![]() |
Kirkko ja kaupunki 19.5.2022 – kuva: Matti Pikkujämsä
Muutaman viime päivän aikana olen kuullut useita pysäyttäviä uutisia, joiden äärellä olen ristinyt käteni. Hiljentyminen kädet ristissä rukoilemaan auttaa löytämään kiitollisuutta, rauhaa ja valoisampaa ajattelua – toivoa elämään.
Kaikki rukouksissa toivotut asiat eivät toteudu. Silti rukous auttaa ymmärtämään, kuinka pieniä olemme elämän suurten asioiden edessä – vain pieni osanen elämän kiertokulkua. Maailmassa on ahdinkoa, eikä kukaan ole toista etuoikeutetumpi.
Jos nämä sanat puhuttelevat sinua,
huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.
Suuret ja pienet asiat
Kuva: Microsoft 365 ‑kuvapankki
Jos ei ole tottunut rukoilemaan – tai jos rukoileminen on jäänyt lapsuuden iltarukouksiin – voi olla ruosteessa. Rukoilu saattaa alkuun tuntua teennäiseltä tai vieraalta. Säännöllinen rukoileminen kuitenkin muuttaa meitä vähitellen. Se tuo levollisuutta ja tyyneyttä.
Isonkin murheen ja surun äärellä jokainen meistä voi kääntyä Jumalan puoleen. Harjoittelemalla oppii purkamaan sisimmässä poukkoilevia ajatuksia ja sanoittamaan niitä itselleen. Samalla huomaa, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä.
Rukouksen ei tarvitse olla ylevää tai kaunopuheista. Se voi olla arkista, rehellistä sydämen puhetta – juuri niistä asioista, jotka sillä hetkellä ovat itselle tärkeitä.
Lainaus
”Kuuntele sisintäsi – ohjeita löytää säännöllinen rukoileminen:
Istu hetki hiljaa ja kuuntele sisintäsi.
Mitkä asiat nousevat mieleesi? Ketä tai keitä ihmisiä ajattelet?Aloita sitten hiljaa mielessäsi:
‘Jumala, Isäni, rukoilen sinua’
ja jatka rukoilemalla mieleesi nousseiden asioiden puolesta.”
Linkkiluettelon tekstejä käytetty ideointiin:
Kirkko ja kaupunki – Lauri Maarala: Kun rukoilet, sinussa alkaa tapahtua
Evl.fi – Antti Kulmala: Sana sinulle
#armo #kiitollisuus #mielenrauha #myötätunto #reunallapelottaa #toivo


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti