Jos lähtöjärjestys on väärä

Meillä on kuolemasta ajatus, että se tulee noutamaan elämän loppusuoralla. Kun kuolemanvakava sairaus osuu nuorempiin, on sairastunut läheisineen hämmentynyt.

Eihän sen näin pitäisi mennä.
Ajatus on helpompi kieltää kuin yrittää hyväksyä.

Lapsen menettäminen on vanhemmille pahin painajainen – oli lapsi minkä ikäinen tahansa.

Jos nämä sanat puhuttelevat sinua,
huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.

Shokki – väärä järjestys – ahdistus

Ajatus sairastua parhaassa iässä kuolemanvakavasti on absurdi. Erityisen musertavaa on, jos käy ilmi, ettei parannuskeinoa ole. Tilanne pitäisi ymmärtää ja hyväksyä kesken elämän. Se on valtava ja käsittämätön asia.

Moni torjuu asian käsittelemisen kokonaan. Sairauden herättämä pelko ja ahdistus voivat olla liian suuria. Sairastunut voi vaipua shokki‑ ja torjuntatilaan. Puheenaihe vaihdetaan lennosta tai sanotaan jotakin ajattelematonta.

Vanhemmille ajatus lapsesta luopumisesta on usein mahdoton – jo pelkkänä ajatuksena.

Toisen kärsimyksen seuraaminen ja pelko siitä, mitä sairauden edetessä tapahtuu, ovat vaikeita kestää. Toisille syntyy pakenemisreaktio, toisille vihaa tai epäuskoa. Osa kykenee ottamaan rinnalla kulkijan ja tukijan roolin.

Kuolema on nykyään hyvin yksityinen asia. Harva jakaa sairastumiskokemuksiaan avoimesti. Sairastaminen on yhteiskunnassamme siivottu syrjään. Kun kuolema tulee väärässä järjestyksessä, sen hyväksyminen on lähes mahdotonta.

Jokainen käsittelee tilannetta omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan.

Sairastuneen on pakko ymmärtää tilanteensa. Voi tuntua kohtuuttomalta, jos sairaan täytyy yhä uudelleen selittää muille sairautensa vakavuutta. Sivuuttamisen kokemus on sairastuneelle erityisen raskas.

Mustan maalaaminen valkoiseksi – todellisuuden lakaistaminen – ei lohduta.
Mitä läheisempi kuolemansairas on, sitä vaikeampaa kuolemasta puhuminen usein on.

Lopullisuuden ymmärtäminen

Sairas voi pitkään olla hyväkuntoinen tai näyttää ulospäin voivalta. Läheiset eivät aina tiedä, milloin ja miten heidän pitäisi alkaa valmistautua kuolemaan. Saattohoitoon siirtyminen voi tulla yllätyksenä.

Kaikki toivovat viimeiseen asti, että sairauden vakavuus olisi vain painajaista. Meissä elää syvällä lapsenusko siitä, että kaikki vielä kääntyisi hyväksi. Järki ymmärtää, mutta ajatus ei suostu käsittelemään asiaa.

Kuolemanpelko voi viedä toimintakyvyn – niin sairastuneelta kuin hänen läheisiltään. Osa, etenkin sairastuneen vanhemmat, saattavat kieltää tilanteen vakavuuden viimeiseen asti.

Voimme yrittää tehdä viimeisistä ajoista rakkaudellisia ja merkityksellisiä.
Todellisuus on kuitenkin lopulta hyväksyttävä: kuolemansairas tulee kuolemaan sairauteensa.

Olisi hyvä, jos sairas ja hänen läheisensä voisivat nähdä kuoleman myös vapauttajana. Kivut ja kärsimys päättyvät, ja kuoleva pääsee pois. Kuoleman ajatus voi ajan myötä muuttua helpottavaksi.

Rakkautta on se, että lopulta päästämme irti.

Kuvat: Microsoft 365 ‑kuvakirjasto

#armo #myötätunto #reunallapelottaa #toivo