Keuhkosyöpä - Usein oireita ei uskota eikä tutkita

Kuva - Avioiduin viikkoa ennen keuhkosyöpäleikkausta

Tämä on keuhkosyöpään sairastavien arkea Suomessa vuonna 2022. Oireita ei uskota eikä aina tutkita.

Usein pitkittyneessä oireiluissa ei pääse edes
keuhkojen röntgenkuvaukseen. Näin on - perus‑ ja työterveyshuollossa.

Sitkeässä elää kuvitelma siitä, että keuhkosyöpää sairastavat
vain vanhat tupakoitsijat.

Yhä useammin keuhkosyöpä osuu tupakoimattomiin ja nuoriin. Erityisesti tupakoimattomien naisten osuus kasvaa koko ajan.


Keuhkosyövän oireita pidettiin 56 %:lla ensin muuna sairautena

Suomen Syöpäpotilaat ry teetti kyselytutkimuksen vuonna 2019.
Vastanneista keuhkosyöpäpotilaista 56 prosentilla

keuhkosyöpää ei osattu aluksi epäillä. Sairastuneista
56 prosentilla oireita pidettiin ensin muuna sairautena.

Vääristä diagnooseista yleisimpiä olivat keuhkoputkentulehdus,
keuhkokuume, astma ja erilaiset mielenterveysdiagnoosit.

Leima on hoitotahon asennevammaa
- ja oikean tiedon päivittämisen puutetta.

Alkuvaiheessa keuhkosyöpä ei aiheuta selviä oireita.
Muuttuneen voinnin ja oireiden takia sairastunut hakeutuu

vastaanotolle ja pyytää tutkimuksia. Moni saa useita eri diagnooseja.
Oireet pahenevat, mutta potilasta pidetään jo hankalana.

Sairas voi kuulla jo sävystä, että häntä pidetään aikaa vievänä
sarjavalittajana, jolle ei kannata antaa aikaa. Päivystykseen

päätyessä potilas tutkitaan usein vain pintapuolisesti.
Lääkäri voi kirjoittaa antibioottia, särky‑ ja/tai astmalääkettä.

Tämä on pieni otos siitä, mitä keuhkosyöpään sairastuneiden
kertomuksissa toistuu – yhä uudelleen ja uudelleen.

Poikkeava väsymys ja voinnin lasku pitäisi ottaa vakavasti, sillä
ne ovat usein keuhkosyövän ensimmäisiä oireita.

Ne on helppo sivuuttaa niiden yleisyyden vuoksi.
Lääkäreilläkin elää edelleen virheellinen käsitys siitä,

että keuhkosyöpä koskettaa vain pitkään tupakoineita
iäkkäitä miehiä. Jos sairastunut ei vastaa tätä mielikuvaa,

hän on helposti heikoilla terveydenhuollon rattaissa.

Perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon pääsyä
säätelevät lait ja ohjeet, joiden perusteella tulisi toimia.

Kenen vika viivästyminen on? Miten sitä tulkitaan?
Todistustaakka jää usein potilaalle.

Potilasvahinkoilmoituksen loppupäätelmä on usein: ei virhettä.
Kukaan ei tiedä, missä tilanteessa potilaan keho oli

ensimmäisellä käynnillä, jolla apua haettiin.
Sitä voidaan vain spekuloida – koska tutkimuksia ei tehty ajoissa.


Vain varhain havaittu syöpä voidaan parantaa

Keuhkosyöpään sairastuvan oireillessa runsaasti on jo kiire.
Pitäisi tutkia ja leikata pian, jos mahdollista. Muutoin syöpä

leviää usein imusolmukkeisiin ja muuttuu parantumattomaksi.

Usein syöpä on viiveiden vuoksi ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä
 muualle kehoon. Tällöin kyseessä on laajalle levinnyt,

parantumaton syöpä, jonka ennuste on murskaava.

Keuhkosyöpäepäily herää usein oireiden ja keuhkojen
röntgenkuvauksen perusteella. Jatkotutkimuksiin kuuluvat

tietokonetomografia (TT), joskus PET‑kuvaus sekä
kudosnäytteen otto kasvaimesta tai mahdollisesta

etäpesäkkeestä esim. keuhkoputkien tähystyksessä tai
rintakehän läpi neulanäytteellä.

Kudosnäyte tarvitaan syöpätyypin määrittämiseksi.
Keuhkosyövän toteamiseen soveltuvia verestä mitattavia

kasvainmerkkiainetutkimuksia ei ole käytössä.
Taudin toteamisvaiheessa noin 75 prosentissa

keuhkosyöpä on jo paikallisesti edennyt tai levinnyt.

Terveydenhuollossa oireilevia tarkastellaan asenteellisesti.

Vatvomiseen kuluu usein kuukausia.

Harvinaista ei ole, että ensimmäinen perusröntgen otetaan
puolen vuoden kuluttua ensioireista.

Mitä arvelette tuona aikana kehossa tapahtuvan?

2 kommenttia:

Seija kirjoitti...

kiitos, kun levität faktatietoa tuosta kavalasta keuhkosyövästä. Minun kohdallani se onneksi löytyi hyvinkin ajoissa toisen sairauden kuvauksen yhteydessä, ja olen toistaiseksi selvinnyt vain keuhkolohkon poistolla.
Tämä marraskuu on paitsi keuhkosyöpätietoisuuden myös miesten terveyden tietoisuuskuukausi (=movember)
Toivotaan tämänkin sairauden varhaisen diagnosoinnin parantuvan uusien hyvinvointialueiden myötä; ja pelätään pahinta...

Reunalla pelottaa kirjoitti...

Onneksi osa keuhkosyövistä löydetään nopeastikin, mutta hurjasti on parantamisen varaa.

Hienoa, että levität itsekin muutakin syöpätietoutta kuin vain omaa sairauttasi. Todella toivotaan, että diagnosointi paranee hyvinvointialueiden myötä.