Eletty elämä helpottaa kuoleman hyväksymistä. Tutkimusten mukaan kuolinvuoteella ahdistaa eniten elämätön elämä – unelmat, joita ei uskallettu toteuttaa, tilaisuudet joihin ei tartuttu, ja sanat, jotka jäivät sanomatta. Myös erilaiset syyllisyydet voivat painaa mieltä.
Kuoleman läheisyydessä katse kääntyy usein taaksepäin. Siihen, mitä oli – ja siihen, mitä ei ollut. 💗
Elä ja kerro elämästäsi 💗
Moni harmittelee elämänsä varrella, ja sen lopumetreillä, asioita joihin ei uskaltanut tarttua, vaikka olisi halunnut. Asioita, joita ei kokeillut eikä lopulta ehtinyt kokea.
Kuoleman käsittelyä ja kohtaamista vältellään monin tavoin. Saatetaan laskea leikkiä tai uskotella, että kuoleva vielä toipuisi. Huumorista voi olla apua, eikä toivosta pidä luopua – mutta jossain vaiheessa asiasta olisi hyvä puhua suoraan, ilman kiertoilmaisuja.
Monesti asiat olisi hyvä puhua selviksi jo ennen kuin on liian myöhäistä.
Maalliset asiat olisi hyvä hoitaa ajoissa, silloin kun kuolema tuntuu vielä kaukaiselta: pankkiasiat, laskut, omaisuus, hoito‑ ja hoivatahto, edunvalvontavaltuutus ja testamentti. Asiakirjoja voi aina muuttaa, mutta jos niitä ei ole lainkaan ja äkillinen tilanne tulee, se aiheuttaa viivästyksiä ja valtavaa kuormitusta läheisille.
(Näistä olen kirjoittanut aiemmin.)
Elämäntarinaa voi kertoa ja käydä läpi läheisten kanssa jo ennen kuolemaa. Apuna voivat olla valokuvat, päiväkirjat, kirjeet tai vaikkapa Facebook‑muistot. Samalla jätetään hyvästejä tärkeille asioille, ihmisille ja rakkaille paikoille. Parhaimmillaan surun rinnalla kulkee myös kiitollisuus.
💗
Palliatiivinen hoito ja saattohoito
Kun sairautta ei enää voida parantaa, lopetetaan tarpeettomat ja raskaat hoidot ja siirrytään palliatiiviseen hoitoon. Sen tavoitteena on mahdollisimman hyvä elämänlaatu: oireiden ehkäisy ja lievittäminen sekä potilaan tukeminen hänen toiveidensa ja tarpeidensa mukaisesti.
Saattohoitopäätös on lääketieteellinen päätös, joka tehdään yhdessä potilaan ja hänen läheistensä kanssa. Se voi olla hoidon rajaus tai pitkän prosessin lopputulos, jossa on selvinnyt, ettei sairautta voida enää parantaa.
Sekä palliatiivisessa että saattohoidossa huomioidaan ihminen kokonaisuutena: fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena, henkisenä ja maailmankatsomuksellisena olentona. Tavoitteena on mahdollisimman rauhallinen ja tuskaton kuolema – ja samalla läheisten tukeminen.
💗
Elävän identiteetti loppuun asti
Mitä sanoa ja mistä puhua, jotta voisi lohduttaa loukkaamatta kuolevaa?
Saattohoidon ammattilaisten mukaan tärkeintä on kuolevan henkisten kipujen lievittäminen ja kuoleman lopullisuuden kohtaaminen. Kun kuolemasta puhutaan suoraan ja levollisesti, ihminen saa sanoittaa ja jäsentää ajatuksiaan ja tunteitaan. Kun joku antaa arvon sille, mitä hän kokee, pelkoa on helpompi hyväksyä.
Kuolevaa tulisi kohdata ihmisenä kaikkine niine asioineen, jotka sillä hetkellä ovat hänen elämässään aktiivisia. Ei ole pakko osata sanoa mitään oikeaa tai ratkaista toisen kyyneliä. Usein tärkeintä on kuunnella, mistä ja miten toinen haluaa puhua.
Vaikka kuolemaa lähestyvä puhuisi peloista tai surusta, niitä ei tarvitse yrittää lohduttaa pois. Ei tarvitse ottaa vastuulleen toisen kohtaloa – mutta rinnalla kannattaa olla. Se on tärkeää myös omaa surutyötä ajatellen.
Kohtaamiseen voi tuoda pieniä tuulahduksia ulkomaailmasta niin kauan kuin toisella on voimia: kukkanen, yhteinen muisto, lempijuoma. Joku tuo mansikoita ja kuohuviiniä, joku punkkupullon, josta maistellaan yhdessä – jos se on ollut yhteinen tapa.
Myös teknologia voi auttaa. Kun toinen ei jaksa lukea, voi lähettää ääniviestin:
“Olin juuri kävelyllä ja tulit mieleeni. Olet tosi tärkeä. Ajattelen sinua nyt.”
Tieto siitä, että toinen kuulee, voi riittää – vaikkei enää jaksaisi vastata.
💗
Lähteet
Tämä teksti on koottu useista kirjoituksista ja podcasteista. Suora lainaus on seuraavasta lähteestä:
Kirkko ja kaupunki – Kun elämä tulee valmiiksi, on kuoleman vuoro. Miten kohtaan kuolevan
Riikka Grå
.jpg)
-COLLAGE.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
