Sairastaminen käy työstä

Maalaus: Susanna Huovinen

Joskus terveytensä ainaiseen kuulosteluun turtuu ja väsyy.
Huoleton, kepeä ja lempeä elämä – täältä löytyisi yksi fani.

Tuskin kukaan pääsee kahlaamaan elämäntaivaltaan ilman heikkoja hetkiä.
Uskotko: toisinaan sairastaminen käy työstä.


Ensin saa marista ja märistä – sitten pitää elää

Tiedän mainiosti, että tiiviin seurannan ansiosta porskutan tässä yhä. Sairasvuosiini on mahtunut monenlaisia käänteitä: äkillisiä tilanteita ja niitä, jotka tulevat hitaasti menoa hyydyttäen.

Päivän kunto ja olotila vaihtelevat.
Ikuisiin terveyskäynteihin turtuu.

Sairastaminen voi huomaamatta nousta sairaan elämässä jalustalle. Siksi muistutan itseäni – ja muita – siitä, että tulevien pelkojen sijaan voisimme tehdä ihan arkisia asioita. Voimme tehdä jotakin tavoitteellista ja jotakin, mitä kohti ponnistella. Niiden ei tarvitse olla suuria.

Aloittaa voi pienestä:
tyhjennän tiskikoneen ennen kuin menen sohvalle.
Lähden lenkille musiikin voimalla.

Unelmointi ei maksa mitään. Omaa kipinää ja itselle mielekkäitä asioita kannattaa seurata ja tehdä. Mukava tekeminen antaa meille iloa ja onnellisuutta.

Epävarmuus ja pelko

… kuuluvat elämään.
Joskus marisen luottoystävilleni. Toisinaan uppoudun miettimään kaikkea hyvää elämässäni. Uskon seesteisen mielen voimaan ja itsesuggestioon.

Yritän elää niin, ettei sairaus valtaisi kokonaan pääkoppaani – ei minun eikä läheisteni elämää. Elän tavallista elämää ja ajattelen sairastamista vähän kuin työnäni. Ei sairaan elämä ole aina auvoista, niin kuin ei perusduunikaan.

Voimme hetkeksi hukkua murheen aaltoon ja olla vähän hukassa. Kun tunnistaa ja myöntää asioita itselleen, tympeitäkin sairaan kokemuksia voi yrittää ajatella tylsänä peruspuuhana, josta on selvittävä – ja joka ei estä elämästä.

Sairas voi olla iloinen ja onnellinen. Välillä positiivisten tunteiden eteen täytyy tehdä ajatustyötä. On hyvä muistaa, ettei kenenkään elämä ole ikuista ihanuutta.

Musiikkia – enemmän ja lujempaa

En osaa kuvitella elämää ilman musiikkia. Se auttaa rauhoittumaan, ilahtumaan, herkistymään ja löytämään tsemppivaihteen. Musakirjastoni tykätyissä on kaikenlaista – kuuntelen kulloiseenkin mielialaani sopivaa.

Äsken sattumalöytö, jossa on ytyä ja ajatusta. Soi hetken LUJAA.
Lill Lindforsin kappale Åh, vilken morgon. KOLAHTI.

Katson elämää sarkasmin ja mustaan huumoriin taipuvaisella mielellä…

Tässä pätkä kappaleen sanoitusta – molemmilla kotimaisilla:

Åh, vilken morgon, åh, vilken härlig dag
– Oi, mikä aamu, oi, mikä loistava päivä

Jag känner mig så frisk och stark och så fantastiskt glad
– Tunnen olevani niin terve ja vahva ja niin ihanan onnellinen

Att vakna mitt i vardan full av vilja och av krut
– Herätä keskellä arkea, täynnä tahtoa ja ruutia

Och vet att jag kan och jag vill
– Ja tiedän, että voin ja haluan

Och jag ska och jag törs
– Ja aion ja uskallan

On ihana saada kohdata yhä uusia huomisia 💗

Kevennyksenä: Kamala Luonto 21–3099
Linkkiluettelo

Spotify – Åh, vilken morgon – Lill Lindfors
YouTube – Åh, vilken morgon – Lill Lindfors


Ei kommentteja: