Jokainen on kompuroinut,
mokannut,
tehnyt tai sanonut
jotain ajattelematonta.
On hetkiä,
jolloin maailma tuntuu pysähtyvän.
Tekisi mieli
vajota maan alle.
Häpeää
yritetään usein korjata
tai peitellä.
Sitä kuvastaa
alas painunut pää,
nolona alas luotu katse.
💗
Mistä pienen häpeä alkaa
Häpeän ilmaisut
voidaan havaita jo
noin kolmen kuukauden iässä.
Kun äiti ei vastaa
vauvan lähestymisyrityksiin,
vauva lamaantuu,
luo katseensa alas
ja kääntää kasvonsa pois.
Vierastaminen alkaa
noin kuuden kuukauden iässä,
kun vauva huomaa,
ettei syliin ottaja
ole aina äiti.
Häpeä on
eräänlainen romahdus.
Se lamauttaa
ja pysäyttää.
💗
Usein häpeä on kätkettyä.
Se voi ilmetä
punastumisena,
vapinaa,
hikoiluna,
lamaantumisena
tai apatiana.
Toisilla häpeä näkyy
liikapuheliaisuutena,
liiallisena esiintymisenä,
näennäisenä häpeämättömyytenä,
piittaamattomuutena
tai kyynisyytenä.
Osalla häpeä
käynnistää raivon.
Häpeän pohtiminen
voi johtaa myös
syyllisyyden tunteeseen.
💗
Pienen häpeä
Ei aina löydy sanoja.
Ei osu justiinsa.
Matkimista,
vitsailua,
tapahtuneen kertailua.
Punastuttaa.
Tahdon turvaan.
Vetäydyn,
kiipeän syliin.
Epävarmuus iskee,
kun kysytään.
En halua sanoa,
en ryhtyä puhumaan.
Miksi ne pilkkaa?
Ei ole kivaa.
Katson kenkiin,
ettei kukaan katsoisi,
ettei kysyisi.
💗
On
heikkoja, hiljaisia,
piinaavia, pelottavia.
Kaikkea ja kaikkia.
Toiset sanavalmiita,
paistattelevat ylpeinä.
Isottelua, ilkeilyä,
äänekästä olemista.
Välttelen tilanteita,
karttelen määräilijöitä –
niitä hyökkääviä,
raivoisia,
möykkääviä.
💗
