Pienen häpeä

Jokainen on kompuroinut, mokannut, tehnyt tai sanonut jotakin ajattelematonta. On hetkiä, jolloin maailma tuntuu pysähtyvän ja tekisi mieli vajota maan alle. Häpeää yritetään usein korjata tai peitellä. Häpeää kuvastaa alas painunut pää ja nolo, alas luotu katse.

Jos nämä sanat puhuttelevat sinua, huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.

Pienen häpeä – mistä se alkaa

Häpeän ilmaisut voidaan havaita jo noin kolmen kuukauden iässä, kun äiti ei vastaa vauvan lähestymisyrityksiin. Vauva lamaantuu, luo katseensa alas ja kääntää kasvonsa pois. Vierastaminen alkaa jo noin kuuden kuukauden iässä, kun vauva huomaa, ettei syliin ottaja ole aina äiti.

Häpeä on eräänlainen romahdus. Se lamauttaa ja pysäyttää. Usein häpeä on kätkettyä ja ilmenee esimerkiksi punastumisena, vapinana, hikoiluna, lamaantumisena tai apatiana. Toisilla häpeä näkyy liikapuheliaisuutena, liiallisena esiintymisenä, näennäisenä häpeämättömyytenä, piittaamattomuutena tai kyynisyytenä. Osalla häpeän kokemus käynnistää raivon. Häpeän pohtiminen voi johtaa myös syyllisyyden tunteeseen.

PIENEN HÄPEÄ

Ei aina löydy sanoja,

ei aina osu justiinsa.

Matkimista, vitsailua,

tapahtuneen kertailua.

Punastuttaa, tahdon turvaan,

vetäydyn, kiipeän syliin.

Epävarmuus iskee, kun kysytään,

en halua sanoa, en ryhtyä puhumaan.

Miksi ne pilkkaa? Ei ole kivaa.

Katson kenkiini, ettei kukaan katsoisi,

ettei kukaan mitään kysyisi.

On niitä, jotka ilkkuvat,

kaikkea ja kaikkia pilkkaavat,

hiljaisia, heikkoja piinaavat,

vihaisina vähän pelottavat.

Toiset sanavalmiita,

paistattelevat ylpeinä.

Isottelua, ilkeilyitä,

aina kovin äänekkäinä.

Välttelen tilanteita,

karttelen määräilijöitä.

Jotka niin hyökkääviä,

raivoissaan möykkääviä.

#armo #mielenrauha #myötätunto #reunallapelottaa #runo #toivo