 |
| Kuva Raija Seppänen - Syysaamun kudelmia |
jos nämä sanat puhuttelevat sinua
huomaathan - kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa
Moni pitkäaikaissairas ehtii kertoa, sopia ja ainakin yrittää kertoa mietteitään läheisilleen.
Ajatellaan Viimeisen Tahdon tekemisen olevan jotain erityistä. Että se olisi kuin antaisi toiselle luvan kuolla. Sitä ei rakkailleen haluaisi antaa.
Olen "nähnyt" tilanteita, jossa sairastunut itse on ollut valmis lähtemään. Olen ollut huomaavinani heissä tyyneyden ja seesteisyyden tuumailuja lähellä siirtymistä.
Olen kuullut rakkaudellisista ja tärkeistä pitkistä jäähyväisistä. Niitä lähtöjä toivoisi jokaiselle.
Ihan vaan siitä ilosta, että elämme.
huomaathan - kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa
Ahdistuksesta ymmärrykseen
Kirjoitin ns. "viimeisen" kirjoituksen elokuun alussa 2023. Sen lähtölaukauksena oli yhteiset mietteemme Rakkaan Ystäväni Susan kanssa keväällä 2023. Mietimme tuolloin mikä jäisi Facebookiin ja elämämme loppukaneetiksi. Syntyi kirjoitus ja mietteitä - Elämä on pitkä päivä (linkki löytyy alta).
Rakkaan Ystäväni sairauksien syöksykierre pyöri ajan myötä yhä nopeammin. Hänellä oli kova ahdistus ja kipuilu. Oli mietteitä ja kysymyksiä siitä mitä tämän tuntemamme elämämme jälkeen on. Kysymyksiä - miksi ja miksi nyt.
Mietimme miksi toiset ymmärtävät ja ovat myötätuntoisia. Ja - miksi toiset ohittavat sairaan kaukaa tai vaihtavat keskustelun aihetta lennosta. Uskon sen olevan pelkoa myöntää avuttomuutensa toisen tilanteen edessä. Moni siirtää lopullisuuden mietteitään ajattelemalla, että sitten joskus. Vaikka kukaan meistä ei voi tietää, ehtiikö sitten kun pitäisi.
Rakkaan Ystäväni sairauksien syöksykierre pyöri ajan myötä yhä nopeammin. Hänellä oli kova ahdistus ja kipuilu. Oli mietteitä ja kysymyksiä siitä mitä tämän tuntemamme elämämme jälkeen on. Kysymyksiä - miksi ja miksi nyt.
Mietimme miksi toiset ymmärtävät ja ovat myötätuntoisia. Ja - miksi toiset ohittavat sairaan kaukaa tai vaihtavat keskustelun aihetta lennosta. Uskon sen olevan pelkoa myöntää avuttomuutensa toisen tilanteen edessä. Moni siirtää lopullisuuden mietteitään ajattelemalla, että sitten joskus. Vaikka kukaan meistä ei voi tietää, ehtiikö sitten kun pitäisi.
Moni pitkäaikaissairas ehtii kertoa, sopia ja ainakin yrittää kertoa mietteitään läheisilleen.
Ajatellaan Viimeisen Tahdon tekemisen olevan jotain erityistä. Että se olisi kuin antaisi toiselle luvan kuolla. Sitä ei rakkailleen haluaisi antaa.
Olen "nähnyt" tilanteita, jossa sairastunut itse on ollut valmis lähtemään. Olen ollut huomaavinani heissä tyyneyden ja seesteisyyden tuumailuja lähellä siirtymistä.
Olen kuullut rakkaudellisista ja tärkeistä pitkistä jäähyväisistä. Niitä lähtöjä toivoisi jokaiselle.
Onko elämässä lopulta tärkeämpää kuin ihan pienet asiat
- käsistä pitäminen, pitkät halaukset, katseet ja läsnäolo isolla sydämellä?
Toivon, että uskaltaisimme elää yhä enemmän ilman maskeja.
Täydemmin, aidommin ja ilman kulisseja.
Täydemmin, aidommin ja ilman kulisseja.
Ihan vaan siitä ilosta, että elämme.
IHAN VAAN ELÄMÄNILOSTA
MITÄ JOS AINA VALITSISIMME HYVÄN,
EMME HELPOINTA JA TUTUINTA.
JOS PIENIN ASKELIN TOISIMME LOHDUN,
AUTTAEN YLI VAIKEAN AJAN .
MITÄ JOS KIITTÄISIMME,
ELÄMÄSTÄ EPÄTÄYDELLISESTÄ.
JOLLEI MUUSTA,
NIIN
IHAN VAAN ELÄMÄNILOSTA.
#kiitollisuus #mielenrauha #myotatunto #reunallapelottaa #runo #toivo
Kirjoituksia:
