Hank C - uusi albumi Little Promised Land on kuunneltavissa suoratoistoissa

Käythän kuuntelemassa! Mieheni (artisti Hank C) on tehnyt albumin biisien sävelet ja sanoitukset. Hän laulaa ja soittaa joka biisillä akustista kitaraa. Olen ylpeä mieheni ja levyllä soittavien muusikoiden onnistumisesta. Elokuussa 2024 suoratoistoissa julkaistiin Hank C:n albumi Till The End. Uskallan sanoa, että tämä on aiempaa parempi. Saatan olla jäävi, mutta kuuntele itse. Seuraa ja ota kuunteluun biisejä, jos niistä pidät. 

VAIKEUDET KASVATTAVAT?

Blogin seuraaajat tietävät terveyteni alamäen. Vuosi sitten alkoi tuli huima romahdus. Keuhkosyöpäni oli edennyt parantumattomaksi. Elokuussa oli turvauduttava pyörätuoliin. Hank C:n elokuussa julkaistu Till The End albumi keräsi kuunteluita. Bändin kasaamiseen ja keikkailuun ei ollut mahdollisuutta, sillä elämämme alkoi olla selviämistaistelua. Miehestäni tuli omaishoitajani. Vietin loppuvuodesta 20204 sairaalassa 3,5 viikkoa. Menehtymiseni oli pitkään hiuskarvan varassa. Selviydyin monen ihmeen ja sydänleikkauksen jälkeen. Kävin viime porteilla. jolloin minulle asetettiin elvyttämättä jättämispäätös. Se on yhä voimassa. Viime vuoteen on mahtunut epätoivoa, pelkoa ja kyyneleitä. Toipumiseni on ollut hidasta. Elän erittäin kiitollisena uuden sydänläppärakenteen kera. Pahin huoli on painettu hiljalleen kauemmas. Sain jatkoaikaa, jonka pituudesta emme tiedä. Elämän tärkeät asiat kirkastuvat kun meidät laitetaan vaikeisiin paikkoihin. Musiikki on ihanaa ja se on ollut miehelleni rakas harrastus teini-iästä asti. Musiikki on pitänyt meitä molempia kasassa vaikeina hetkinä. 

ONKO JÄRKEE VAI EI?

Läheisten tuskaa on omaa tuskaa vaikeampi sulattaa. Myös mieheni romahti henkisesti ja fyysisesti loppuvuoden vaikeina aikoina. Muutamista kuukausista muistamme vain viipaleita. Kamalaa aikaa, josta jotenkin selvisimme. 
Mies on soittanut akustista kitaraa ja laulanut. Hän on tehnyt omaa musiikkiaan vuosien varrella ihan nuoresta asti.
Jäätyäni eloon päätin saattaa nopeasti kirjani julkaisukuntoon. Sain sen valmiiksi alkukeväällä. Käänteisiä lottovoittoja-kirjaa on yhä ostettavissa kauttani. Hinta on postituksineen Suomeen 20 euroa. Tee tilaus sähköpostiini reunallapelottaa@gmail.com (kerro nimesi ja osoitteesi). 
Kirja on myynnissa myös kustantaja Mediapinta Oy:n verkkokaupassa. 
Tästä pääset kirjastani kertovaan kirjoitukseen.

Asiaan. En ole kyennyt enkä edes jaksanut tehdä oikein mitään vieläkään. Siksi olemme jumittuneet enimmäkseen kotiimme. Mieheni biisejä kuunnellessani ajattelin, että myös mieheni pitää saada uusi albumi muidenkin kuultaville. Ihan, jotta hänellä olisi oma projektinsa. Ettei vaan tätä ainaista huolta ja vointini kuulostelua. Rahallinen satsaus hirvitti. Vaakakupissa - voisi kai reissata ja elää leveämmin. Voisi rempata tai lyhentää asuntolainaa. Päätimme hypätä syvään päähän, sillä meistä tuntui, että biisit ovat hyviä ja julkaisun arvoisia.
Olen käytännön ihminen ja mieheni enemmän hetkessä elävä. Olen heiluttanut virtuaalista tahtipuikkoa ja määräillyt. No, hoidan kirjallisia asioita ja patistan, jotta asiat etenevät. Ajattelimme, että tällä iällä ei enää kannata jarrutella. Kerran vain täällä eletään.
On ollut ihana katsoa miestä, jonka silmät ja sydän ovat olleet taas täynnä lapsenomaista innostusta ja iloa. No, myös biisien synnyttämisen tuskaa ja junnamista välillä. Ihailen sitä paloa, joka hänellä on omaan musiikkiinsa. Miehelläni on minusta omanlainen tyylinsä. Jokaisessa biisissä on tarina. Sanoitukset ovat briljantteja. Juu, tiedän - olen jäävi. Olen tosi ylpeä mieheni uudesta albumista. 

ALBUMI - LITTLE PROMISED LAND

Albumin jokaisen biisin sävel ja sanat ovat Hank C:n omia. Albumin nimen valitseminen ei ollut niin helppoa. Sehän voi olla vaikka kirjain tai jotain kuvaavaa. Lopulta päädyttiin kohtalokkaan ensialbumin nimen - Till The End (rakkauslaulu minulle) jälkeen suunnata kohti toivoa. Siksi albumin nimeksi Little Promised Land, joka on yksi albumin kappaleista. Kappaleista monen voi mieltää countryksi. Mukana rock-pop ja rockabillyä ja hitaampia. Lyhyempiä ja muutama pidempi kappale. Älkää lannistuko ensimmäisen kappaleen kuunneltuanne. Kenties joku muu kolahtaa?
Levy äänitettiin ja miksattiin Finnvox Studiot Oy:llä Valtteri Tuomisen toimesta. Masteroinnin hoiti Niklas Jussila. Kyseisen firman henkilökunnan asenne ja ammattitaito on huikea. Olin mukana jo tutustumiskäynnillä, jossa meidät vastaanotti itse legenda Risto Hemmi. Toisena äänityspäivänä muutama epävireinen kiekaisuni nauhoitettiin ns. kuoroon. Iso haha. Miehen ajatus oli saada äänimuisto minusta. Eka albumillakin epävireistä lauluani on - tai mieheni sanoin - on katu-uskottavuutta. Kiitos ja anteeksi ...
Jarmo Hynninen hoiti osan sovituksista. Hän on kitaransoiton velho. Hynninen on musiikin maisteri Sibelius Akatemian jazzmusiikin osastolta ja Metropolia AMK popjazzkitaransoiton vastaava lehtori. Miehelleni on ollut huikea kunnia ja ihme saada hänet soittamaan tälle ja jo aiemmalle Hank C:n albumille. 
Aiemman albumin tapaan kokenut rumpali Sami Laakso ohjasi oivallisesti soiton rytmiä ja tempoa. Basistina toimi niin ikään ansioitunut ja monissa liemissä keitetty Topi Karvonen. Sekä  sähkö- että kontrabassoa tarvittiin. Topi vastasi kappaleiden matalista äänistä ja loi rytmisen olemuksen biiseille yhdessä Samin kanssa. 
Albumin jakelun suoratoistokanaville hoiti Family In Music.

Nyt on hyvä olla. Jollei muuta, niin on ainakin uskallettu yrittää.


#familyinmusic #finnvox #hankc #kiitollisuus #littlepromisedland #reunallapelottaa #toivo


Saa klikata, tykätä ja seurata





Tässä linkkejä käytetyimpiin suoratoistoihin: 







Biisit ja genret ovat:

This Bike is my home – rock-bluesrock

Little  Promised Land – country -rock

Lonesome – rock-country

Taking Toll For This Road – country-swing

Valley Below – country-countryblues

Will You Meet Me On This Road – country

Call Of The Wild – alternative country - country

Shoemaker Bluesbreaker – country-countryblues

That's The Way God Wants Us To Be – country-countryblues

Rebel Stand – country-countryblues

Montanas Rose God's Country - country-countryblues


 
Vuoden takainen kirjoitukseni: