Hovikampaajalla - muistoja vuodelta 2010

.

(kielellisesti kevyesti tarkistettu)

Eilen oli ilon päivä, hemmottelua.

En kykene täysin samaistumaan
syöpä‑ tai muiden sairauksien hoitojen vaikutuksiin,
mutta ymmärrän, että hiusten lähteminen
voi vaikuttaa rajusti itsetuntoon.

Kaljuna, lisäkkeillä ja huiveilla pärjää -joo,
mutta monelle hiuksettomuus
tai hiusten harveneminen
on kova paikka

Itselläni ei ole koskaan aiemmin ollut
näin pitkiä hiuksia.

Saanen ilakoida hetken
näin ulkokultaisesta asiasta?

Kesän 2010 kardiologikäynnin hämmennys
tulvahti mieleeni,
sillä ei tämä nykyisen kaltainen
hiuspehkoni kauaa
tällainen ole ollut.

Hiuksiani olen kasvattanut
kesästä 2019 alkaen.

Pakitan vuoteen 2010.

Olin ilosta soikeana ja helpottunut
päästyäni HUS Meilahden potilaaksi
sydämeni osalta.
Selitys - pääsin paikallissairaalasta
parempaan

Heinäkuussa 2010 kävin kardiologilla
sydämen koepalojen ja labrojen jälkeen.

Nestettä oli kertynyt sydämeen,
ja olo oli jo kortisoninkin takia
tukalan turvonnut.

Kerrottiin, että on aloitettava
solunsalpaaja
ja muita lääkkeitä
kortisonin rinnalle.

Pitkästä ja runsaasta kortisonista huolimatta
sydämeni oli saanut siipeensä.

Luulin hiusteni lähtevän

Vuonna 2010 kotonani oli
surkea tietokone
surkealla yhteydellä.

Käytin sitä lähinnä
laskujen maksamiseen.

Googlasin solunsalpaajista –
eli sytostaateista.

Nuoremmille tiedoksi, että tuona
armon vuonna
netissä julkaistun tiedon määrä
oli aivan minimaalinen
nykyiseen verrattuna.

Yhteydet tökkivät,
tieto oli usein vanhaa
ja sitä oli vähän.

Ajatus sytostaateista
toi mieleeni hiustenlähdön.

Syksyllä 2010 tutustuin
sydänsarkoidoositapaamisessa
rakkaaseen ystävääni Susaan.

Hänestä tuli sen jälkeen
hovikampaajani.

Ajatukseni olivat sekaisin.
Olin kovin turvoksissa
kortisonista ja nesteistä.

Ajatus hiusten menettämisestä
otti rajusti pattiin.

Päätin extempore,
että otan edes hetkeksi
oikein asennevärin
ja hiukset valmiiksi lyhyiksi
– sniff.

Väriksi valikoitui silmät kiinni
tehty valinta joka oli
kammottava
shokkivioletti.

No – solunsalpaajat oli sitten
tablettimuodossa,
eikä ne yleensä aiheuta
hiustenlähtöä.

Tuolloin olin vielä työelämässä
– onneksi toimiston uumenissa.
Loistelin sitten asennevärisen
minitukkani kanssa huoneessani.

Onneksi ei montaa asiakasta, ja
huoneenikin käytävän viimeisenä…

Auts, kyllä muuten kadutti.

Nautin solunsalpaajia
kortisonin ohella
seuraavat 6,5 vuotta.

Kuvista voi nähdä
vointini ja olemukseni vaihtelun
lääkitysten ja sairausvaiheiden mukaan –
laihtumista ja lihomista
noin 16 kilon haarukalla.

Nyt iloitsen ja osaan nauttia
hiuspehkoni kukoistuksesta,
samoin kuin siitä, että
rakas ystäväni Susa
yhä hoitaa hiuksiani.

Tätä on useaan kertaan
niin naurettu,
että melkein on täytynyt
kaivaa Tenat esiin.

Huh hei.

KEVENNYKSENÄ:

KEVENNYKSENÄ - Facebook-Watch - Yle - Aika mennä parturiin tai kampaajalle?