Sairastamisen opetuksia 6 – Ahdistus ja kuolemanpelko

Vakavasti sairaan on käsiteltävä ja kohdattava ajatus elämän rajallisuudesta.
Se, että maanpäällisen aikamme pituus voi lyhentyä ja lähdön hetki voi olla – kenellä tahansa – hyvin lähellä.


Aina ei kyetä parantamaan

Sairautta yritetään parantaa, jos se on mahdollista.

Muiden sairastuneiden ja samassa ”veneessä” olevien vertaistukea en voi suositella liikaa. Lukemalla, pohtimalla ja vaihtamalla ajatuksia muiden kanssa saa laajempaa ymmärrystä tästäkin vaikeasta aiheesta.

Voimme joutua pohtimaan, mitä kroppa kestää.
Voimme joutua kohtaamaan tilanteen, jossa kaikki voitava on tehty. Yrityksistä huolimatta sairaus voi olla ottanut niskalenkin. Lopulta eteen voi tulla hetki, jolloin meidän on hyväksyttävä se, että hoidot ja lääkkeet tuovat ainoastaan lisäkärsimystä.


Vakavan sairauden edetessä

Kulttuurissamme kuolema on siivottu ja ulkoistettu erilleen tavallisesta elämänkulusta. Elämästä luopumisen kertomiseen käytetään kiertoilmauksia. Jokainen on lopulta viimeisellä ”portilla”.

Vakavasti sairas joutuu läheisineen elämän rajallisuuden ajatuksen eteen. Sairas voi joutua monen vaiheen aikana useaan kertaan porttien lähelle ja takaisin. Joskus sinne joutuu äkkirysäyksellä.

Edunvalvontavaltakirja, hoitotahto ja testamentti olisi hyvä tehdä jo nuorena. Ne helpottavat läheisten taakkaa. Kun nuo viimeiset maalliset asiat ovat kunnossa, voi keskittyä huolettomammin elämään.

Olisi hyvä, ettei siirtäisi vaikeita eikä kauniita asioita eteenpäin ajatellen – sitten joskus. Toisinaan lähdön hetki tulee niin pian, ettei ole voimia tai mahdollisuuksia kertoa niitä.

Mitä jos kertoisimme isot ja tärkeät asiamme painamatta mieltä silloin, kun olemme vielä hyvissä voimissa? Saisimme olla rauhallisempia tietäen, että jäljelle jääneet pärjäävät ja välit ovat selvät.

Lääketiede – eikä mikään mahti maailmassa – kykene aina pysäyttämään sairauden etenemistä. Loppusuoralla ja lähdön hetkellä olemme yksin ajatustemme ja tuntemustemme kanssa. Jäljellä olevan aikajanan lyhenemistä ei kukaan meistä pääse pakoon.

Oman mielenrauhamme vuoksi on tärkeää, että on pyrkinyt elämässään – tai edes ajatuksissaan – antamaan anteeksi niillekin, jotka ovat satuttaneet. Samoin on tärkeää katua ja pyytää anteeksi niiltä, joita on itse satuttanut.

Viimeisinä aikoina voidaan luopua niin sanotuista ”turhista” lääkkeistä. Silloin voi elää oman mielensä ja käsityksensä mukaista hyvää elämää. Viime hetkilläkin voi kohottaa lasin ja skoolata elämälle kiittäen. Voi pyrkiä tekemään viime hetkistään omanlaisiaan ja hyviä – voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan.


Ahdistus ja kuolemanpelko

Uskon, että kuolemaan liittyvä ahdistus voi helpottaa ajan myötä. Lukeminen, perehtyminen ja keskusteleminen auttavat. Uskomustensa ja omatuntonsa mukaisesti olisi hyvä saada ajatuksensa ja mielensä tasapainoon ja rauha sielulleen.

Kuolema voi ahdistaa, sillä kaikki, mitä siitä tiedämme, on lopulta arvoitusta. Tietomme pohjautuu olettamuksiin ja siihen, mihin uskomme. Emme tiedä, miltä kuoleminen tuntuu emmekä sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Moni pohtii asiaa uskonnon kautta.

Ehkä ihminen muovautuu kovassa paineessa ja ahdistuksessa siten, että hän voi rauhassa aloittaa loppumatkansa kohti maallisen elämänsä helpottavaa päätepistettä.

Kristinuskon jälleennäkemisen toivo

Jokainen ajattelee omalla tavallaan elämästä ja siitä luopumisesta. Itse uskon ja nojaan Luojaan. Raamatun mukaan taivas on ikuinen. Se antaa minulle rauhaa rauhattomuuteeni ja toivoa – sillä uskon jälleennäkemiseen.

Uskon, että aivan viimeisinä aikoina ja hetkinä tärkeintä kuolevalle ja hänen läheisilleen on olla yhdessä. Saada olla ja näyttää välittämisensä.

Poimin alle linkkejä aiempiin kirjoituksiini, joissa on syvempää pohdintaa näihin teemoihin liittyen – muun muassa pelosta, ahdistuksesta ja kuolevaisuuden ajatuksesta.


Ystävä - heikkoinakin päivinä

Kuva Microft 365 kuvapankki

On taas aika kiittää ystävyydestä.
On ystävänpäivä, jonka pitäisi olla ihan automaattisesti jokainen päivä.

Toisinaan on hyvä kiittää ja erityisesti arvostaa kutakin olemassa olevaa ystävyyssuhdettamme. Hyvään ystävyyteen ei kuulu täydellisyyden tavoittelu, vaan aitous – saada olla omana keskeneräisenä itsenään.

Kiitos, ystävä, kun katsot sormiesi välistä puutteitani ja kompurointejani.
Tunnemme toisemme pohjamutia myöten. Tiedämme jo, mitä omasta ja ystävämme sisimmästä löytyy. Meillä   on yhteistä ja erillistä historiaa.

Olet hyvä ihminen ja ihana ystävä.
Kiitos, että jaksat olla.

 

YSTÄVÄ – HEIKKOINAKIN PÄIVINÄ

Olemme nähneet toisemme

huonoimmillamme, parhaimmillamme.

Kaiken alta huomanneet

toistemme erityisen.

 

Olemme

marinoituneet murheissa.

Pilkkoneet hankalaa pienemmäksi.

Maalanneet tummaa vaaleammaksi.

Sanailleet, repeilleet, haaveilleet.

Ilon kyynelistä keventyneet.

 

Olemme toisiimme tukeutuneet,

toisiamme kannatelleet.

Ilmaa samanhenkistä hengitelleet.

 

Kiitos, ystävä, että jaksat minua

heikkoinakin päivinä.


Ihanaa ystävänpäivää kaikille 2024 💛



Sairastamisen opetuksia 5 – Töissä sairaana

vas. kuva 7/2002, oikea 11/2021

Moni sairastuu vakavasti ennen varsinaista eläkeikää.
Sairastuminen mullistaa työssä puurtaneen elämän. Vaikutukset tuntuvat sairaan elämän lisäksi monella tapaa hänen lähipiirissään ja työyhteisössään.


Eri ikäkausina ja elämänvaiheissa sairastuvilla on omat ongelmansa

Kun sairastuu vakavaan sairauteen, se on kamalaa kaikenikäiselle.
Lapsen sairaus on täyttä horroria. Nuoren aikuisen sairastuminen tuntuu julmalta vääryydeltä. Työelämässä puurtavilla on omanlaisensa ongelmat sairastuessaan.

Sairauden myötä tarvitaan usein monenlaista sovittelua työssä jaksamisen vuoksi. Sairaslomia ja erilaisia vaiheita kertyy. Sairaan mielen myllerrystä eivät ulkopuoliset näe, mutta tilanne mullistaa hänen elämänsä monin tavoin. Olo junnaa ja vaihtelee.

Jos sairaalla on alaikäisiä lapsia, sairastaminen on erityisen haasteellista. Se merkitsee lisähuolta ja jatkuvaa venymistä. Perheen keskinäiset roolit, lähipiirin sekä työyhteisön suhteet voivat muuttua. Yhtä kaikki – työikäinen sairas joutuu monenlaiseen mankeliin.


Töissä pitäisi jaksaa – ja jaksaa

Meille on iskostettu, että ahkeruus palkitaan ja töitä pitää tehdä. Kun sairaus on astunut peruuttamattomasti kuvaan, nämä itsestäänselvyydet heittävät nopeasti häränpyllyä.

Töistä ja arkiaskareista voi tulla vuoren korkuisia esteitä. Niiden ylittäminen voi tuntua mahdottomalta. Välillä kaikkeen sairastamiseen liittyvään tuntuu tottuvan, mutta ajoittain katkeruus yrittää vallata mielen.

Voi tuntua hassulta kuunnella terveiden pikkumaisia flunssia tai arkipäivän pulmia. Voi mietityttää, mitä tapahtuu, jos vointi vain huononee ja lääkemäärät kasvavat. Epävarmuus syö sisältä. Uupumus tuntuu olevan aina läsnä, ja keskittymiskyky voi olla hukassa tai nollissa.

On stressaavaa huomata, että keho ei yksinkertaisesti kestä. Ei tottele, vaikka hampaat irvessä yrittäisi. Silloin alkaa pohtia: kannattaako tehdä töitä, jos se vie kaikki voimat?

Kolikon kääntöpuolena on mielekäs tekeminen, palkka ja muutama kiva työkaveri. Työ voi antaa paljon – mutta entä jos se imee kaikki voimat? Ne, joita tarvitsisi myös arkisiin puuhiin.

Töissä aika kuluu, eikä ehdi miettiä omaa kehoa tai pelokkaita ajatuksia. Rahaa jokainen tarvitsee arkeen ja asumiseen. Mutta mitä, jos tuntuu kuin kaivaisi poteroa omalle arkulleen yrittäessään sinnitellä?

Entä jos on vaikea keskittyä, jos tarkkailee itseään jatkuvasti ja pelottaa? Sitten muistaa lääkärin sanat: parempi. Lenkille ja salille, vaikka ei jaksaisi. Lisää lääkkeitä, oireita ja niiden sivuvaikutuksia. Mieli on taas herkillä. Masennus ja pelko voivat vaania.

Pelottaa myös se, mitä sairauden edetessä vielä joutuu kestämään. Elämä muuttuu selviytymistaisteluksi, vauhti hidastuu. Sellaista voi olla työssä sairaana sinnittelevän elämä. Tuntuuko tämä pitkäaikaissairaille tutulta?


Ansiotyön merkitys

Löysin EVA:n (Elinkeinoelämän valtuuskunta) tutkimuksen ansiotyön merkityksestä. Tutkimuksen palkeista allekirjoitan itse tällä hetkellä erityisesti nämä:
keino rahoittaa elämää, velvollisuus, ihmissuhteet, arjen rutiini, status – olen ihminen, jatkuva rääkki ja pakopaikka elämän muilta vaatimuksilta. Viimeinen kolahti.

(Tässä linkki tutkimukseen: EVA- Työ merkitsee suomalaisille

Kadehdin terveyttä – sitä kaipaan.
Vaivattomia ja kivuttomia päiviä. Ehkä olemme kaikki samalla viivalla kadehtimassa, vain eri kropissa ja elämäntilanteissa.

Näillä eväillä jatketaan ja eletään hyvän huomisen toivossa.

Jokainen käy omat karhunpaininsa työssä jaksamisen ja elämänvaiheidensa kanssa. Muistan ne tuhannet venymiset, joita olen työvuosinani sairaana työssä, työmatkoilla ja elämässä sadatellut.

Armollisuuden ja myötätunnon ajatuksia kaikille työikäisille vakavasti sairaille.