Seesteisyys


Kuva: Maisemaikkuna Kolilla – Niko Laurila Photography

Olisi hyvä oppia hiljentämään ja hiljentymään myös kiireen keskellä. Kun katsoo hieman laajemmalle, voi hahmottaa elämää kokonaisemmin. Onnea on koti ja rauha. Monella meistä on elämässään paljon hyvää. Ollaan kiitollisia siitä, mitä meillä on, ja yritetään elää seesteisemmin.


Hiljaa hyvä tulee

On hienoa, jos ympärillämme on ihmisiä, joiden seurassa voimaannumme. Luottavaisessa seurassa jaksaa ajatella tämän hetken yli ja minne vain. On vapauttavaa, kun tuumailut ja sanankäänteet saavat pulpahdella. Akut latautuvat ja energiaa vapautuu. Toisen tunnetilan voi vaistota ja ymmärtää myös ilman sanoja.

Hektisten menojen ja aikojen jälkeen on hyvä hiljentyä ja olla hetki hiljaa. Antaa ajatusten ja katseen harhailla. Voi seurata pölyhiukkasten tanssia, pihapuun lintuja tai läheisiään – ilman syytä tai päämäärää.

Meidän on löydettävä elämäämme jonkinlainen seesteisyys, jotta jaksamme sekä tasaisuutta että jatkuvia muutoksia. Suurin osa meistä lienee tiukan paikan tullessa ristinyt kätensä. Sitä tapaa suosittelen myös joka iltaiseksi hiljentymisen ja seesteisyyden rituaaliksi.


SEESTEISYYS

Kun pysähtyy, katsoo ja kuuntelee,
hitaammin ja tarkemmin, ei luule.

Huomaa, oppii ja herkistyy,
rosot ja puutteet hyväksyy.

Herkistyy heikkoudelle
ja elon keskeneräisyydelle.

Pysähtymällä voi löytää
toiveita, unelmia
ja seesteisyyttä.



Kevennyksenä Kamala Luonto ‑sarjis (11–1165).


Ei kommentteja: