Juhlapäivä.
Blogin käyntikerrat ylittivät juuri 30 000. Kiitos!
Mieltä lämmittää.
Voin suunnata katseeni eteenpäin, eikä haaveilu maksa mitään.
Vointini on jatkunut alavireisenä, joten on hyvä siirtää mietteet välillä pois omasta navasta muualle.
Jos nämä sanat puhuttelevat sinua,
huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.
Puhinaa
Olen kärvistellyt toista viikkoa huonon voinnin takia.
Päivät ovat kuluneet lekotellessa ja labroissa.
Ärsyttää ja ottaa pattiin – kuin pientä oravaa.
Mies on passannut ruoat ja siivonnut talon.
Kirjoittaa sentään jaksan 😉.
Eilisen labran ja usean lepopäivän jälkeen teimme pienen kävelylenkin, hitaasti.
Pihassa kokeilimme sulkapalloa, mutta peli piti keskeyttää 15 pisteen jälkeen rintakivun iskiessä kunnolla.
Napapiikeillä jatkan viikonlopun yli ja sitten taas labraan.
Jonkinlaisen ketutus- ja itsesäälihetken jälkeen päätin vaihtaa suuntaa:
eteenpäin katsomisen ja haaveilemisen kultaiselle polulle.
Tuttua kauraa ja haaveita
Voinnin vaihtelu ja huonot olot ovat tuttua kauraa.
On opittava huomaamaan, milloin ei voi enää vain odotella kotona.
Kynnykseni siirtyä hoidettavaksi on korkea sairauksieni moninaisuuden ja harvinaisluonteen vuoksi. Uskon, että minulla on kotona nyt sopivat tropit, joiden avulla voin kärvistellä.
Tylsää – mutta koen sairaalan hupirannekkeen monta kertaa tylsemmäksi.
Mieluummin hiihtelen kotilattioilla.
Voimme uneksia, toivoa ja haaveilla paremmasta huomisesta.
Mieheni on puhkunut minuun uskoa itseeni, toivoa rintaani ja sanoittanut, miten huippu olen. Itsetuntoni on suhteemme aikana kohonnut huimasti. Olen onnellinen.
En enää pyydä anteeksi olemassaoloani enkä pakita heti sivuraiteelle.
Haluan kokeilla siipiäni myös kirjoittajana.
Olen saanut paljon kaunista ja kannustavaa palautetta.
Kiitos, te ihanat.
HUOMAATTEHAN
#kiitollisuus #onni #reunallapelottaa #runo #sairas #toivo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti