(kirjoitettu 26.4.2023 – kielellisesti korjattu)
Ihmiselossa toisten
– etenkin läheisten –
kohtelu ja käytös
voi auttaa tai lannistaa.
Pitkäaikainen
vähätellyksi tuleminen
nöyryyttää ja murentaa
oman arvontuntoamme.
Haavoittunut
voi ponnistaa eteenpäin
vahvempana,
jos hän ymmärtää,
ettei ole syyllinen.
Jokaisen pitäisi tietää olevansa tärkeä.
Olemme kaikki
samalla viivalla.
Pysyvä sairastuminen
– on kriisin paikka.
Se voi laskea arvoamme
omissa silmissämme.
Sopeutuminen vie aikaa,
samoin sairastamisen
”haltuun ottaminen”.
Sairaus voi lopulta,
ainakin ajoittain,
olla yksi asia
muiden joukossa.
Rinnalla kulkevan varjon kanssa
on helpompi olla
hyvää pataa,
vaikka välillä
sille on lupa
olla kiukkuinen.
Jokainen on arvokas.
Jokainen on lopulta
itse vastuussa itsestään.
Oman polkunsa suuntaan
voi vaikuttaa pysähtymällä
ja ”heräämällä”.
Opettelemalla
sanomaan ei.
Vaatimalla
omien tarpeiden
huomioimista
ja vastavuoroisuutta.
Arvoton
ei ole kukaan,
eikä alistetuksi
kannata jäädä.
Arvokas
Sinua
on vähätelty, nöyryytetty, alistettu.
Olet
häpeämään oppinut, haavoitettu.
Sinä
vahvemman ansaan jäänyt,
toisten takia itsesi unohtanut.
Huomaat
kestäneesi loukkauksia, mitätöintejä,
jääneesi vaille aitoa ymmärrystä.
Venyit, katkeroiduit,
unohdit tarpeesi, arvosi.
Voit voimaantua,
löytää muutosvoimasi.
Voit oppia
jättämään
menneiden peikkosi,
itsesi mitätöinnin,
turhan epävarmuuden.
Arvokas,
sinä voit
löytää jämäkkyytesi, tuen.
Voit vaatia
empatiaa,
sympatiaa,
vastavuoroisuutta.
