina.
Tuore ajokortti juuri saatuna.

Olin niin huonossa kunnossa,
etten saanut auton ovea auki.
Tytär auttoi.

Radiossa soi ensimmäinen kappale,
joka osui suoraan sydämeen.

Ulvoimme tietyissä kohdissa
estottomasti.
Kappale oli
Johanna Kurkelan
Sun särkyä anna mä en.

Laulu kertoo rinnalla pysymisestä,
toisen kannattelemisesta,
kun voimat ovat vähissä.

Siitä,
ettei anna toisen särkyä,
vaikka kaikki horjuisi.

Siinä hetkessä musiikki
sanoi sen,
mihin omat sanat eivät riittäneet:

turvan,
lohdun
ja lupauksen –
en jätä, olen tässä.

Ja tarinan opetus?

Joskus rankat sairaudet
ja elämänvaiheet
vaativat rankat huvit.

Joskus musiikki
on se,
mikä kannattelee.

Musiikin voimalla

muistiin painuvat melodiat
ja oivaltavan osuvat sanat
avaavat muistojen tulvan.

Mieli voi muuttua
mustasta valkoiseen.

Musiikki tsemppaa,
pyytää tanssimaan,
saa mielikuvituksen virtaamaan.

Musiikin avulla
unohtuu tuska, kolotus
ja ajatus turhan musta.

Musiikki on mukana
päivästä toiseen.
Musiikin voimasta
ajatus lähtee lentoon
ja haaveiluun rentoon. 💗

USKON, että

MUSIIKILLA ON PARANTAVA VAIKUTUS.

Kuva: Kamala Luonto ‑sarjakuva (21/3020

💗

Vertaistukea

kuva: Niko Laurila Photography

Vertaistuki on luottamusta.

Kahdenkeskistä,

Hitaasti rakentuvaa.

Sairastaminen yhdistää.

Olen toiminut vertaistukihenkilönä kevättalvesta 2013.

Olen oppinut - miten erilaisia olemme taustojen,
kokemusten, elämäntilanteiden, pelkoien
ja vahvuuksien osalta

Miten erilaisia ratkaisuja ja vaiheita meillä on.

Vertaistukisuhde on aina luottamuksellinen
kahdenkeskinen tai ryhmissä ryhmäläisten
kesken luottamuksellisesti tapahtuvaa
kokemusten ja ajatusten vaihtamista.

Yhteinen ymmärrys ja luottamus rakentuu hiljalleen.
Sairastaminen yhdistää.

Facebookin sairausryhmissä
voi kirjoittaa luottamuksellisesti.

Saa olla omanlaisensa.

Jaetaan asioita, kokemuksia ja ihan tavallista elämää.
Tsempataan ja pohditaan yhdessä.
Mietitään, miten toisen tilannetta voisi helpottaa.

On tärkeää kuulla ja tulla kuulluksi, huomatuksi.

On hyvä kuulla toivoa antavista asioista ja tarinoista,
jossa vaikeiden aikojen jälkeen on ollut parempaa.

Osallistu.
Uskon, että elämäsi helpottuu.