Vakava sairastuminen - ajan arvokkuus

Ymmärrämme periaatteessa ajan tärkeyden,
vaikka oikeastaan emme usein mieti

kuinka paljon aikaa on jäljellä.

Tämä on  kirjoitus, jonka toivon
perusterveiden lukevan.

Kun kehossa ei ole kaikki hyvin 

Se, kun tuntee ja
alitajuisesti tietää,
että kehossa on jotain,
jota pitäisi tukita ja hoitaa.

Vakavien epäilyjen alla

suhtautuminen aikaan muuttuu.

Ymmärrättehän.
Kun epäillään vakavaa sairautta.
se arvelu pyöräyttää
elämän tehokkaasti raiteiltaan.

Tämä sairaus sinulla on

Jotain on, mikä ei ole normaalia!!

On tutkimuksia ja käyntejä ja
ihan kamalaa odottamisen piinaa.

Kyllä siinä kuulkaa
helposti lähtee ajatus laukalle

ja avuttomuus valtaa mielen.

Ja ... se hetki, kun melkein viimeinen
järjenhippunen on lähteä päästä.
Se, kun kerrotaan sairauden nimi
eli diagnoosi.

Tietysti sitä yrittää ymmärtää

kaikkea lukemaansa ja kuulemaansa.
Sitä, mikä oireiden takana on.

Mutta, ei se pää vaan ota tietoa vastaan.

Vaikka, lääkärin luona suusta kai pääsi

joku sana - juu,- niin aivan ja joo
(ja päässä käki kukkui ahaa - ja, oho).

Sairaudesta kertominen muille

Se mitä, milloin, miten ja kenelle kertoo
sairaudestaan, ei ole helppo rasti.

Sillä, saa huomata, että kuulijoiden
reaktiot vaihtelevat

säälistä aiheen vaihtamiseen.

Tai muualle katsomiseen ja kiirehtimiseen - pois.
Osa haluaa kuuntelemisen sijaan kertoa
jonkun toisen ihan eri sairauden kamalista vaiheista.

Tai sairas saa kuulla kertojan mielestä
opettavaisen tarinan jonkun toisen
ihmeparantumisesta, jostain
muusta sairaudesta.

Sairastunut saa osakseen
tietynlaisia katseita.

Kun voimat on vähissä,

mieli voi karahtaa ja
käydä mustissa vesissä.

Kun sairaudella on nimi,
siitä voi etsiä tietoa.

Voi syttyä toivonkipinä.

Kun yleensä alkuun jotain tapahtuu.

Lääkitykset, hoidot ja
selvittelyvaiheet syövät aikaa.

Aika, jolloin taustalla tutkitaan
ja mietitään sairaan tilannetta.

Ihan pahinta on odottaminen.

Sitten on se, kun pitää
yrittää elää tavallisesti HAH!

Lääkärien ja hoitajien jokaista sanaa
yrittää ymmärtää ja tulkita ilmeitä myöten.

Sitä herää miete,
onko muilla ollut samanlaista
kuin itsellä.

Kaikkia asioita yrittää sisäistää.

Sairaudessa on vaiheensa,

Vointi usein soutaa.

Aina, sitä riittää - tulosten odottelua.

Toiset kehottavat taistelemaan

ja toiset tsemppaamaan.
Ei sairastaminen

ole kumpaakaan.

Se on vain putki,
jonka läpi on rämmittävä.

Ei vain ole vaihtoehtoja

ellei halua jo valmiiksi luovuttaa.

Läheiset joutuvat venymään.

Se tuntuu vaikealta.

Sairaus varastaa tavallisen elämän aikaa.

Se piru vie muuttaa suunnitelmat!!

Jokaisen keho ja sisimpämme muuttuu
ajan ja kokemamme myötä.

Sairas läheisineen kaipaa aiempaa
tavallista elämäänsä,

jota he elivät ennen sairastumista.

Hiljalleen huomaa jäävänsä menojen
ja porukoiden ulkopuolelle.

Sairas tajuaa aiheuttavansa
läheisilleen surua ja huolta.

Olo on syyllinen.

Epävarmuudessa eläminen
on sairaan arkea.
Siihen on vaan totuttava.

Ajan ja sairastamisen myötä
huomaa muuttuneensa
ja kasvaneensa ihmisenä.

Peilistä katsoo monin tavoin
eri ihminen kuin ennen sairastumista.

Kenties se paranneltu versio itsestämme.

Aika auttaa sopeutumaan.

Aiemmin ei tajunnut
miten arvokas asia aika on.

Vakavasti sairaan on syytä muistaa.

Toivoa on viime hengenvetoon asti.

💗

kevennykseksi - Kamala Luonto 22-3438

💗