Kirjani Käänteisiä lottovoittoja julkaistiin

Kirjallisen "urani" pitkäaikaisin projekti - kirja Käänteisiä lottovoittoja julkaistiin huhtikuun lopussa. Kirjani on omakustanne "artisti maksoi". Myin ostamani kirjaeräni. Kirja on vielä pitkään myynnissä kustantaja Mediapinta Oy:n verkkokaupassa. Miksi päädyin kasvokuvaani ja mistä kirjan nimi? Kerron hieman prosessista ja muusta.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle. Liityttehän seuraamaan!

KIRJOITUSPROSESSI

Kuvaan vuosia, jossa sairaus on kulkenut muun elämän rinnalla 35-vuotiaasta 57-vuotiaaksi. Tai - oli opittava elämään sairauden kanssa, ne kun kulkivat mukana lupaa kysymättä.
En ole pitänyt päiväkirjoja, Ne olisivat helpottaneet. No, terveyden suhteen sain tekstejä eli mitä kukin oli mistäkin lausunut, mutta vuosiin on tullut kirjauksia paljon. Etenkin isommat terveysasiat ovat kirkkaana mielessä. Enin osa elämää oli tulemista, menemistä ja olemista. Sitä tavallista elämän kiertokulkua. Muisteluprosessi vei paljon aikaa, sillä aina tovin jälkeen muistin jotain lisää.

Olen vuodattanut kirjan aikaansaattamiseen aikaa, vaivaa ja myös kyyneleitä. Olen jo blogissa kertonut palasia joistain vaiheistani. Ajattelin prosessin aloitettuani, että minun itseni olisi hyvä ymmärtää miksi olen nyt tällainen kuin olen. Elämän muovaama, niinkuin meistä jokainen. Ajattelin, että ajan mukaisesti eteenpäin siirtyen tapahtumat avautuvat uudessa valossa läheisilleni ja vähän itsellenikin. 22 vuodesta saisi kirjoitettua satoja sivuja. En avannut lääketieteellisten asioiden kulkua kovin tarkasti. Kirjan kuva tuli absurdin ajan takia, jolloin elämässäni oli onni ja pelko rinnakkain. Sairauteni ovat harvinaisuudessaan, moninaisuudessaan ja tilastollisesti kuin Käänteisiä lottovoittoja. Nimi tuntui osuvalta.

TUNTEMUKSIA,  AJATUKSIA JA IHAN VAAN ELÄMÄÄ

Lääketieteelliset tutkimukset ja toimenpiteet tuntuvat. Toisinaan niitä pelkää etukäteen. Sairastuessani ei ollut olemassa nykyisen kaltaisia vertaistukikontakteja. Päästyäni lopulta vuosien jälkeen vertaistuen piiriin huomasin vuosien jo koulineen mieltäni. Kouluttauduin vertaistukihenkilöksi. Ajatukset ja tuntemukset ovat sairaudesta riippumatta pitkälti samankaltaisia. Vuodet muuttivat ulkoisesti ja sisäisesti.
Toivon kirjani päätyvän myös terveiden luettavaksi. Toivon, että siiitä jäisi evääksi joitain näkökulmia ja ajatuksia.
 Mielestäni kirja sopii jokaiselle. En koe, että se olisi valitusvirsi, jossa tilitän sairastamisen kamaluutta. Sairaus, niin kuin muutkin vaikeudet kuuluvat ihmiseloon. Elän, olen ja hengitän. Ihanaa.

Selviydyin monen ihmeen kautta loppuvuonna 2024 hyvin tiukasta paikasta. Tuolloin kirjaprosessi oli jo pitkällä. Viimeistelin sen vimmoissani.  En alkuun muuhun kyennyt kuin istumaan ja köpöttämään sisätiloissa.
Yksi kustantaja antoi 3,5 kuukauden jälkeen EI-vastauksen. 
Ratkaisuni oli omakustannekirja. Ostin itselleni kirjoja ja myin ne omakustannehinnalla. 
En tavoittele rikastumista enkä kuvittele olevani oikea kirjailija.
Puristin kirjan tekstin hyvin tiukkaan muotoon.
Ajattelen, että jokainen osaa hoksata asioita, joita ei ole aina suoraan sanoitettu.

En tiedä paljonko tätä jatkoajan jatkoaikaa minulle on suotu. En uskaltanut tuhlata aikaa, siksi kirjasta tuli niin rosoisen puutteellinen. Siksi tämä julkaisuratkaisu.

JOS HALUAT LUKEA KIRJAN


KIRJAN VOI OSTAA


Kirja on BTJ Finland Oy;n ja Kirjavälitys Oy:n kautta saatavilla myös kirjakauppoihin. Luultavasti silloin pitää ilmoittaa allaolevat asiat:

💗Kirjoittaja - Kirsi Juntunen - 💗Kirjan nimi Käänteisiä lottovoittoja 💗Kustantaja Mediapinta Oy sekä 💗Kirjan yksilöintitunnus ISBN: 978-952-81-1750-6

MYÖS

Kirjastoihin voi ottaa yhteyttä. Kirjastoa voi pyytää tilaamaan kirjan - kertokaa nuo yllä olevat kirjan tiedot.

Ilmoittaa pitää ainakin nämä asiat:

KIITOS kaikille kirjan lukeneille ja etenkin palautetta antaneille❤.



#ilo #käänteisiälottovoittoja #kiitollisuus #kirja #onni #reunallapelottaa #toivo


Kirjoituksia:







Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikatKIITOS JA KUMARRUS.