KEUHKOSYÖPÄNI ON PARANTUMATON IV-ASTEEN SYÖPÄ

 kaula paksuneulanäytteiden oton jälkeen

Kilpirauhaseni imusolmukkeiden loistelu osoittautui TT-kuvissa  keuhkosyövän etäpesäkkeiksi. Keuhkosyöpäni eteni parantumattomaksi, levinneeksi IV-asteen syöväksi. Kaulan paksuneulanäytteistä tämä varmistui. Tupakoimattomat, kuten minä, voivat sairastua keuhkosyöpään. Näin kävi minulle, syytä ei tiedetä.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

VOINNIN ALAMÄKEÄ

Vointini alamäki kiihtyi jo 2023 alusta. Syksyn 2023 päätteeksi sain 20 sädehoitokertaa välikarsinan eli mediastinumin imusolmukkeiden runsaan loistelun ja kasvun takia. Keuhkosarkoidoosin ja keuhkosyövän yhdistelmä on ongelmallinen. Keuhkoissa ja imusolmukkeissa sarkoidoosi on näkynyt ensimmäisestä röntgenkuvasta 2002 alkaen. Kevättalvesta alkaneet vaiheet ja tutkimukset nostivat mieleeni vuoden 2020 muistot. Paljon on ollut samaa junnaamista, vaiheita ja osapuolia. No välissä oli käsioutoksieni tutkiminen. Patteja on yhä ja etenkin vasen käteni kipuilee.

Kilpirauhasongelmani tuli ilmi ensi kerran kevättalvella 2020, jolloin olin jo lähtöportteilla sydämeni loppumattoman rytmihäiriömyrskyn seurauksena. Keuhko- ja monielinsairaus on terveydenhuollolle haaste. Keuhkoissa ei ole tuntoa, mutta niiden huono toiminta tuntuu ja näkyy. Se tuntuu hapen puutteena, jaksamisen ja suorittamisen heikentymisenä. Saman aiheuttaa sairastamani keuhko- ja sydänsarkoidoosi. Sarkoidoosi kaikkinensa aiheuttaa paljon muutakin, joka voinnissani tuntuu, Jos kiinnostaa, niin tekstin alaosasta lötyy kirjoitus siitäkin.

MONISAIRAUTENI HANKALOITTAA

Maaliskuun alussa 2020 sydämeni sähköistä johtorataa hoidettiin ablaatiolla. Kilpirauhasen liikatoiminta, tyreotoksikoosi, löytyi tuolla sairaalareissulla. Aiheuttajaksi arveltiin rytmihäiriölääkettä. Söin jokusen kuukauden kortisonia ja kilpirauhaslääkettä. Arvot normalisoituivat. 2020 tehtiin PET-kuvaus, josta lähti tutkimus- ja pallottelurumba käyntiin. Hermoja raastava aika kulminoitui keuhkosyöpäleikkaukseen. Oikean keuhkoni keskilohko ja välikarsinan imusolmukkeita poistettiin. Niistä löytyi sekä keuhkosyöpää että sarkoidoosia. Syöpäluokitukseni on tähän asti ollut paikallisesti parantumaton III-asteen syöpä.

Viesti asiasta ..
Kevään 2021 kuvissa oli kilpirauhasen loistelua. Parin minuutin ultrauksen jälkeen lääkäri ei pitänyt sitä seurannan eikä muiden tutkimusten arvoisena. NYT kolmannella runsaalla imusolmukkeiden loistelukerralla asia tutkittiin kiireesti. 2 viikkoa sitten otettiin paksuneulanäytteet. Maanantaina sain tekstarin katsoa Maisa-sovelluksen viestin. Siinä kerrottiin syöpäni olevan nyt parantumaton levinnyt eli IV-asteen syöpä. Syöpäluokituksen asteita on I-IV ja tämä IV on se kehnoin.

