Ei mennyt keuhkosyöpäni täsmälääkkeen aloitus ihan putkeen.
Koronakin tuli ja meni, onneksi kutakuinkin huomaamatta. Kesän ajan on tuntunut kuin olisimme eläneet varjoissa. Yritämme
kurkotella taas kohti valoa.
Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!
ITKETTÄISI ELLEI NAURATTAISI
Miehelläni oli koronaan sopivia oireita ja testi näytti plussaa.
Syövän täsmälääkkeen aloituspäivän iltana oma koronatestini näytti plussaa. Kuumetta
päivän ajan, lihaskolotuksia ja voimattomuutta.
Täsmälääkettä otetaan 2
kertaa päivässä. Kahden viikon käytön jälkeen oli turvalabrat, joista
lääkäri soitti. Arvot, erityisesti C-K olivat sukeltaneet niin rajusti, että
aloin olla jo pyörätuolikuntoinen. Nivelkivut ovat olleet luvalla sanoen k a m
a l i a. Lihaksissa (minulla on kai niitäkin vielä) tuntui, kuin kaikki
voimat vietäisiin. Oli viikon lääketauko ja taas labrat.
Toivon, että lääkettä voidaan jatkaa. Toivon kehon tuntemuksieni ajan myötä
tasaantuvan.
Oma Kannassa oli kilpirauhasen imusolmukkeiden tulokset. Kolmessa kohtaa mainittiin Erittäin
poikkeava arvo ja lopputulema: ALK on kasvainsolukossa vahvasti
immunopositiivinen sopien ALK - geenin uudelleenjärjestymään. Lääkärit oliva
hieman elätelleet toivetta, että olisi tullut muutosta eli vaihtoehtoja
lisää (joku muukin mutaatio), Osalle niin käy syövän ajan myötä erilaistuessa. No, minulle ei, ainakaan vielä. Ei tullut uusia hoitovaihtoehtoja tietoon.
Tuli Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossumaisia ajatuksia mieleeni. Lapsena katsoin ohjelmaa telkkarista ja luin nuo kirjat. Yritän löytää ajatuksia, joiden avulla pääsisin taas
VARJOISTA VALOON
KAIKKI VÄHÄN HYRSKYN
MYRSKYN,
TAHTOISIN OLLA HEIKUN KEIKUN.
NÄYTTÄÄ KIELTÄ JA KULKEA OIKAISTEN,
SANOA UNIVERSUMILLE
OIKUN EIKUN.
KURKOTAN VARJOISTA VALOON,
LUULOT JA PELOT HÄÄDÄN HIITEEN.
NAUTIN RYTMISTÄ MUSIIKIN.
LAULAN VIERESTÄ NUOTIN .
KURKOTAN VARJOISTA VALOON.
#armo #mielenrauha #reunallapelottaa #runo #toivo #varjoistavaloon
Kirjoituksia:
Kirjoitukseni Karpatiat-lehteen - Toivorikkaan ja ihan hyvän elämän jäljillä
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti