Heräsin ennen kellonsoittoa. Mieleeni tuli menneitä. Maanantait ovat jotenkin tympeitä. Pieni kauppakierros ja tapaan nuoreni – miten ihana viikon aloitus! Aina viikot jotenkin käyntiin lähtevät. Häntä pystyyn, vaikka hakaneulalla!
Jos viihdyt näiden sanojen äärellä, kirjoitan lisää myös Facebookissa ja Instagramissa.
Rullausvaihe
Samaan kaavaan turtuu ja tylsistyy. Usein opinnoissa, työssä ja kotipäivissä on kuitenkin aina vähän jotain erilaista – pieniä oivalluksia ja kivaakin. Maanantain fiiliksiin liitän tietyn päättämättömyyden ja saamattomuuden. Viikonvaihteen vapaan jälkeen on pientä hakemista.
Jotenkin itseään soimaa ja vähättelee: ketuiksi menee ja luvassa on tylsää ja hankalaa. On potkaistava itseään kuvaannollisesti virtuaalipotkulla persuksille. On pistettävä tossua toisen eteen ja puuhailtava.
Talven tulo on kosketeltavissa
Kuvat: Teemu Heikkilä – Heikkiläphotography
Aamu valkeni kovin talvisena. Maa oli kuurassa ja lämpötila nollan alapuolella. Auringonkajo valaisee, ja kellojen siirtämisen ansiosta aamukahdeksalta on jo valoisaa.
Aurinkoisilla ajatuksilla mennään – minirunolla, sarjakuvalla ja linkkiluettelon kevennyksillä toivotan voimia viikkoonne. Aina on jotain, josta voimme haaveilla.
AJATELLA…
TÄHÄNKIN VIIKKOON SAIN HERÄTÄ
![]() |
Kevennyksenä, sarkasmilla: Kamala luonto 16–1729 |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti