Tiedättehän sen tunteen,
kun elämä rullaa
ja olet hoitanut kaiken ajallaan?
On paljon asioita,
joita voi tehdä saman tien
tai joihin voi valmistautua ennalta.
Sitten on niitä asioita ja tapahtumia,
jotka tulevat puskista –
ihan varoittamatta.
Kaikkia muuttujia
…emme voi ennalta arvata
emmekä aavistaa.
On muiden tekemisiä ja ratkaisuja,
jotka vaikuttavat elämäämme.
Kontrolloitua elämää elävän
olisi hyvä opetella hölläämään.
Tekisi hyvää huomata,
ettei maailma romahda,
vaikka aikataulut muuttuvat
eikä kaikki mene putkeen.
Viime tinkaan jättäjien taas
voisi olla opettavaista huomata,
että varautumalla ja ennakkoon huolehtimalla
omasta – ja muiden – elämästä
voisi saada hivenen helpomman.
Kaikki kontrollissa
MENOT JA TEHTÄVÄT KALENTERISSA.
ASIOIDEN HOITAMISET HANSKASSA.
MELKEIN KAIKKI MIETITTYNÄ.
ON MUUTTUJIA, MENNEISYYTTÄ,
MUIDEN TEKOJA JA MIELIPITEITÄ.
ON SIETOKYKYÄMME KOETTELEVIA,
TAKAVASEMMALTA KAMPITTAVIA.
PALJOON EI VALTAMME YLLÄ,
AINA EI YRITYKSEMME RIITÄ.
KAIKKEEN EMME VOI VAIKUTTAA.
KONTROLLISSA TAI TUULIAJOLLA,
ETEENPÄIN LUOVIMME
ELON AALLOILLA.
![]() |
Kevennyksenä: Kamala luonto 22–3333 8. syyskuuta 2022 |

