Ymmärrämme periaatteessa ajan tärkeyden. Tosiasiassa emme juuri
pysähdy miettimään paljonko aikaa on jäljellä. Jos sairastuu vakavasti, suhtautuminen
muuttuu. Vakava sairastuminen kun pyöräyttää monen elämän raiteiltaan.
Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!
EPÄILY – SAIRASTUMISEN MUISTOT
Olen sairastunut monta kertaa. Muistikuvat ja tunteet
sairastumisen ympärillä haalistuvat ajan kuluessa. Jos oireilu palaa tai entisestä
muistuttavaa tulee eteen – vanha koettu tulee ryöppynä elävästi mieleen. Vain
sairastunut itse kokee kaikki ajatukset, tuntemukset ja vaiheet.
Empaattisinkaan ei voi ymmärtää kuin osittain, miltä sairaasta eri
vaiheissa tuntuu. Yritän avata asiaa.
MATKA DIAGNOOSIIN
Oireilua, epäilyä, tutkimista. Tiedon etsintää ja mietintää,
mitä oireiden takana on. Pahinta on odottamisen aika - etenkin jos epäillään
jotain vakavampaa. On ehtinyt etsiä kiihkeästi tietoa, lukenut - niitä vähemmän
toiveikkaitakin. Pelko on noussut kurkkuun ja ymmärtää, että kehossa on jotain,
jotain, jota pitäisi kiireen vilkkaa hoitaa. Tutkimus toisensa perään, odottelua
Kaikki alkuvaiheessa tapahtuva tuntuu hidastetulta. Epäuskoa, ajatusten harhailua.
Haluaa tietää sairaudesta, vaikka toisaalta haluaisi karata eiliseen, jolloin tämä paha uni ei ollut läsnä. Tutkimusprosessin ajan yrittää elää kuten aiemmin, vaikkei se ole mahdollista. Ajatus lähtee helposti laukalle, eikä keskeneräistä asiaa voi jokaiselle vuodattaa. Avuttomuus valtaa mielen, kun ei voi kuin
odottaa.
Lopulta kerrotaan Diagnoosi – Tämä sinulla on. Pää tyhjenee, vaikka asia olisi
ollut jo pitkään arveluissa. Kai sitä viimeiseen asti toivoo, että joku sanoisi: "Ei se ollut mitään vakavaa. Väärä hälytys." Haluaaa tavallaan tietää ja ymmärtää paljon. Pääparka ei ota vastaan tietoa, on vaan täynnä tahmeita ajatuksia kuten tieto siitä, että on vakavasti sairas. Hitto! Kaikenlaista lääkäri sanoi, mutta
mitä?? Hajanaisia sanoja muistuu mieleen. Voimattomana kaipaa yksinoloa, ajatustensa
uudelleen koostamista.
On kerrottava muille – läheisille, vähemmän
läheisille, ehkä työpaikalle. Se mitä, milloin, miten ja kenelle kertoo ei ole helppo rasti. Huomaa miten vaihtelevia ovat kuulijoiden
reaktiot. Sääliä, aiheen vaihtamista, tietynlaisia katseita. Toiset kertovat
ystävästä tai tutusta, joka menehtyi tai selvisi - vaikka ihan toisenlaisesta sairaudesta. Ihan kaikki on rankkaa ja voimat ovat vähissä. Mieli voi käydä
hyvin mustissa vesissä. Toisaalta on helpottunut, sillä oireet ovat saanut selityksen. Nyt sillä on nimi ja siitä voi etsiä tietoa. Enää asiaa ei tarvitse eikä aina voi salata.
UUSI NORMAALI
Sairauden laadun selvittyä syttyy toivonkipinä, kun yleensä
jotain alkaa tapahtumaan. Yllätyksenä voi tulla kaikki se, mitä lääkitykset ja hoidot
vaativat. Selvittelyyn ja oheisasioiden hoitamiseen kuluu tavattomasti aikaa. Silti pitää
yrittää elää tavallisesti, ihan kuin mitään
mullistavaa ei olisi menossa. Lääkärin ja hoitajien jokaista sanaa pitää yrittää
ymmärtää ja ilmeitäkin tulee tulkittua. Sitä lukee ja a kyselee asioita samaa sairastavilta. Saako kaikilta samoja vastauksia ja tekevätkö muut samoja johtopäätöksiä kuin sinä. Onko
jollain muulla ollut ihan samanlaista? Uusia asioita yrittää kovasti sisäistää ja ymmärtää.
Sitten seuraa erilaisia sairauden vaiheita ja vointi saattaa soutaa eestaas. Joutuu tottumaan odottelun kamaluuteen. Toiset pyytävät taistelemaan, toiset tsemppaamaan – vaikkei tämä ole kumpaakaan. Tämä on vain
putki ja asia, jonka läpi on rämmittävä. Tässä ei ole vaihtoehtoja, ellei halua jo valmiiksi luovuttaa.
Kehon tarkkailua tekee alitajuisesti. Miettii,
onko joku oire tai tuntemus merkki jostain pahasta vai oliko ihan normaalia, tässä vaiheessa. Mietteet ovat kuluttavia. Avun
vastaanottaminen on vaikeaa. Mitään muuta ei tahtoisi kuin kykenevänsä hoitamaan
itse asiansa. Ettei olisi muiden armoilla.
Jos on lapsia, on raastavaa,
jos joku muu hoitaa heitä tai jos menettää asioita lasten kasvaessa. Pelkää, ettei ole auttamassa heitä siihen asti kuin kuuluisi. Taistelutahto ja epätoivo vuorottelevat. Läheiset
joutuvat venymään ja se tuntuu kovin vaikealta. Sairaus varastaa aiemman tavallisen elämän,
ajan ja muuttaa suunnitelmat. Keho ja ihmisen sisin muuttuu. Sitä kaipaa niin kovasti mennyttä tavallista pientä elämäänsä, jota eli ennen sairastumista. Ajan myötä yhteydenotot vähenevät. Huomaa jäävänsä paitsi tavallisista puuhista ja kontakteista. Huomaa, että jätetään
ulkopuolelle ja miten sinua Sairaana katsotaan eri tavalla kuin ennen.
TAJUAA
.. aiheuttavansa surua, huolta ja vaikeutta läheisilleen. Olo on syyllinen. Arki ja elämän tähtihetket suunnitelmineen ovat heittäneet
häränpyllyä. Vaikka sairaus olisi hetken poissa tai seesteisempi, ei pelko ja jatkuva
valveillaolo poistu. Huolettomat ajat ovat menneiden talvien lumia. Epävarmuudessa
elämiseen on totuttava. Sille ei ole vaihtoehtoa. Huomaa muuttuneensa ja
kasvaneensa. Peilistä taitaa katsoa eri ihminen kuin ennen sairastumista. 2.0. –
paranneltu versio.
Kuulee, että aika auttaa sopeutumaan, Ehkä niin. Aiemmin ei tajunnut, miten arvokasta aika onkaan.
Silti, aina pitäisi muistaa, että meillä on viimeiseen asti TOIVOA.
#ahdistus #armo #myotatunto #reunallapelottaa #sairas #toivo
Kirjoituksia:
TOIVO ja TUKI - Kirjoitukseni - Siskot, matka, jolle kukaan ei halunnut -sivustolle
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti