Reunalla pelottaa

On raastavaa miten sairastumisen tai muun vaikean elämäntilanteen kohtaamaa kartetaan. Ei ole harvinaista, että kasvokkain kohtaamisia ja kaikkea muutakin yhteydenpitoa vähennetään.

Vaikeita aikoja elävälle moinen "katoaminen" on ihan pahinta. Niitä rinnallakulkijoita kaipaisi kipeästi juuri hädän ja vaikeuksien keskellä. Meistä voi tuntua ettemme osaa sanoa niitä oikeita sanoja. Ja ettemme osaa olla oikealla tavalla toisen pahan ja vaikean äärellä. Mietin, miksi pitäisi ollakaan?

jos nämä sanat puhuttelevat sinua
huomaathan - kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa

On vain toistemme kohtaamisia ja ihmisyyteen kuuluvaa

Elämämme on luotu tällaiseksi. Sillä on alku ja loppu. Elämämme kaari tapahtumineen on korkeimman käsissä.
Toistemme elämän vaikeilla hetkillä olisi hyvä pysyä rinnalla - ennen muuta niissä ikävissä elämisen kaarteissa ja ajoissa. Oltaisiin vaan läsnä ihan tavallisina keskeneräisinä ihmisinä toisillemme - niinkuin ennenkin. Eikö?

EI OLE OIKEITA SANOJA

KUN ON HEIKOILLA.

KAIPAA HUOLENSA HUOMAAMISTA

JA HÄTÄNSÄ KESKELLE PYSÄHTYMISTÄ.

PIENIÄ KOHTAAMISIA.

MYÖTÄTUNNON HIPPUSIA.

VAIKKA IHAN VÄHÄN

TAI HETKEN VAIN.

SAISI VOIMAA

JA VOISI PURKAA

MIETTEITÄÄN JA TUNTEITAAN.

MYÖTÄTUNNON MUISTOT