SEURAAVAT ASKELEET

Potilasoppaan tekstiä
Olin tänään HUSin syöpäkeskuksessa keskustelemassa lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa. Kävimme läpi vointia, lääkettä, käytäntöjä. Tähän asti olen käynyt keuhkopoliklinikalla, mutta tästä eteenpäin tulen asioimaan HUSin Syöpäkeskuksessa.  Lääkäri kertoi täsmälääkkeestä, jonka vihdoin saan. Sain mukaani potilasopaskirjasen lääkkeestä, jonka nimi on Alecensa. Olen aikaa sitten lukenut siitä. Olen seurannut samaa sairastavien ja tätä poikkeavaa geeniä omaksuvien kokemuksia. 

Ei tämä ajatuksellisesti eroa aiemmasta, sillä en voi ihmeparantua monielinsarkoidoosistanikaan. Syöpä yrittää hitaasti ottaa niskalenkkiä Välillisesti syövän eteneminen voi vaikuttaa siihen mihin kannattaa ja voi ryhtyä esim. sydäntilanteeni takia. Sitten, kun ja jos hoitaa pitää. No, nyt pitää.
Lääkäri teki KELAlle anomuksen tämän täsmälääkkeen korvattavuuden hyväksymiseksi. Päätös tulee yleensä 3:ssa päivässä, sitten lääke pitää tilata apteekkiin. Yleensä seuraavana päivänä kuukauden lääkkeet voi noutaa apteekista. Lääkkeen aloittamiseen mennee siis noin viikko. Hoitaja kertoi seurannasta ja mahdollisuudesta yhteydenottoon, jos vaivoja tai kysymyksiä tulee. Alussa seuranta on tiuhempaa, katsotaan miten keho reagoi lääkkeeseen. Usein alun jälkeen keho vähitellen sopeutuu. Paljon on mahdollisia hankaluuksia, vaivoja ja pahojakin sivuvaikutuksia. Ei ole namilääke tämä. Toivottavasti se sopii ilman kohtuuttomia haittoja. Toivon sen pistävän syöpäpahiksille pitkäksi aikaa luun kurkkuun.

Opettelen asian hyväksymistä. Itse olen tätä arvellut jo pidempään. Aika ajoin voi tulla alakuloa ja kenties pienimuotoisia romahtamisia. Sen mukaan millainen latu tästä sitten avautuu. Elämänhalua on kovasti jäljellä, koen elämäni yhä elämisen arvoiseksi. Kenties hämäläisen geeniperimäni myötä saan vielä paljon laadukkaita lisäpäiviä. Sitä toivon.

#keuhkosyopa #reunallapelottaa #sairas #syopa #toivo #tupakoimaton #vertaistuki


Kirjoituksia

Tupakoimattoman keuhkosyöpä  blogissa10/21

Syöpäkertomukseni - TOIVO ja TUKI - Siskot, matka jolle kukaan ei halunnut - sivustolle blogi 1/22

Keuhkosyövästä faktoja blogi 2/22

Keuhkosyöpä - julma, leimattu, sen löytäminen ja hoito ontuvat blogi 11/22

Kirje - sinä Perhanan syöpä blogi 11/22

RUNO - Tänään peilistä katsoo pelko blogi 11/22

Kohti modernia ja yksilöllistä syövänhoitoa - Mallimaa-hanke - Outi-Maria Liedes blogi 11/22

Kustannussäästöä syntyy, jos syöpä havaitaan riittävän aikaisin 2/23

Huomenta Suomi-keskustelu - Syöpäseulontojen lisäämisen tarpeellisuudesta - Marjo Forsblom 3/23

Hyvä elämä ja armo - kirjoitukseni - Siskot, matka jolle kukaan ei halunnut-sivustolle blogi 3/23

Keuhkosyöpätutkimus ja lääkekorvaushaasteet - sädehoitoni ohi

Sarkoidoosin monet kasvot

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.

RUNO – SUOLAISET KYYNELEET

Kuva Microsoft 365 kuvapankki

Pettymys, ikävä, liika kuormitus, huonot uutiset. Ihmiselossa riittää vaikeuksia ja hankaluuksia. Elo ei aina tarjoa parastaan. On inhimillistä ja suotavaa antautua elämän edessä. Välillä on hyvä myöntää itselleen, että on ollut liian kauan soturi ja tsemppaaja. Aina ei tarvitse jaksaa.

 Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.

Liityttehän seuraamaan!


SUOLAISET KYYNELEET

 

RIKOTTUJA LUPAUKSIA,

SÄRKYNEITÄ UNELMIA.

SURUA, EPÄTOIVOA.

KUORMITTAVIA AIKOJA,

MIELIALAA PAINAVIA.

 

ANNA ITSESI TUNTEA.

ITKE, HUUDA, NYYHKYTÄ,

SUOLAISET KYYNELEET VALUTA.

VASTAANOTA TOISILTA,

MYÖTÄTUNTOA, EMPATIAA.

 

LUOTA

UUTEEN ALKUUN NOUSEVAAN.

KYYNELIIN, MIELTÄ PUHDISTAVIIN.

ELÄMÄÄN RADALLEEN LAITTAVAAN.

 

PAHAN PURKAUTUA ANNA.

SUOLAISET KYYNELEET VALUTA.

 

#ahdistus #alakulo #armo #mielenrauha #myotatunto#reunallapelottaa #runo #toivo


Kirjoituksia:

RUNO - Ahdistuksen alla

RUNO - Liikaa kasattu

RUNO - Jos voisin

RUNO - Heikkous

RUNO - Itke vaan

RUNO - Lempeydellä

RUNO - Elämä koulii

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS. 

RUNO - LINNUNMAITOA

Voiko elämä parempaa suoda kuin kauniin luonnon ja toivon uudesta huomisesta? Kesän vehreys, kauneus ja lämpö herättää mieleeni kiitollisuuden ja ilon. Muutamalla katseella voi huomata elämän kiertokulun ja moninaisuuden. Jokainen omissa touhuissaan ja kiireissään. Pyörimässä omassa elämässään ja silti, yhdessä ja osana tätä elämän kudelmaa.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

 

KESÄ, OI KESÄ

Kesän kauneus ja vehreys saa hiljaiseksi. Mieleni valtaa rauha, tyyneys, ilo, rakkaus. Miten kauniissa maailmassa saamme elää!
Toivon tämän ympäröivän kauneuden tavoittavan jokaisen elävän sielun. Varastoikoon kesä lämpöä ja kauneutta jokaisen mieleen. Jättäköön se niihin lämpöä, myötätuntoa ja toivoa. Kaikkea sitä, mitä tarvitsemme aikoina, jolloin kaikki tuntuu liian vaikealta.
Uusi kesä tulee aina ikävien aikojen ja ei niin mieleisten vuodenaikojen (tai vaan aikojen) jälkeen. Olkaamme onnellisia ainutkertaisesta elämänlahjasta ja kesästä, joka on kuin ihanaa ...


LINNUNMAITOA

 

LIIAN KUUMUUDEN TORPPAA,

SADE HELPOTUSTA SUOVA.

MIELI, ILMA SEESTEISTÄ

VIRKISTÄVÄÄ LINNUNMAITOA.


VIHREÄÄ, VEHREÄÄ ELÄVÄÄ,

UUTEEN KASVUUN PYRÄHTÄVÄÄ.

KUKOISTUKSEEN KURKOTTAVAA.


LUMOUDUN VÄREISTÄ, VEHREYDESTÄ.

LIIKKUVISTA, LENTÄVISTÄ.

YLENPALTTISESTA KAUNEUDESTA,

 

KOVIN KAUNIS ON MAAILMA.

PARHAILLAAN LINNUNMAITOA,

MIELENTILA, JOSSA SIELU LEPÄÄ.


ELO NÄIN KESKIKESÄLLÄ,

KUIN VIRKISTÄVÄÄ LINNUNMAITOA.

 

#ilo #kiitollisuus #mielenrauha #onni #reunallapelottaa #runo #toivo

 

Kirjoituksia:

RUNO - Onnen lämmin läikähdys

RUNO - Elämän lahja

RUNO - Jos eläisi täysin palkein

Merkitystä etsimässä

RUNO - Iloa etsimässä

RUNO - Lemepeitä säteitä

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.