Bluesia ystävien kera

Kävin ystävieni kanssa Lahdessa Möysän Musaklubilla Grand Blues ‑tapahtumassa. Mukana olivat rakas ystäväni ja miehemme. Esiintyjiä oli Ruotsista, Tanskasta ja kotimaastamme. Illan aikana nautimme laadukkaista live‑esityksistä ja ennen kaikkea yhteisestä ajasta.

Jos nämä sanat puhuttelevat sinua, kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.

Illan kattaus

Illan iloittelun järjestäjänä toimi Lahden Blues Mafia ry, joka edistää bluesmusiikin harrastamista Lahden seudulla ja sen ympäristössä. Nyt juhlittiin festivaalin 20‑vuotista taivalta. Ennen pääesiintyjiä lavalla nähtiin paikallinen Blues Mafia All Stars.

Paikallisten jälkeen lavan valtasi Solid Zue and The Crooked Teeth, ruotsalainen blues‑ ja soulprojekti. Kokoonpanon vaikutteet ulottuvat soulista funkiin, rockiin ja roots‑musiikkiin – kaikki kudottuna yhteen vahvalla bluesfiiliksellä.

Ruotsalais‑tanskalainen The Kokomo Kings on palkittu hyvän tuulen orkesteri, joka sai yleisön taatusti hymyilemään ja liikkeelle.

Hyvässä seurassa viihtyy

Elämäni nykymeno on melko verkkaista, joten oli mukavaa vaihtelua nähdä ihmisvilinää. Illan tähtihetkiä oli tavata sydänystäväni ympäristössä, jossa kumpikaan ei ollut puurtamassa tai hössöttämässä. Samalla puolisotkin tutustuivat paremmin.

Ystävyys, yhteenkuuluvuus ja tunne siitä, että toinen ymmärtää jo katseesta – sitä on vaikea selittää. Olemme tunteneet toisemme yli 11 vuotta ja 6 kuukautta, ja olleet tukena toistemme terveyskäänteissä. Oli kallisarvoista saada yhteistä aikaa, sillä matkalle on mahtunut monenlaisia mutkia.

Oli myös kiva tutustua ystäväni tuntemaan pariskuntaan. Isommalla porukalla oli oikein hauskaa. Tunsin oloni hieman itseoikeutetuksi prinsessaksi, sillä sain ainoana lavan äärelle oman baarijakkaran muiden seistessä tuntikausia.

Illan musiikillisen voiton vei upea, maanläheinen Solid Zue. Hänellä on huikea ääni ja vahva lavakarisma. Setti oli raikkaan monipuolinen ja bändiä olisi kuunnellut kevyesti koko illan.

The Kokomo Kings oli taitava ja tanssittava.
Live on live.

Kiitos ihanalle seurueellemme, esiintyjille ja tapahtuman järjestäjille. Sain muistojen arkkuun lisää tallenteita: iloa, naurua, hyvää mieltä, onnenhetkiä, valonpilkahduksia, vertaistukea ja toivoa.

Taas jaksaa tasaista arkeaan.

Linkkiluettelo

YouTube – Solid Zue and The Crooked Teeth: I Don’t Care
YouTube – The Kokomo Kings, Lahti 9.4.2022 (kuvaaja Kimmo Aslak Liimatainen)
Spotify – The Kokomo Kings: Buckle Up!

#reunallapelottaa #toivo #ystävä














Ei kommentteja: