Facebookin uutisvirrassa silmiini osui mustavalkoinen kuva ja kirjoitus, joka pysäytti. Etenkin kuvan sanoma kolahti. Se kuului näin:
”Joudumme usein kokemaan, että omat perustuksemme ja tukirakennelmamme sortuvat. Kiitämme sinua siitä, että armosi on luja kuin kallio ja me saamme levätä siinä turvallisesti. Vapauta meidät ponnistelusta ja teennäisyydestä ja johdata siihen lepoon, jonka vain sinä voit lahjoittaa. Kasvata meitä aitoon ihmisyyteen ja tee meistä rakastavia lähimmäisiä.”
Teksti oli Tampereen seurakunnilta. Teksti todella kolahti.
Jos nämä sanat puhuttelevat sinua,
huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.
Vapaudu ponnistelusta ja teeskentelystä
Elämä on usein sivuuttamisia ja kohtaamisia, jotka tulevat eteemme eri tavoin – joko ”pakollisina” tai sattuman tuomina. Toisissa kohtaamisissa on valmiita jännitteitä ja oletuksia, kenties aiemmista kokemuksista tai toisilta kuullun perusteella muodostuneita.
Kuvittelemme, uskomme ja luulemme. Luokittelemme toisiamme lyhyiden kohtaamisten ja usein vähäisen tiedon perusteella. Usein sorrumme yleistämään ja olettamaan emmekä osaa lähteä tapaamiseen tyhjältä pöydältä, ilman ennakkoluuloja.
Meiltä odotetaan käyttäytymistä tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Olen kalpeana varjona isoissa ja teennäisissä kohtaamisissa. Tutustuminen ja ”small talk” tuntuvat minusta usein hyvin rasittavilta.
Aitoa ihmisyyttä – tee meistä rakastavia lähimmäisiä
Kuuntelemisen lisäksi tarvitsemme tunneälyä. Sitä tarvitaan, jotta osaisimme soveltaa ja reagoida ymmärtävästi toisen sanomaan – tehdä tarkentavia kysymyksiä ja yrittää katsoa asioita toisen näkökulmasta, armollisesti. Niin kuin toivoisimme toisten suhtautuvan itseemme.
Siinä meille on loppuiäksi opettelemista ja muistamista.
AITOON KANSSAKÄYMISEEN
 |
Kamala Luonto – 22–3429 #armo #kiitollisuus #mielenrauha #myötätunto #reunallapelottaa #runo #toivo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti