Itselläni kahteen tulevaan viikkoon liittyy monia eri vuosina tapahtuneita virstanpylväspäivämääriä, jotka muistan varmasti loppuikäni. Mietin niiden elämääni tuomia vaikutuksia. Mukana on sekä ihanan ihmeellistä että tummia sävyjä.
Silmiini osui elämänmuutoksista kertova kirjoitus, jonka teksti oli kuin omia mietteitäni.
Jos nämä sanat puhuttelevat sinua,
huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.
Todelliset syvät muutokset
Kirjoitus oli Kirkko ja kaupungin, ja siinä haastateltiin pappi ja psykoterapeutti Jussi Holopaista. Hän sanoo:
”Joskus keski-iän paikkeilla ihmisen näkökulma usein vaihtuu niin, että oma ego, omat agendat ja oma maailmanvalloitus jäävät taka-alalle.
Serkku tulee uskoon, naapuri jättää bisneksensä ja ryhtyy meditaatio-opettajaksi, ja julkkis kertoo iltapäivälehdessä löytäneensä vihdoin todellisen itsensä. Ulkopuolisen silmiin moiset mullistukset voivat näyttää äkkinäisiltä, mutta niin on harvoin.
Todelliset syvät muutokset ovat useimmiten hitaita. Ennen kuin radikaalilta näyttävä muutos tulee näkyviin, taustalla on usein tapahtunut hidasta kypsymistä ja psyykkistä työtä.
Miksi ihmiset kaipaavat radikaaleja elämänmuutoksia? Kyse on usein siitä, että ihminen on elänyt liian yksipuolisesti – jokin toinen puoli itsessä huutaa tilaa.”
Teksti pysäytti.
Sitten kun – asioita tulee siirtäneeksi
Moni ei halua ajatella vanhenemistaan eikä sitä, kuinka paljon elinaikaa itsellä tai läheisillä on jäljellä. Moni tuntuu lisäävän haaveisiinsa sitten kun -ilmaisun:
kun lapsi kasvaa, kun on parempi työpaikka, kun laina on maksettu, kun remppa on tehty – kun sitä ja tätä.
Kuulostaako tutulta?
Elämä ei aina suostu menemään perinteisellä kaavalla. Moni sysää omat tarpeensa, toiveensa ja haaveensa syrjään arjen ja erilaisten vaateiden vuoksi – toisinaan silkasta tottumuksesta. Toteutetaan sitä, mitä meiltä odotetaan. Elämä rullaa, mutta takaraivossa kytee epämääräinen tyytymättömyys.
Muutumme koko ajan
Elämä koulii, joskus kovallakin kädellä. Vanhemmiten tarve olla samanlainen kuin muut – tai sellainen kuin meidän oletetaan olevan – alkaa höllentyä. Huomaa, että asioita on lupa tehdä itsekkäästikin.
Moni kipuilee pitkään muutosprosessissaan. Hyppy tuntemattomaan pelottaa, mutta vaakakupissa on kysymys:
sietääkö puolivillaista elämää lopun ikäänsä, miettien ehkä viime henkäyksiin asti, että olisi pitänyt uskaltaa?
Muutokset voivat tulla asteittain
Muutos voi alkaa siitä, että ryhtyy pitämään yhdessä ja toisessa asiassa puolensa. Uskaltaa vihdoin kertoa kantansa ja vaatia asioita. Ei suostu enää poljettavaksi tai palvelijaksi.
Muutumme ajan ja eletyn myötä, kuten ympärillämme olevat ihmisetkin. Toiset muuttuvat hiljalleen ja muokkaavat elämäänsä vähitellen. Osa jää junnaamaan ja saattaa muiden silmissä yhtäkkiä päätyä tekemään radikaalejakin elämänmuutoksia.
Vähän kuin henkinen benji-hyppy – ilman varmuutta siitä, onko köysi varmasti tukevasti kiinni.
Loppukaneetiksi lainaus Kodin Kuvalehdestä, keramiikkataiteilija Anu Pentikiltä, joka sopii mielestäni tähän kuin nenä päähän:
”Elä jokainen päivä, tuntikin. Elä huonokin päivä, itke jos itkettää, mutta älä lakkaa tuntemasta, älä ikinä elämästä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti