 |
(kirjoitettu 18.4.2023 – kielellisesti korjattu)
Kuva: Microsoft 365 ‑kuvapankki
Ajatuksiaan on hyvä tuulettaa välillä.
Vanhat opit eivät aina ole
parempia kuin uudet.
Voimme oppia toisiltamme
eloa helpottavia asioita.
Voimme oivaltaa paljon
olemalla vastavuoroisesti
toistemme tukena.
Ihmiseltä ihmiselle – auttaminen
Pahoittelut etukäteen,
kirjoitus sisältää
monia jossitteluja
ja kainoja toiveita.
Uskokaa tai älkää,
kevät ei ole kaikille
ihanaa aikaa.
Väsyneenä,
henkisesti ja fyysisesti,
jää helposti junnaamaan
omaan ajatuskehäänsä.
Ei ole helppoa
löytää voimia nousta,
jos on eristäytynyt
omaan elämänkuvioonsa.
Aina ei tarvitsisi tehdä ja oppia
vaikeimman
tai kantapään kautta.
Kannattaisi uskaltautua seuraamaan,
kysymään ja katsomaan,
miten muut tekevät
ja ratkaisevat pulmiaan.
Apua saadessa
jää enemmän voimavaroja
tekemiseen ja olemiseen.
Toivoisin, että oppisimme
kertomaan mieltämme ja arkeamme
koskevista asioista
ainakin luotetuille.
Olisi hyvä,
jos voisimme ajoittain olla
toisillemme olkapäinä,
kuuntelijoina ja tukijoina.
Kun saa apua,
kynnys tarjota apua toisille
madaltuu.
Hyvän kierre lähtee liikkeelle,
kun autamme vuorollamme.
Ylös henkisestä lamaannuksesta
Fyysisiin kremppoihin tottuu ja sopeutuu
jollain tavalla
ja jollain aikajanalla.
Mielen hyvinvointiin vaikuttavien
asioiden ja tilanteiden kanssa
on usein tiukempaa –
niin terveillä kuin sairailla.
Omaan näköalattomuuteensa
voi jäädä kiinni.
Sitä märehtii,
pohtii lisää ja valittaa muille,
jotka saattavat kompata:
kamalaa on,
sen enempää
miettimättä.
Meidän pitäisi uskaltaa
kaivaa perussyitä
syvemmältä.
Katsoa peiliin ja kysyä,
mikä sen kauheuden
takana on.
“Kyllä se siitä, jaksamista” ‑sanonnat
lohduttavat hetken.
Jos manailua, huokauksia ja märehtimistä
alkaa olla jonoksi asti,
pitäisi läheisten pysähtyä.
Aina voi kysyä:
Hei, miten voisin auttaa?
Monella on yllään
jonkinlainen
pärjäämisen panssari,
jota emme uskalla muille raottaa.
Painetaan menemään
hampaat irvessä.
Se on surullista,
sillä emme voi tietää,
mitä toistemme maskien alla
on meneillään –
emmekä sitä,
milloin me itse
tarvitsemme apua.
Kevät – ihana ja kamala
Kelloja käännetään,
valon määrä lisääntyy,
katu‑ ja siitepöly leijailevat.
Jokaisella on heikko kohtansa
ja vuodenaikansa.
Alakulo hellittää usein perusasioilla:
levolla, liikkeellä, säännöllisyydellä,
unella ja sopivalla seuralla.
Keväällä hormonitkin heräävät.
Silti
kevät on yllättävän monelle vaikeaa
ja monelle kovin kiireistä aikaa.
Alakulon tuhma isoveli,
masennus,
ei katso vuodenaikoja,
eikä se taltu pelkällä
“kyllä se siitä” ‑toteamuksella.
Pitkäaikaissairailla voi olla myös
hoitoväsymystä
(lue kirjoitus aiheesta alta).
Kesäaika ja kellon rukkaaminen ovat
omasta ja tutkijoiden mielestä
melkoinen vikatikki
ihmisen sisäiselle koneistolle.
Lukekaa faktaa alta.
Yritetään huomata kanssakulkijat
ja tuupata toisiamme
aina vähän
valoa kohti.
Linkki:
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti