Näytetään tekstit, joissa on tunniste anteeksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anteeksi. Näytä kaikki tekstit

Menneen ajan mustat aukot

Kuva Microsoft kuvapankki

Tarinoihimme kertyy mustia aukkoja. Muistamme vaiheita, tilanteita, sanatonta viestintää ja miltä meistä milloinkin tuntui. Mielemme pohjaan jää asioita ja aikoja arvailujen varaan. On paljon sanatonta viestintää, jota tulkitsemme. Ihmettelemme miksi toinen koki asiat eri tavoin kuin me. Elämme sukupolvien ja kokemustemme summana. Liian usein aika rientää eikä selittämiseen löydy oikeaa aikaa eikä sanoja. 

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle. Liityttehän seuraamaan!

SUKUPOLVET JA ELETTY AIKAMME

Jokainen kokemus vaikuttaa kehossamme ja mielessämme. Muistamme osan kohtaamisistamme. Muistamme, jos olemme jääneet epätietoisuuden ja ymmärtämättömyyyden tilaan. Muistamme miten meihin on suhtauduttu. Puhumattomuus muokkaa mieltämme. Moni jättää selittämättä toisille yksittäisten ja/tai aiempien aikojen taustoja, tuntemuksia ja juurisyitä.

Monen ikäiseni isovanhemmat elivät rankkoina aikoina. Heihin jäi elämänmittaisia käsittelemättömiä - raastavia fyysisisä ja psyykkisiä arpia ja tunnelukkoja. Niitä ei juuri muille avattu. Isovanhemmillani oli muistoja sodasta- ja vammoista, sotavankeudesta (selitys:Toisen maailmansodan aikana saksalaiset ja suomalaiset organisoivat suuren väestönsiirron inkerinsuomalaisille ja muille suomensukuisille väestöryhmille Saksaan ja Viron kautta Suomeen. Monia inkerinsuomalaisia siirrettiin työpalveluun saksalaisten toimesta, ja he päätyivät työhön Saksan työleireille.)"Oli lasten menehtymisiä, kamalaa puuttetta ja fyysisesti raskaita töitä.
Ymmärsin jo varhain olla hiljaa, huomaamaton ja kysymätön, sillä isovanhemmilleni oli tapahtunut valtavasti pahaa. Vaikeudet jättivät heihin käsittelemättömiä traumoja, jotka kaatuivat ja näkyvät myös vanhemmissani.

Jokaisen elämä on erilainen kuin muiden. Jokaisella on menneen painolasteja, kokemuksia, ajatuksia ja elämän polulle asetettuja käänteitä. Vaikeudet pakottavat meidät katsomaan uusin silmin itseämme ja elämäämme.
Olisimme eheämpiä jos saisimme MIKSI-kysymyksiimme enemmän vastauksia. Saadaksemme jotain, jonka avulla voisimme yrittää ymmärtää enemmän. Siitä miksi toinen on tuollainen ja miksi hän käyttäytyi aikanaan tietyllä tavalla. Elämämme on yritysten ja erehdysten summa. On menneiden sykupolvien pyrkimyksiä, yrityksiä ja erehdyksiä. Elämme ajassa ja ympäristössä, johon olemme syntyneet ja pitkälti sen mukaan miten elämä meitä heittelee.

Olemme aiempien sukupolvien muovaamia - ja kokemustemme ja valintojemme summia.


 PAINOLASTINA HILJAISUUS JA MENNEIDEN MÖYKYT 


Tiedän ja ymmärrän elämästä vain hyppysellisen. Toisinaan tunnen itseni kovin mitättömäksi. Olen etsinyt, kaihonnut ja kompuroinut. Olen valinnut väärin. Olen tehnyt ja sanonut asioita, joita kadun.. Olen jättänyt antamatta anteeksi. Olen epätäydellinen, kauniisti ilmaistuna kai - olen inhimillinen ja erehtyväinen. Olen yrittänyt saada menneistä ajoista selkoa ja selityksiä. Olen  katsonut sormien välistä ja miettinyt, miksi sitä ja tätä. Miksi minusta ja muista on tullut sellaisia kuin olemme? Kovin vähän lopulta tiedän ja puolet lienen vain arvannut. 

Mieleni pohjalle on jäänyt isoja kysymysmerkkejä. Jokainen kantaa kokemuksensa aina jollain tavalla. Jokaisella on heikkoja hetkiä ja aikoja, jotka mielellämme antaisimme pois. Mutta, elämässä ei ole peruutusvaihdetta eikä uusintaottoja.

Mieleemme syöpyy fyysisen koetun lisäksi erityisesti se miten meille on puhuttu ja miten meihin on suhtauduttu.
Kun aikaa ja halua ei ole selittämiseen, voimme vain yrittää ymmärtää tapahtuneita ja toistemme elämänkaarta

Toivon, että oppisimme kuuntelemaan toistemme sukupolvisia tarinoita - ilman tunnekuohuja ja  keskeytyksiä.  
Toivon, että voin vielä kertoa ja selittää enemmän heille, joilla on aukkoja tai kysyttävää kohtaamisiimme liittyen.


Isäni, toivotan sinulle hyvää matkaa ajasta iäisyyteen. 

Ehkä toisessa ajassa ja iäisyydessä asiat selviävät.


#anteeksi #armo #mielenrauha #myötätunto #reunallapelottaa #toivo



Paatoksen pehmentämiseen Kamala Luonto-sarjiksia numerot 19-2349 ja 18-3180.





Kirjoituksia:










Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata myös Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! 
Klikkaathan myös kirjoitusten - siis blogin ylävasemmalta kohtaa LUE, jolloin näyt lukijana - kuvalla tai ilman.

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat

KIITOS JA KUMARRUS.

Älä ole itsesi

”Älä pliis ole vain oma itsesi” – otsikko puhutteli ja jäin lukemaan. Kirjoituksessa herrasmieheksi opetellut kirjailija Joonas Konstig kertoo oivalluksistaan ja kirjastaan. Aihe iski koukulla ja vei mukanaan. Valutan itse aiheesta lisää.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

PUUTTEELLINEN HÄPEÄVÄ TÄÄLLÄ HEI

Sairastamisen tuoma väsymys on vähentänyt fyysistä jaksamista ja kanssakäymisiä. Introverttina, sairauksien tuomalla aivosumulla ja väsymyksellä – pysyn kasassa ja tarvittaessa puristan seurassa muutaman sanan. Surkeasti jaksan Small talkia. Ajatuksenlentoni on tuhannesti nopeampaa kirjoittaessa kuin kohdatessa. Kohdatessa tulevat vuorovaikutuksen muut elementit mukaan. Olen ujo ja niin väsynyt, että saisin varmasti tapakoulusta ehdot. Pahoittelen.

Kirjoitan, jotta läheiseni ja minuun yhteydessä olevat ymmärtäisivät mitä blondatun pääni sisällä pähkäilen. Pieniä suuria. Toivon voivani herätellä ja tuoda toivoa.
Ihmisyys ei ole helppo projekti. Yritän opetella jaksamaan ja olemaan vähemmän itseni 😉.

 

ÄLÄ OLE ITSESI

 

ENTÄ, JOS NÄKISIMME TOISTEMME AJATUSKUPLAT?

NE PIKATUOMIOT JA HUOMIOT,

MIETTEET, JOITA PYÖRITTELEE.

LUKISIMME, EIKÄ TARVITSISI ESITTÄÄ. 


ONNEKSI EMME SAA OLLA KOKONAAN,

AIVAN TAPOIHIMME PIINTYNEITÄ.

ONNEKSI EMME SAA OLLA MITEN VAAN,

ÄRSYTTÄVINÄ RAAKALAISVERSIOINA.

 

ONNEKSI OPETETAAN JA OJENNETAAN.

NYÖKÄTÄÄN HEIPAT JA KILISTETÄÄN MALJAT.

KYSELLÄÄN - VAIKKEI AINA KAUHEASTI KIINNOSTA.

JUTELLAAN NIITÄ NÄITÄ, VAIKKA VÄHÄN HARMITTAA.

 

ONHAN PAREMPI ETTEI MUUT HOKSAA OIKEAA TOLAA.

ONHAN SENTÄÄN HYVÄ KÄYTTÄYTYÄ,

OLLA IHAN VAAN IHMISIKSI.

ONHAN HYVÄ OPPIA OLEMAAN

KUNNIOITTAVA, YMMÄRTÄVÄ, MUISTA VÄLITTÄVÄ.

 

ÄLÄ, OLE ITSESI,

OLE PAREMPI VERSIOSI!

 

Linkki:

Yle Kulttuurin haastattelu - "Älä pliis ole vain oma itsesi" - Näin pyytää herrasmieheksi opetellut kirjailija Joonas Konstig. - Teksti Roosa Laksio

 

#anteeksi #armo #myotatunto #omaitsensa #reunallapelottaa #runo #toivo

 

Kirjoituksia:

Oma itsensä 

Jos voisin

Anteeksi itselle ja elämälleen

Anna anteeksi

Myötätunto

Mielenrauhaa

Kuuntele, viisastu

Ajatusten virtaa

Diakonia - Ihmiseltä ihmiselle

Huomaattehan

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS. 

Mykkäkoulu

Kamala luonto 17-1864 + M. Lappalainen 

Mykkäkoulu on henkisen väkivallan julma muoto, joka saa sen kohteet epätoivon valtaan. Se tuntuu pieneltä kuolemalta, hylkäämiskokemukselta. Tietää toisen olevan tolaltaan, mutta ei saa kaivettua syytä kysymällä ja joutuu vain tulkitsemaan. On odotettava, kunnes mielensä pahoittanut saa puristettua asiansa ulos. 

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

ON

... näkemyseroja, tulkintoja ja erilaisia toimintatapoja. Paljon on opittua. Voi olla kyvyttömyyttä ottaa puheeksi ja selittää.
Mielessä kiviriippana painanut voi tulla ulos vähitellen kuin virkkuutyössä syntyvät silmukat - yksitellen. Sanojen aukot täydentyvät helminauhaksi, ymmärrettäväksi tarinaksi, jota voi jo pureskella. Toinen pääsee vähän jyvälle siitä, mistä kenkä puristaa.
Lopulta asioista voidaan keskustella tai sitten ei - arki vain palaa.
Tapahtunut pitäisi purkaa yhdessä, jotta ymmärtäisi eripuran syyn, merkityksen ja mielipiteet.
Sopiminen ja keinojen etsiminen on tärkeää, jotta tilanteet eivät toistuisi. 

SELLAISTA ON MYKKÄKOULU.

 

MYKKÄKOULU

 

 NÄKEE JONKUN PAINAVAN,

MÖYKKYNÄ ULOSPÄÄSYÄ ODOTTAVAN.

ODOTTAMATTA TÄYSI HILJAISUUS.

 

HILJAISUUS PAINAA JOKA HENKÄYKSELLÄ.

JULMAA ODOTUKSEN PIINAA. 

RISTEILEVIÄ ARVELUITA.

 

LOPULTA SANA JA SEURAAVA.

HITAASTI JOTAIN SANOO.

PIAN KÄYTTÄYTYY KUIN EI MITÄÄN

 OLISI KOSKAAN OUDOSTI OLLUTKAAN.

 

MYKKÄKOULU.

AIVAN TURHAA JA HITON JULMAA.

 

Kamala luonto 20-2813

#ahdistus #anteeksi #armo #mielenrauha #myotatunto #reunallapelottaa #runo #toivo


Kirjoituksia:

Mielenrauhaa 


Sanaton


Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

Olisi pitänyt

Kuva Teemu Heikkilä - Heikkilaphotography

Jossitteletko, siirrätkö ja jätätkö asioita tuonnemmas? Inhimillistä, niin minäkin teen. Tein ryhtiliikkeen ja hain itse apua. Nyt sulattelen asioitteni takia. Mietteitä rullasi mieleeni ...

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

OMIEN ASIOIDEN ÄÄRELLÄ

Vakiseuraajat tietävät, että olen hämäläinen eli vähän hitaalla käyvä. Autan muita vertaistukihenkilönä sydänpuolella. Jaan tietoa, ajatuksia ja kokemuksia. Kuuntelen ja keskustelen apua hakeneiden kanssa. Kerron faktoja ja kokemustietoa. 

Facebook A Tribute to Snoopy and the Gang

Voimavarani ovat hiipuneet. Olen hoitanut aina IHAN ITSE asiani. Jos menoni ovat olleet sovitettavissa muiden kulkemiseen, olen hyötykäyttänyt niitä. Se on vaatinut sovittelua, odottelua, tuskaa, turhaa ajan- ja rahankulua ja kasvavaa väsymystä. Haluan turvata fyysisen ja henkisen terveyteni säilymisen. Toivon sen pysyvän pitkään edes nykyisellään.

Sanonta – Suutarin tyttärellä ei ole kenkiä... Nöyrryin ja lopulta ymmärsin. Avun saaminen on tarpeen. Vammaispalveluista kävivät kotonamme keskustelemassa tilanteestani. Sulattelen nyt heidän sanomisiaan kuten: "Täytän vaikeavammaisen määritelmän, turvaranneke  .." 
Muutoksia on tulossa, jotta en pärjäisin Toivon nykyisen toimintakykyni säilyvän vielä pitkään.


OLISI PITÄNYT

 

VAJAVAINEN, ITSEÄÄN ETSIVÄ.

MENNEESSÄ KIERISKELEVÄ.

 

OLISI PITÄNYT

ANTAA LUPA HENGÄHDYKSEEN.

ITSESTÄÄN HUOLTA KANTAA

JA JALUSTALLE NOSTAA.

VAAN, VIELÄ VOI OPPIA

ARMOSTA JA HAURAUDESTA.

HEIKKOUDESTA, LEMPEYDESTÄ

JA SYDÄMEN LÄMMÖSTÄ.

 

OLISI PITÄNYT.

VAAN, VIELÄ VOI KORJATA.

ILOITA, TEHDÄ JA TÄYSILLÄ RAKASTAA.


KEVENNYS ON RANKKAA MUSTAA HUUMORIA - Kamala Luonto 20-2828


#armo #anteeksi #myotatunto #reunallapelottaa #runo #toivo


Kirjoituksia:

Itsensä unohtanut

Elämänmuutokset

Yksinäisyys parisuhteessa


Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

Joka henkäyksellä on merkitystä

Miltä tuntuisi jos vakavasti sairaan kuolemasta keskusteltaisiin tämän läheisen kuullen sanoen. - No, se oli muutenkin sairas. Koronan vähentyessä moni haluaa taas elää ja nauttia muista piittaamatta. Mietin, onko jokaisen jokaisella henkäyksellä lupa olla tärkeä?

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!


JOKA HENKÄYKSELLÄ ON MERKITYSTÄ

 

JOKAINEN ELÄMÄ ON ARVOITUS,

SUURENSUURI IHMETYS. 

JOKAINEN LAPSI TUO MUKANAAN TAIKAPÖLYN

JA OPIKSEMME KASVUN IHMEEN.

MILLOIN ON ELÄNYT HYVIN JA SOPIVASTI?

SITTENKÖ, KUN OLEMME EDENNEET TÄRKEIKSI?

 

ENNALTAMÄÄRÄTYISSÄ SUUNNITELMISSA

JOKAINEN HENKÄYS ON AINUTKERTAINEN.

 

TOISINAAN VIIME HENKÄYKSILLÄ

HETKILLÄ RAKKAUDEN TÄYTTÄMILLÄ.

HUOMATAAN JA KERROTAAN SE TÄRKEIN.

ARVO RAKKAUDEN JA IHAN JOKAISEN HENKÄYKSEN.

 

#armo #arvaamaton #anteeksi #myotatunto #reunallapelottaa #runo #sairas #toivo


Kirjoituksia:


Hetkessä elämisestä

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

Sivuun siirretyt taakat

Moni on tyytymätön ja stressaantunut enimmän osan aikuiselämästään. Monilla on käsittelemättömiä asioita ja tunnelukkoja. Mielemme kansioita, joissa voisi lukea Kesken.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

MIELTÄ PAINAVAT KÄSITTELYYN

Monen elämässä on ajottain vaikeita asioita. Käsittelemättömät tunnemöykyt eivät katoa kuin ”pureskelemalla” niitä pala palalta. Asioiden sivuun siirtäminen on helpompaa kuin niiden kohtaaminen ja käsitteleminen. Jos uskaltaa kohdata elämässään tapahtuneita vaikeita  asioita, saattavat ne ajan kuluessa aueta uudella tavalla. Väärinymmärrykset, sivuutukset, pahat sanat ja teot. Mieltään painavia voi ottaa puheeksi. Voi kertoa mitä tuntee ja muistaa tapahtuneesta. Voi kysyä muiden muistikuvista. Elämää helpottaa, jos on itseään ja muita kohtaan armollinen ja myötätuntoinen. Mielenrauhan lisääntyminen antaa meille voimaa elää täydemmin.
Miksi joku, miksi minä, mitä tuo tarkoitti, miksi silloin oli sellaista, miksi suostuin, miksi menin ja tein? Käsittelemättömät tunnemöykyt eivät katoa kuin nostamalla Se kuuluisa ”kissa” pöydälle. Kohtaamalla ja pureskelemalla pala palalta. Voi olla tehnyt väärin, olla pahoillaan ja häpeissään. Sivuun siirtäminen on helpompaa kuin käsitteleminen.


SIVUUN SIIRRETYT TAAKAT

 

SIVUSSA. SIIRRETTY KAUEMMAS.

TOUHUTESSA MIETTEISTÄ POIS.

 

MITÄ, JOS NE SIVUUN SIIRRETYT

 PILKKOISI PIENEMMIKSI?

MUILTA KYSYÄ USKALTAISI.

SANOITTAISI JA KERTOISI.

SELITYKSIÄ KYSYISI

JA MUITAKIN KUUNTELISI.

ARMOLLISUUDELLA TAPAHTUNUTTA SIVELISI

MYÖTÄTUNNOLLA KUORRUTTAISI

JA HITAASTI PALA PALALTA HYVÄKSYISI.


JOS MENNEEN KÄTEEN OTTAISI JA SILITTÄISI.

ELÄMÄNREPUSSA MATKAEVÄÄNÄ KULJETTAISI.

VAHVEMPANA KATSEEN ETEEN SIIRTÄISI

KIITOLLISENA ELÄMÄSSÄ OPITUSTA.

 

Kamala luonto 21-3141

#anteeksi #armo #kiitollisuus #mielenrauha #myotatunto #reunallapelottaa #runo  #toivo


Kirjoituksia:

Tehty mikä tehty

Myötätunto

Kuuntele, viisastu

Mielenrauhaa

Parempia kohtaamisia

Merkitystä etsimässä

Kun ei riitä - itselleen

Ajan kulumisesta 

Elämä koulii

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

Diakonia - Ihmiseltä ihmiselle

Kerron evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyöstä, jonka jäsen olen. Diakoniatehtäviä on mm. haavoittuvassa elämäntilanteessa olevien auttaminen ja tukeminen tarjoten apua kaikille. Uskon laatua tai kirkon jäsenyyttä ei kysellä. Kirkko pyrkii toimimaan oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolesta. Diakoniatyötä hoidetaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Ihmistä pyritään auttamaan kokonaisvaltaisesti.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN

Suomen evankelis-luterilainen kirkko innostaa toteuttamaan lähimmäisenrakkautta ja edistämään ihmisarvoista elämää. Se tunnistaa yhteiskunnallisia epäkohtia, välittää tietoa yhteiskunnallisille päättäjille ja edistää yhdessä muiden toimijoiden kanssa hyvinvointia. Kirkon piirissä diakoniatyöllä tarkoitetaan vaikeuksissa olevan ihmisen kokonaisvaltaista auttamista, jossa on mm. seuraavia ulottuvuuksia: hengellinen, henkinen, aineellinen, sosiaalinen ja terveydellinen toimintakyvyn tukeminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja diakoniakasvatus.  

KESKUSTELUAPUA, HYVINVOINTIA JA AVUN TARVE

Elämän huolien ja murheiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Seurakunnan perustehtävä on auttaa ja tukea vaikeuksien keskellä käytännöllisissä asioissa ja henkisessä selviämisessäkin. Luottamuksellista keskusteluapua saa puhelimessa, chatissa, sähköpostitse ja postittamalla perinteisen kirjeen. Kirkon perheneuvonnan palvelut ovat maksuttomia. Voit hakea asiakkaaksi, vaikka et olisi evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
Elämä on moninaista niin kuin ongelmien kirjokin. Diakoniatyössä voi keskustella yleiseen hyvinvointiisi liittyvistä asioista, peruselämän ongelmista (uni, kiire, väsymys, yksinäisyys). Halutessa voi pyytää ripittäytymistä. Rippi voi olla kertaluonteinen syntien tunnustamisen ja anteeksiannon julistamisen tapahtuma, joka on luottamuksellinen.
Epätoivoisten ajatusten keskellä ei ole hyvä jäädä yksin. Kannattaa muistaa, että huomenna on uusi päivä. Ylitse vyöryvä paha olo menee aikanaan ohi. Jos elämän jatkaminen tuntuu vaikealta, ota yhteyttä auttajiin. Valtakunnallisia kriisiauttamispalveluita tarjoavat muun muassa Kirkon keskusteluapu, Mieli - Suomen mielenterveys ry ja Mielenterveystalo. Luotettavaa tukea saat myös seurakunnan diakoniatyöntekijältä tai päivystävältä papilta. Kirkon palvelevaan puhelimeen ja chatitiin voi ottaa yhteyttä.

SOSIAALINEN HYVINVOINTI JA IHMISSUHTEET

Yhteys toisiin ihmisiin tuo turvaa ja lisää hyvinvointia. Diakonia pyrkii tarjoamaan apua syrjäytymisvaarassa oleville ja lisäämään osallisuutta. Sosiaalisen hyvinvoinnin taustalla vaikuttavat niin toimivat lähisuhteet kuin eri ryhmiin kuulumisen tunne ja sitä kautta osallisuuden kokemukset. Ihmistä tuetaan ja autetaan myös taloudellisessa ahdingossa. Seurakuntien monet toiminnot tukevat ihmisen kokonaisvaltaista terveyttä. Terveyden edistämisessä on eri näkökulmia, esim. yksilön, yhteisön, elinympäristön ja yhteiskunnan.

Usein diakoniatyö on konkreettista auttamista terveyskysymyksissä: terveydenhuollon piiriin saattamista, neuvontaa sairauden hoitamisessa tai vaikka verenpaineen mittausta. Seurakuntien palveluksessa on terveydenhuollon ammattihenkilöitä, sairaanhoitajakoulutuksen saaneita diakoniatyöntekijöitä (diakonissoja).

VIDEO DIAKONIATYÖSTÄ

Suosittelen katsomaan mainion Kirkko Suomessa Instagramissa julkaistun videon diakoniatyöstä. Video on sosionomi-diakoniksi opiskelleen Amina Jamesin tekemä.

Kuva Kirkko suomessa Instagramista
VIDEON tekstit: ”Jokaisella on aikoja, jolloin tuntuu, että kaikki on rikki ja väärinpäin tai kuin olisi eksynyt usvan keskelle, kuin kelluisi ulapalla eikä vastarantaa näy. Toisinaan piiloudumme kuoren sisään tai suojaamme kuorella itseämme. Kaikki me tarvitsemme kokemuksen siitä, että olemme turvassa. Diakonia on valon kantamista, antamista ja jakamista .. uskoa siihen, että vaikka tuntisimme olevamme kuinka mitättömiä suurten asioiden edessä, niin Valo löytää aina meidät. Diakonia voi auttaa rakentamaan luottamusta menneisyyteen, mutta ennen kaikkea näkemään valoa tässä hetkessä ja tulevassa. Diakonia tarjoaa välineitä sille, että jokainen pääsisi elämässään eteenpäin. Diakonia rakentaa luottamusta kallioon, joka kestää. Diakonian ydin on usko, toivo ja rakkaus. SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS."

Kuvat on otettu videosta, joka on Kirkko suomessa Instagram-tilillä.


Linkkiluettelo:

 Diakonia - evankelisluterilainen kirkko

Tässä yhteystiedot diakoniaapuun: puhelin, chat, meili, kirje.

Diakoniavideo. Tekijä sosionomi-diakoniksi opiskeleva Amina James. Video on Kirkko Suomessa

 Instagram-tililtä.


#armo #anteeksi #laheinen #myotatunto #reunallapelottaa #toivo #ystava


Kirjoituksia:

Sielun rauhaa


Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

Lempeydellä

Harvoina hetkinä elämä menee niin kuin oli ajatellut ja toivonut. Onni mitataan usein hetkissä. Niiden välissä on arkea, pieniä esteitä ja muutoksia. Useimmat saavat pieniä ja joskus pidempiä hyviä aikoja. Ellei, niin voimme lempeydellä miettiä. Onko elämämme isot asiat ookoo? Onko muutostarvetta tai haaveita - isoja tai pienen pieniä? Onko näin ihan sopivasti ja riittävästi?

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

 Elämänsä voi katsella niin kuin ulkopuolisena sitä katsoisi. 

Onneksi elämä ei ole koskaan valmis. Virheitä tulee tehtyä ja vääriä polkuja valittua. Usein voimme pakittaa ja valita uudelleen. Ei pelätä virheitä, sillä harha-askeleita osuu jokaisen polulle.
Täydellisiä, hyviä ja epätäydellisiä hetkiä on varmasti jokaisella edessä.


LEMPEYDELLÄ

 

HETKISIÄ, VÄHÄN NIIN JA NÄIN.

TUOKIOITA, NO - SINNEPÄIN.

AIKOJA, KUN ON AIVAN HYVIN.

 

OMA ELÄMÄ, OMAT OHJAIMET,

SUUNTA JA ASKELKUVIOT,

VALINNAT JA RATKAISUT,

MUUTTUVAT, KUTEN AJATUKSET.

 

VOI OHITELLA, HIDASTELLA, PAKITELLA.

ENTISTEN EDESSÄ KIPUILLA,

TAI JATKAA SAMAA TASAISTA.

 

LEPPOISASTI, LEMPEYDELLÄ.


Kamala Luonto-sarjis 21-3047


#armo #anteeeksi #mielenrauha #myotatunto #reunallapelottaa #runo #toivo

Kirjoituksia:

Musiikin avulla

Jos voisin

Merkitset, olet tärkeä




Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

Päätösten tekemisen vaikeus

Päätösten tekeminen on välillä vaikeaa. Lopulta olemme yksin sisimpämme kanssa. Seurassakin yksin ajatuksinemme. Ajatustemme sekamelskaa on hyvä välillä selvitellä, jotta löytäisi mielenrauhan ja minuutensa. Olisi hyvä jos voisi katsoa elämäänsä ja ratkaisujaan jokseenkin hyväksyvästi.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

TOLKUTTOMASTI PÄÄTÖKSIÄ

Teemme jatkuvasti huomioita ja ratkaisuja. Temme valintoja tuosta vaan tunteella, kokemuksen syvällä rintaäänellä tai ihan alitajuisesti. Päälle sinistä vai punaista, kampaus, rutiiniasioita. Luonne-eromme ja kaikki mitä olemme nähneet ja oppineet vaikuttavat siihen, minkälaisia päätöksiä teemme - ja miten niitä teemme. Aika, paikka ja seurakin voi ratkaista. Kulutustilanteissa voi olla houkutus tehdä kuten muut. Voi ostaa kahvin leivoksen kera, vaikka miettiisi tiukkaa taloustilannettaan tai laihduttamisen jatkamista. Päätösten viisautta ei aina näe heti. Iän karttuminen tarkoittaa toiselle oppimista kantapään kautta ja osalle nopeita muutoksia. Ikä ei välttämättä takaa yhtään fiksumpien ratkaisujen tekemistä. Suurimpaan osaan päätöksistä, emme käytä juuri energiaa tai voimavaroja. Teemme vaan ratkaisumme. Päätösten järkevyyden näemme aina jälkikäteen.

RATKAISUJA JA VIRHEITÄ

Isoja ratkaisuja on hyvä peilata omaan arvomaailmaan ja periaatteisiin nojaten. Vaikeiden ratkaisujen äärellä tarvitaan kärsivällisyyttä ja etäisyyttä tutkia asian eri puolia. On hyvä kuunnella sydäntään ja tuntemuksiaan. 

Aina päätöksemme eivät osu oikeaan. Mokailua ja huonoja valintoja teemme kaikki. Rumia tekojaan ja sanojaan kannattaa katua. Niitä voi - ja pitää pyytää anteeksi. Ihminen oppii yleensä tehokkaasti tunaroimalla, tekemällä tyhmiä päätöksiä ja tekoja. Tasapainottelemme elämän trapetsilla ja hiljalleen opimme. Toisinaan tarjolla olevat vaihtoehdot ovat huonoja, vähemmän huonoja tai hyvin huonoja. Jos sählää, niin tietää ainakin tehneensä jonkun ratkaisun. On rankkaa jäädä pyörimään ikuiseen jossittelun ja ratkaisemattomuuden kehään. Monet tilanteet voivat olla kiusallisia, mutta niistä voi päästä yli.

Meitä voi hävettää tai voimme mennä välillä aivan palasiksi. Virheet voivat purkautua kiukkuna, vähättelynä tai siten, ettei asiaa sovi koskaan ottaa puheeksi. Isojen asioiden kanssa on syytä tuumata kaikkea mieleen tulevaa monelta kannalta. Ja jos osuu syteen tai saveen - voisiko virheen seurauksille tehdä jotain? 

Viisautemme ja elämänkokemuksemme eivät takaa sitä, että osaisimme tehdä oikein. Voimme silti toivoa, että  osaamme tehdä ja valita oikein. Myötätuntoisella mielellä teemme usein arvomaailmansa mukaisia ratkaisuja ja miettii asioita laajemmin. Epätäydellisyytemme auttaa muitakin omissa ratkaisuissaan. Näemme, että erheitä sattuu – kaikille.

Elämä ei tule koskaan valmiiksi
, joten asioita ja ratkaisujaan ei kannata ottaa kuolemavakavasti. Joudumme tekemään ison määrän kompromisseja ja opimme luovimalla elämän virrassa. Yhden ratkaisun tehtyämme meitä voi odottaa jo uudet mutkat, käänteet ja haasteet.

LOPULTA OLEMME YKSIN

Elinpäiviämme ja kuoleman kohtaamisen tapahtumia emme tiedä etukäteen. Kun kohtaamme vakavan sairastumisen ja lähestymme viimeisiä henkäyksiämme, olemme yksin.
Kukaan muu ei pääse tuntemaan ja tietämään mitä kropassamme tuntuu.
Toiset eivät tiedä ajatuksiamme, siksi olisi hyvä yrittää sanoittaa viimeisiä toiveitaan ja tärkeitä ajatuksiaan muille jo etukäteen. Suosittelen kirjaamaan niitä ylös ja hoitamaan tärkeät kirjaamiset pois painamasta.

Kuvat Microsoft 365 kuvapankista.

#anteeksi #armo #mielenrauha #myotatunto #reunallapelottaa #toivo

Kirjoituksia:

Vähemmän on enemmän

Vanhemmiten

Elämä on testi

Elämän lahja

Sietää, sietää

Anna anteeksi

Kädet yhteen - voimaa ja rauhaa

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.