Ymmärrämme periaatteessa ajan tärkeyden,
vaikka oikeastaan emme usein mieti
kuinka paljon aikaa on jäljellä.
Kun sairastuu vakavasti
suhtautuminen aikaan muuttuu.
Vakava sairastuminen pyöräyttää
elämän tehokkaasti raiteiltaan.
Minä olen sairastunut moneen kertaan.
Ihan pahinta on odottaminen.
Se, kun kehossa on jotain, jota pitäisi kai hoitaa tai nujertaa. Jotain on, mikä ei ole normaalia!!
Lisää tutkimuksia ja käyntejä
ja ihan kamalaa odottamisen piinaa.
Kyllä siinä helposti lähtee ajatus laukalle.
Avuttomuus valtaa mielen.
Ja huh. Lopulta kerrotaan diagnoosi.
Tämä sinulla on.
Sitä haluaa tietää ja yrittää ymmärtää.
Mutta pää ei ota tietoa vastaan,
vaikka lääkärillä suusta saattoi päästä
juu ja niin aivan ja joo.
Sairaudesta kertominen sitten.
Se mitä, milloin, miten ja kenelle kertoo
sairaudestaan, ei ole helppo rasti.
Sillä,saa huomata, että
kuulijoiden reaktiot vaihtelevat
säälistä aiheen vaihtamiseen,
pois katsomiseen ja pois kiirehtimiseen.
Osa haluaa kuuntelemisen sijaan kertoa
jonkun toisen ihan eri sairauden kamalista vaiheista.
Tai voi kuulla opettavan tarinan
jonkun toisen kuulemasta
ihmeparantumisesta
jostain muusta sairaudesta.
Sairastunut saa osakseen
monelta tietynlaisia katseita.
Kun voimat on muutenkin vähissä,
mieli voi karahtaa ja käydä mustissa vesissä.
Kun sairaudella on nimi, siitä voi etsiä tietoa.
Voi syttyä toivonkipinä.
Kun yleensä alkuun jotain tapahtuu.
Lääkitykset, hoidot ja
selvittelyvaiheet syövät aikaa.
Ihan pahinta on odottaminen.
Se, kun pitää yrittää elää tavallisesti HAH!
Lääkärien ja hoitajien jokaista sanaa
yrittää ymmärtää ja tulkita ilmeitä myöten.
Sitä herää miete, onko muilla ollut samanlaista.
Asioita yrittää sisäistää.
Sairaudessa on vaiheita,
Vointi sen kuin soutaa.
Aina vaan tulosten odottelua.
Toiset kehottavat taistelemaan
ja toiset tsemppaamaan,
vaikka ei sairastaminen
ole kumpaakaan.
Se on vain putki,
jonka läpi on rämmittävä.
Ei vain ole vaihtoehtoja
ellei halua jo valmiiksi luovuttaa.
Läheiset joutuvat venymään.
Se tuntuu vaikealta.
Sairaus varastaa tavallisen elämän aikaa.
Se piru vie muuttaa suunnitelmat!!
Keho ja sisimpämme muuttuu.
Sitä kaipaa aiempaa
tavallista elämäänsä,
jota eli ennen sairastumista.
Sitä huomaa jäävänsä menojen
ja porukoiden ulkopuolelle.
Tajuaa aiheuttavansa
läheisilleen surua ja huolta.
Olo on syyllinenen.
Epävarmuudessa eläminen on arkea,
siihen on vaan totuttava.
Sitä huomaa muuttuneensa
ja kasvaneensa ihmisenä.
Peilistä katsoo monin tavoin
eri ihminen kuin ennen sairastumista.
Kenties se paranneltu versio itsestämme.
Aika auttaa sopeutumaan.
Aiemmin ei tajunnut
miten arvokas asia aika on.
Vakavasti sairaan on syytä muistaa.
että toivoa on viime hengenvetoomme asti.
💗