Elämä voi silti olla hyvää, vaikka se ei aina
auvoista olisikaan.
Ihmettelen kotimme hiljaisuutta ja virtuaaliskoolaan.
Reunalla pelottaa ‑blogilla on yksivuotissyntymäpäivä!
Olen aina pitänyt kirjoittamisesta.
Marraskuuta vaiko muuta?
Olen vähän tyhjän päällä. Marraskuuko osin syynä?
Edessä on terveyskäyntirumba.
Tekee mieli jo etukäteen henkäistä.
Ehkä pidän itselleni Huolihuuhteluhetken
– siis rehellistä paskapuhetta ja huolien huuhdontaa.
Illalla pikkujouluilua ystävien kanssa. Olen lupautunut kuskiksi.
Mieli siirtynee seuran ja musiikin myötä kevyemmille urille.
Toivon musiikin kolahtavan.
Suunnitelmat ja haaveet antavat meille voimia ja näkymän
silloin, kun on vähän vaikeaa. Tämä on kai sitä
oman polun etsimistä – ja toivottavasti myös löytämistä.
Tässä elämänvaiheessa voin hypätä tuntemattomaankin
ja kokeilla. Asiat ensin mietityttävät, sitten ne jäävät
hautomismyssyyn, kunnes ratkaisu varmistuu.
Esimerkkinä blogikirjoittamisen aloittamiseni.
Blogi 1‑vuotias
Ennen kuin blogi on näyttänyt siltä kuin se nyt näyttää,
on siihen ähelletty. Alkuun meni kauan blogin pohjamallin,
asetusten, toimntojen ihmettelemiseen.
Olen ruosteessa tieto‑ ja sovellusteknisten juttujen osalta.
Kirjoitin ensimmäiset tekstit ajatuksella, että ne jäävät elämään
vertaistukena vain sydänsarkoidoosia sairastaville.
Ei ollut mitään suunnitelmaa siitä, kirjoittaisinko enempää kuin
ensimmäiset kuusi kirjoitusta. Blogi oli tuolloin ulkoisesti ja
toiminnallisesti aika rääpäle.
Hämäläiseltä meni kauan kaikkia koukeroita tuumatessa.
Halusin blogin taipuvan sellaiseksi, että se tuntuisi
itsestäni kivalta. Kiitos alkuaikojen avusta ja kannustuksesta
– lukijoille, kommentoineille ja tietoteknistä apua antaneille.
Kiitos erityisesti Marjo, Mika, Mikko ja Susa.
Jatkan kirjoittamista
Osa Facebookin Sydänsarkoidoosi‑ryhmäläisistä luki ensimmäiset
kirjoitukseni – tai ainakin osan niistä. Kommentit olivat kohteliaita:
Hyvä, hyvä. Muutama lisäkirjoitus tuli mieleeni, joten jatkoin.
Hiljalleen tekstit monipuolistuivat.
Lähes päivittäisen kirjoittamisen aloitin vuodenvaihteen jälkeen.
Tuli himo – tai tarve – kirjoittaa. Kipuillessani olen palannut
kirjoittamisen äärelle. On kannustavaa saada tykkäyksiä, kommentteja
ja kaikenlaista palautetta.
KIITOS lukijat, seuraajat ja kommentoineet - ihanaa, että olette💖
Kirjoittaja
Kirsi Juntunen
KIITTÄÄ!
2 kommenttia:
Ihanaa, kun olet jaksanut innostuneesti kirjoittaa ja blogisi on löytänyt jo omaa lukijakuntaansa. Luultavasti lukijamääräsi vielä kasvaakin, sillä sinulla on yleistä mielenkiintoa herättävää sanottavaa.
Minä olen blogaillut jo yli 10 vuotta, suurimman osan juttujani julkaissut kerran viikossa. Muutama vuosi kun on mennyt enemmän sairastellessa, niin kirjoittelussani on ollut pitkiäkin pausseja. Enkä kyllä nykyisinkään oikeastaan meinaa saada tekstiä aikaseksi joka sunnuntai, vaikka usein mielessä pyörii asioita, joista olisi kiva kirjoittaa. Vaan eipä blogini näytä kovin paljon kiinnostavan, kun kerron vain liki omasta elämästäni. Vaan jäähän päiväkirjamainen blogi sitten jälkipolville, jos joskus kiinnostuisivat mummonsa elämästä.
Jatka kirjoittelua, tavataan palstoilla <3 ...
Kiitos kauniista sanoistasi. Kaikki kommentit olen taltioinut ja jokainen huomio on kirjoittajalle tärkeää. Vuorovaikutus on tärkeää, ettei vaan kirjoita harmaalle seinälle, joka ei vastaa. Luulen, että moni on jättänyt lukemisen tai seuraamisen, kun seassa on sairastamisestakin, joka on aika rankka aihe.
Olen kuitenkin yrittänyt kirjoittamalla kertoa ja näyttää, että kukaan sairas ei mieti tai ole 24/7 "vain" sairas - vaan paljon muutakin. Onneksi elämä tarjoaa myös paljon muuta. Välillä sen muun äärelle täytyy sairaan ponnistella enemmän.
Toivon, että ns. "terveet" saavat myös vähän eväitä kiitollisuuden ja armollisuuden muodossa jokaiselle kanssaihmiselle, sillä kukaan ei tiedä muiden elämästä kokemuksineen kaikkea.
Hatunnosto sinulle, että jaksat kirjoittaa ja olla aktiivinen. Sairastamisen ehdoillahan tämä kirjoittaminenkin menee. Parhaimmillaan kirjoittaminen on silloin, kun melkein suu vaahdossa innostuu ja ajatukset tuntuvat lentävät nopeammin kuin sormet näppäimillä.
Itsekin ajattelin aloittaessa, että ne asiat, joita sairastuneille kerron, ne voisin välittää näin kirjallisesti, voisivat jäädä tänne somemaailmaan elämään, sitten kun itsestäni joskus aika jättää.
Hyvin sinä kirjoitat, seuraan. Tavataan palstoilla.
Lähetä kommentti