Näytetään tekstit, joissa on tunniste siskot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siskot. Näytä kaikki tekstit

Hyvä elämä ja armo - Kirjoitukseni Siskot - Matka, jolle kukaan ei halunnut - sivustolle


Kuva: Helena Turpeinen

Tämän tekstin kirjoitin
“Siskot – matka, jolle kukaan ei halunnut” ‑blogisivustolle.

Siskojen blogi on
syöpään sairastuneiden naisten kirjoituksia
matkalta,
jolle kukaan ei halunnut.

Kaikki syöpään sairastuneet naiset
ovat tervetulleita
Facebookin Siskolaan.

Kirjoitus löytyy myös
samannimisestä Facebook‑ryhmästä.

Nimestään huolimatta
kirjoitus sopii – ja on tarkoitettu –
ihan jokaiselle:
syöpä‑ ja pitkäaikaissairaille läheisineen
sekä terveille,
mieltään avartaville.

Ajatukseni oli valaa
omalta osaltani
muille sairastuneille
tukea ja toivoa.

Pohdin muun muassa
hyvää elämää ja armoa.


Tässä kirjoituksen alkua:

“Kirjoitin reilu vuosi sitten kuulumisiani.
Keuhkosyöpäni suhteen olen onnekas
hämäläinen – syöpäni uinuu.

Kropassa tuntuu keuhkosyöpäni lisäksi
20 vuotta sairastamani
monielinsairaus, sarkoidoosi.

Pidän pääni pinnalla
keskittämällä ajatukseni
omasta navastani toisaalle.

Toimin vertaistukihenkilönä
ja kirjoitan Reunalla pelottaa ‑blogia.

Yritän viljellä toivon elementtejä
vakavienkin aiheiden
pohjavireenä.”

Tästä Siskolan blogista voit lukea kirjoituksen kokonaisuudessaan.

siskopäivät – syöpäsairaat naiset raumalla


Osallistujat:
Yläkuva – Siskoille
Alakuva – Syövälle

Siskopäivien kokoontumispaikkana oli Raumalla, meren rannalla sijaitseva Aarnkari. Tapaamisen ohjelman pääpointtina oli vertaistuki: syöpäsairaiden naisten keskinäinen päivä, jossa vaihdettiin kuulumisia ja tuntemuksia sekä tutustuttiin ihmisiin Facebook-kirjoitusten takana.

Päivän mahdollistivat Tellervo Edessalon säätiö, Satakunnan ja Pohjois-Savon Syöpäyhdistykset sekä Laitilan Virvoitusjuomatehdas. Suurkiitos!

Jos nämä sanat puhuttelevat sinua,
huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.


Kaunis juhlapaikka Aarnkari

Aarnkari on Raumalla sijaitseva juhla- ja tilausravintola meren rannalla. Puitteet olivat kauniit ja toimivat – kuvat puhunevat puolestaan.

Kahteen hotelliin oli varattu meille edullisemmat majoituskiintiöt. Kuljetukset oli järjestetty hotelleilta Aarnkarille ja takaisin. Tarjoilut olivat laadukkaita ja kaikkea oli yltäkyllin.

Kukin kertoi alkuun lyhyesti itsestään ja sairastamastaan syövästä. Hetket olivat yhtä aikaa liikuttavia ja toivoa antavia. Mukana oli sekä toistakymmentä vuotta sitten sairastaneita että vastasairastuneita. Syöpäsairauksien kirjo oli laaja.


Elotulet-kirja, muistohetki Joutsen­siskoille ja Toivon maljat

Hanna Meretoja kertoi Elotulet-kirjansa syntyprosessista ja siitä, miten hän huomasi, ettei alkuvaiheen kuvauksia juuri ole tallessa. Meretoja oli kirjannut tapahtumia ja tuntemuksia päiväkirjaan. Syövästä kerrotaan usein vasta, kun alkuvaiheen shokki on ohi. Kuvaukset ovat monesti jälkikäteen kirjoitettuja, ikään kuin selviytymisvaiheessa – silloin, kun syövän olemassaoloon on jo totuttu.


Lymfedeema, keskustelua ja Häplänperän valittajat

Suomen Lymfayhdistyksestä Anne Sinisalo kertoi lymfedeemasta, jonka moni saa riesakseen, jos imusolmukkeita on poistettu runsaasti. Lymfedeema voi ilmaantua pian leikkauksen jälkeen tai jopa kymmenen vuoden kuluttua. Potilaat eivät usein osaa vaatia maksusitoumuksia eivätkä riittävää määrää sopivia kompressiotuotteita.

Tilaan oli järjestetty Toivonkukka-kuvausnurkkaus, jossa sai käydä kuvauttamassa itsensä – tai kuten minä, poiketa kaverin kanssa. Kynttilät paloivat syöpään kuolleiden siskojen muistolle. Joutsenet liittyvät tiiviisti Siskolan Toivonkukkaan, ja merenrannalla näimme mekin joutsenia.

Siskolan puuhanainen Tiina Aaltonen luki muistohetkessä menehtyneiden siskojen nimiä. Taustalla soi syöpään menehtyneen Syöpäsisko Viivi Orvaston kaunis laulu (linkkiluettelossa). Se tuntui tärkeältä ja hyvin koskettavalta.


Kiitos järjestäjille, mahdollistajille ja osallistujille

Herkän ja liikuttavan muistohetken jälkeen siirryimme sisälle. Nautimme lasilliset kuohuvaa Toivon merkiksi ja kohotimme maljan elämälle. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Päivän ohjelma, puitteet ja tunnelma oli upeasti mietitty ja toteutettu. Kaiken tämän takana olivat suunnittelijat ja puuhanaiset – Siskopäivä-toimikunta, johon kuuluivat Tiina Aaltonen, Hanna Hamara, Kristiina Saarenpää, Krisse Suninen, Seija Vilander, Anna Ruola ja Tarja Soinne.
Erityiskiitokset puuhanaisina toimineille Tiina Aaltoselle ja Hanna Hamaralle.

Kiitos myös tapaamisen sponsoreille!

Toivottavasti tämä tapaamisperinne jatkuu.        
Toivorikasta elämää Syöpäsiskoille!

Linkit

  • Siskola.fi
  • Toivonkukka.fi

Syöpään menehtyneen Viivi Orvaston laulu Tuulien teillä (Facebook-sivulta Siskot – matka, jolle kukaan ei halunnut).
Viivi Orvasto: laulu ja piano
Säv. Jukka Salminen, san. Pirkko Arola
Video: Tiina Aaltonen

Tämä koskettava laulu kaikui kalliolla Siskopäivän muistohetkessä.

Häplänperän valittajat esiintyivät iltaviihteellä – tässä yksi klippi: Läski


















joutsenten yö – siskojen muistohetki syöpään menehtyneille



Kuva: Instagram‑tili Finnishtime💗

Joutsenten yötä vietetään lauantaina 19.3.2022 klo 19.00.
#joutsentenyö #matkajollekukaaneihalunnut #minämuistan #liekkipalaa

Joutsenten yö on syöpään sairastuneiden naisten ideoima vuosittainen muistohetki syöpään menehtyneille. Hetken taustalla on Marjo‑Riitta Karhuselle tapahtunut tarina, jonka hän kertoi Avec Tastula ‑ohjelmassa vuonna 2015.

Sytyttäkäämme tänään kynttilöitä syöpään menehtyneiden naisten muistolle.


Marjo‑Riitan kertomaa

“Mä oon käyny joka kerta täällä lammen rannassa sillon, kun noista vertaissiskoista on joku lähteny taivaan matkalle.

Yks kerta oli semmonen tosi kaunis, upee syksypäivä ja tää lampi oli ihan täynnä joutsenia. Me laskettiin, että niitä oli joku nelkyt.

Ne teki pieniä laumoja ja lähti aina pienissä parvissa lentoon. Kunnes siitä yks yksinäinen joutsen lähti lentämään. Se kiersi tätä lampea, kiersi ja kiersi ja itki semmosta tosi yksinäistä itkua.

Sitten se lähti yksin lentoon. Se lensi meidän yli ihan tosi matalalta – tuntui, että jos olisi nostanut käden, olisi voinut silittää sitä vaikka mahasta.

Se oli yks siskojoutsen. Lähti matkalle.

Sen jälkeen mä oon tullu aina sytyttämään kynttilän tänne.”

Kun kuljimme lammelle, juttelimme, että taitaa vielä olla liian aikaista joutsenten paluulle. Samassa edessämme näkyi yksinäinen joutsen, joka lensi suoraan ylitsemme – uljaana ja vaitonaisena. Tuo hetki ei unohdu koskaan.


Joutsenet saattelevat matkaan

Seuraavan kevään maaliskuussa oli Mallun aika nousta siivilleen. Hänen siunaustilaisuutensa iltana kuljimme tuon saman lammen rannalle ja sytytimme kynttilät hänen ja kaikkien edesmenneiden siskojen muistolle.

Samanaikaisesti Siskojen kynttilät syttyivät ympäri Suomen.
Sytyttäkäämme kynttilät tänäkin iltana, eri puolilla maata.

Vietämme Joutsenten yötä.
Ja taas puhumme kuolemasta.


Kuolemasta

Tieto siitä, ettei mitään ole enää tehtävissä, lamaannuttaa joka kerta. Siihen ei totu. Sanoja ei löydy. Tekisi mieli paeta, tai seisoa vierellä, tai pitää kädestä.

Mitä vastata nuorelle äidille, joka ratikassa miettii ääneen, mitä hänen kaksivuotiaansa tulee hänestä muistamaan?

Nousee suru ja huoli kuolevan lapsista ja puolisosta. Pelko omasta tulevaisuudesta: jos siskon loppu tulikin näin nopeasti, paljonko minulla mahtaa olla aikaa?

Syyllisyys: miksi minä saan jäädä, kun lapsilta otetaan äiti.
Raivo: kun kuulee kommentin ei taistellut tarpeeksi.

Sosiaalisen median myötä voimme olla läsnä toisillemme aina kuolemaan asti. Se ei ole helppoa, mutta se on tärkeää. Puhumme asioista, joista muuten ei puhuta – kun ei haluta huolestuttaa, ei jakseta, ei enää ole aikaa.

Yhdelle siskolle ei löytynyt saattohoitolähetettä, vaikka hoitokoti oli puolityhjä.
Toinen ei saanut apua kotiin.
Kolmannen puoliso halusi avioeron, ja nainen hoiti kotinsa myynnin viikkoja ennen kuolemaansa.
Neljäs otettiin saattohoitohaasteena.
Viides kuoli suunnattomissa kivuissa – vaikka usein uskotaan, ettei sellaista Suomessa tapahdu.

Me Siskot emme halua, että kuolema siivotaan näkyvistä.
Vaadimme jokaiselle oikeutta hyvään kuolemaan.


Millainen on hyvä kuolema?

Eräs siskoista kuoli kotisohvallaan sillä välin, kun isä haki lasta päiväkodista. Kun lapsi saapui, hän huomasi, että hymyilevä äiti oli lähtenyt taivasmatkalleen.

Äidin viereen oli silti turvallista käpertyä katsomaan vielä viimeinen Pikku Kakkonen.

Lentäkää, te rakkaat joutsenet.

SYTYTETÄÄN KYNTTILÄT
KIITOLLISINA KAIKESTA,
MITÄ YHDESSÄ OLEMME SAANEET KOKEA.

RAKKAUS EI KOSKAAN KUOLE.


Suosittelen katsomaan koskettavan YouTube‑videon


Teksti on kopioitu ja jaettu lähdettä kunnioittaen Siskolan Joutsenten yö ‑sivulta.

Linkkiluettelo

Siskola – Joutsenten yö
YouTube – Joutsenten yö / Siskot – syöpään sairastuneet naiset