Olen musiikin suurkuluttaja.
Kuuntelen musiikkia lähes aina.
Se piristää ja herkistää,
vie ajatuksia pois omasta navasta.
Se pistää jalan vipattamaan,
saa hymyn huulille
ja voi hetkessä muuttaa mielialaa.
Joskus musiikki palauttaa
elämäniloni –
jopa uskoni ihmisyyteen.
Kuuntelen laulujen sanoituksia.
Tietyt sanat ja niiden merkitykset
osuvat hetkeen niin,
että ne syöpyvät mieleen.
Minulla on hauska ja tärkeä muisto
neljän vuoden takaa.
Lähdimme perjantaina
noutamaan pizzaa tyttäreni kanssa.
Hän oli kuskina –
ajokortti juuri saatuna.
Olin niin huonossa kunnossa,
etten saanut auton ovea auki.
Tytär auttoi.
Radiossa soi ensimmäinen kappale,
joka osui suoraan sydämeen.
Ulvoimme tietyissä kohdissa
estottomasti.
Kappale oli
Johanna Kurkelan
Sun särkyä anna mä en.
Laulu kertoo rinnalla pysymisestä,
toisen kannattelemisesta,
kun voimat ovat vähissä.
Siitä,
ettei anna toisen särkyä,
vaikka kaikki horjuisi.
Siinä hetkessä musiikki
sanoi sen,
mihin omat sanat eivät riittäneet:
turvan,
lohdun
ja lupauksen –
en jätä, olen tässä.
Ja tarinan opetus?
Joskus rankat sairaudet
ja elämänvaiheet
vaativat rankat huvit.
Ja joskus musiikki
on se,
joka kannattelee.
Musiikin avulla
muistiin painuvat melodiat
ja oivaltavan osuvat sanat
avaavat muistojen tulvan.
Mieli voi muuttua
mustasta valkoiseen.
Musiikki tsemppaa,
pyytää tanssimaan,
saa mielikuvituksen virtaamaan.
Musiikin avulla
unohtuu tuska ja kolotus,
ajatus turhan musta.
Päivästä toiseen
ajatus lentoon
ja haaveiluun rentoon. 💗
 |
Kuva-aihe: Kamala Luonto ‑sarjakuva (21/3020) maaliskuu 2022 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti