Häpeä ja muisto koululaisen häpeästä

Häpeä on voimakas tunne. Joskus koemme toisen puolesta myötähäpeää. Omassa ja usein myös toisen ahdingossa yritämme paikata tapahtunutta noloa tilannetta. Mielessä pyörähtää, ajatukset laukkaavat kehää, kun teemme jotain tyhmää tai ajattelematonta. Herkästi kuvittelemme, että muut pitävät minua aina idioottina.

Jos nämä sanat puhuttelevat sinua, huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.

Häpeän korjaaminen ja seuraukset

Tilanteesta ja seurasta riippuu, kuinka voimakkaasti mokan vaikutukset tuntee ja miten siihen suhtautuu. Tutussa seurassa voi nauraa omalle typeryydelleen, mutta vieraissa ja tärkeissä tilanteissa moni pyrkii paikkaamaan virheensä kaikin tavoin. Nolostuminen voi jäädä hetkelliseksi, jos joku hoksaa ohjata huomion muualle, niin että tilanne raukeaa pelkkään ”olipa noloa” ‑ajatukseen.

Jos joukolla nauretaan yhden punastumiselle ja kömpelyydelle, se voi kuitenkin aiheuttaa syvän henkisen haavan. Haavan, josta voi alkaa vetäytymisen ja lamaannuksen kierre. Erilaisia tilanteita ja ihmisiä aletaan karttaa. On julmaa jättää joku keskustelun ja huomion ulkopuolelle – eristäminen ja huomiotta jättäminen ovat äärimmäistä julmuutta.

Häpeässä voi kokea monenlaisia tunteita: vihaa tai inhoa pilkkaajia kohtaan. Uhkaavissa tilanteissa häpeään voi liittyä myös pelkoa. Häpeää tunteva voi alkaa ajatella olevansa kelvoton – luuseri, jonka yli kävellään ja jolle nauretaan. Se tekee pahaa jälkeä itsetunnolle.

Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, ja yksin jääminen on kova rangaistus. Yksinäistä on helppo haavoittaa. Voimakas ja toistuva häpeän tunne voi johtaa eristäytymiseen, asioiden ja ihmisten tietoiseen välttelyyn. Häpäisty voi kokea, ettei hän riitä sellaisena kuin on. Hän voi alkaa pelätä, että muut jatkossakin nauravat, sättivät ja kiusaavat. Itseään on vaikea muuttaa äkkiä, ja tuo vaade synnyttää pohjatonta avuttomuutta.

Tuetaan, eikä naureta

Runon sisältö pohjautuu lapsena koettuun, mutta muisto elää mielessäni yhä kirkkaana. Mitätöintiä, sivuuttamista, supattelua, naurua, osoittelua, mittailevia katseita ja muuta ikävää tapahtuu jatkuvasti myös aikuisten kohtaamisissa. Syyn ei tarvitse olla kummoinen: vaatetus tai ulkoasu, mokailu ja virheet – mitättömätkin – väärät sanavalinnat väärään aikaan väärällä sävyllä. Juhlatilanteissa sattuneet kömmähdykset.

Kukaan ei ole täydellisen virheetön ajatuksiltaan tai käytökseltään.
Miksi olemme niin julmia toisillemme?

Kiusaajat, huomatkaa, mitä pahimmillaan saatte aikaan. Hävetkää – se on raukkamaista. Ja pyytäkää anteeksi. Aina.

KOULULAISEN HÄPEÄ

Punatukkaiselle huudellaan,

paloautoksi mollataan.

Ujolle ja hiljaiselle hihitellään.

Veikö kissa kielesi? – kysellään.

Pojalla ärrävika,

naurunremakkaa ja matkimista.

Yksi ei opi kertotaulua.

Auta armias sitä hekottelua.

Huomaan –

se kovin hiljainen ja vakava

katsoo kaukaa pihan laidalta.

Hymyilee leikille toisten,

kaivaten varmasti mukaan.

Suudun, kun toisia pilkataan,

pomotan ja sanoilla viskaan.

Nappaan ivatut leikkimään,

jää ilkkujat itsekseen,

ilkeyttään häpeämään.

Kuvat: Microsoft 365 ‑kuvapankki.

#armo #mielenrauha #myötätunto #reunallapelottaa #runo