Jos lähtöjärjestys on väärä

Meillä on kuolemasta ajatus, että se käy noutamassa elämän loppusuoralla. Kuolemanvakavan sairauden osuessa nuorempiin, on sekä sairastunut että hänen lähipiirinsä hämmentynyt. Eihän sen noin pitäisi mennä. Monelle asian sisäistäminen kestää kauan. Asia on helpompi kieltää kuin edes yrittää sitä hyväksyä, etenkin sairastuneen vanhemmille. Lapsen menettäminen on vanhempien pahin painajainen. Oli lapsi sitten vaikka 70-vuotias.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

KESKEN RUUHKAVUOSIEN

Ajatus sairastua parhaassa iässä kuolemanvakavasti on absurdi. Etenkin jos selviää, ettei parannuskeinoa ole. Asia pitäisi ymmärtää ja hyväksyä, kesken elämän ruuhkavuosia. Se on iso ja käsittämätön asia. Moni torjuu asian käsittelemistä (itse tai läheiset). Torjunta, sairauden aiheuttama pelko ja ahdistus voi olla liian suuri ja ihminen vaipuu jonkinlaiseen shokki- ja torjuntatilaan. Itse olen kokenut sen, että toiset vaihtavat puheenaihetta lennosta tai saattavat sanoa jotain päätöntä – on minullakin lääkitys tai ei puhuta nyt tästä. Otatko kahvia? Vanhemmille (oli lapsi minkä ikäinen hyvänsä) lapsesta luopumisen ajatus on usein niin mahdoton, edes ajatuksena, että he eivät osaa eivätkä halua asiaa käsitellä.

LÄHEISTEN AHDISTUS

Toisen kärsimyksen seuraaminen, pelot siitä mitä sairauden edetessä mahtaa tapahtua, ovat hankalia ajatella ja kestää. Toisille tulee pakenemisreaktio, joillekin vihaa ja epäuskoisuutta. Onneksi osa pystyy ottamaan rinnalla kulkijan roolin. Kuolema on nykyään hyvin yksityistä eikä monikaan jaa laajemmin sairastumiskokemuksiaan. Sairaus on yhteiskunnassamme usein siivottu syrjään. Kuoleman kohdatessa ”väärässä järjestyksessä”, sen hyväksyminen on lähes mahdoton ajatus. Jokainen käsittelee asiaa omaan tahtiinsa ja tavallaan.
Sairastuneen on pakko itse ymmärtää tilanteensa. Voi tuntua kohtuuttomalta, jos sairaan pitää yhä uudelleen kertoa läheisilleen sairauden vakavuudesta – ja silti tuntuu, että asiaa sivuutetaan, ikään kuin lakaistaan pois niin kuin sitä todellisuutta ei olisikaan. Mitä läheisempi ja rakkaampi kuolemansairas on, sitä vaikeampaa voi olla kuolemasta keskusteleminen.

LOPULLISUUDEN YMMÄRTÄMINEN

Sairas voi olla pitkään hyvässä kunnossa ja/tai hyvinvoivan näköinen. Läheiset eivät oikein tiedä, milloin ja miten heidän pitäisi valmistautua kuolemaan. Käänne saattohoitoon siirtymisessä voi tulla lopulta yllätyksenä. Kaikki toivovat, että sairauden vakavuus olisi vain painajainen, josta joku aamu herätään. Lapsenusko siitä, että kaikki voisi vielä jotenkin kääntyä hyväksi ja sairaus paranisi, elää jossain syvällä, vaikka sen järjellä ymmärtäisikin turhaksi. Kuolemanpelko voi olla niin suurta, että se vie toimintakyvyn. Osa, etenkin sairastuneen vanhemmat, voivat kieltää asian vakavuuden viimeiseen asti.

Voimme yrittää luoda viimeisistä ajoista rakkaudellisia ja tärkeitä. Todellisuus pitää lopulta hyväksyä. Kuolemansairas tulee kuolemaan sairauteensa. Olisi hyvä, jos sairas ja läheiset kykenisivät ajattelemaan kuolemaa vapauttavana asiana. Kivut ja kärsimys loppuvat ja kuoleva pääsee pois. Kuoleman ajatus muuttuu näin lopulta helpottavaksi.

Kuvat Microsoft 365 kuvakirjastosta.

#armo #arvaamaton #myotatunto #reunallapelottaa #toivo

Kirjoituksia:

RUNO - Kuule minua

RUNO - Henkäys kerrallaan

RUNO - Sanaton

RUNO - Älä jätä

RUNO - Sanoittamisen vaikeus

Lopulta olemme yksin

Mitä rakkaus on?

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.