Millainen on hyvä ystävä? Hän voi olla samanlainen tai aivan erilainen kuin itse. Yksinkertaisesti sellainen, jonka kanssa syntyy keskinäinen hyväksyntä ja ymmärrys. Suhde, jossa ajan myötä rakentuu luottamus. Ystävien kesken voi usein jakaa lähes mitä tahansa. Vaikka aikaa ja matkaa olisi välissä, ystävyys säilyy ja on olemassa.
Luottamus
Ystävälle voi puhua asioista, joiden kertomista muille välttelee. Tiukan paikan tullen tietää ystävän välittävän ja toivovan parasta mahdollista. Neuvoa kysyttäessä hän vastaa rehellisesti, tuomitsematta. Sen tuntee, jos on aidosti toisen sydämessä ja ajatuksissa. Ystävyyden arvo ja luottamus mitataan erityisesti vaikeina aikoina.
Kun toinen tarvitsee kuuntelijaa ja ymmärrystä, osaa ystävä tarjota aikaansa. Ei tarvitse olla samasta puusta – ystävän kanssa voi olla eri mieltä. Aitoon ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus: ajatukset kulkevat rinnakkain, toinen toistaan tukien ja harmaan arjen keskellä kannustaen. Välillä toinen voi jättää omat huolensa hetkeksi syrjään, jos toisella on jotakin raskaampaa sydämellään. Ystävyys tuo näkyvää ja tuntuvaa hyvinvointia.
Epätäydellisyys
Ystävä osaa katsoa pintaa syvemmälle. Huono hiuspäivä, kotoilussa kulahtanut asu tai kalmanvalkea naama eivät hetkauta. Elämänjäljet saavat näkyä ja tuntua. Voimme ajatella asioista aivan eri tavoin kuin ystävämme – ja silti olla ystäviä. Jokainen tekee omalla tavallaan. Elämä tarjoaa meille kaikille oppitunteja.
Ystävyys ei katso näkemysten ja tekojen erilaisuutta eikä tuomitse. Ikäviä asioita ei tarvitse lakaista maton alle, vaan joskus nostetaan se kuuluisa kissa pöydälle ja puhutaan asiat halki, puhki ja poikki. Lopuksi voidaan itkeä ja halata. Ystävien kesken on rento ja välitön olo. On ihanaa, jos huumori osuu samalle aaltopituudelle – se keventää elämää.
Mistä löytäisi ystävän?
Ystävä voi löytyä mistä tahansa ja missä iässä vain. Harrastuksesta, netistä tai satunnaisesta kohtaamisesta, joka yhdistää ihmisiä. Ehkä teillä on samankaltainen elämäntilanne tai kokemus. Usein ystävyyden syntyminen on luontevampaa jonkin yhteisen tekemisen tai paikan kautta, joka on itselle mieleinen.
Avoin ja utelias asenne auttaa. Ensimmäisestä vastauksesta ei kannata lähteä tuomitsemaan. Ensitapaamiset eivät aina mene putkeen, eikä sosiaalisia kömmähdyksiä tarvitse pelätä. Moni ei osaa tai halua avautua heti. Toisen todellinen minä voi paljastua vasta ajan kanssa. Rohkeasti tulta päin ja ystävän etsintään.
Ehkä vastaus siihen, mistä ystävän löytää, on osittain jo siinä, mitä itse odottaa ja toivoo ystävyydeltä. Muista, että joskus kohtaamme väärään aikaan. Oletamme ja tulkitsemme joskus väärin. Usein ystävyyden syntyminen vaatii aikaa, jotta luottamus ehtii rakentua.
Ystävälle
Jokainen ystävyyssuhde on erilainen. Samalla ihmisellä voi olla eri elämänvaiheista tulleita ystäviä: lapsuudenystävä, lenkkikaveri, sukulainen tai sattumalta syntynyt ystävyys. Niitä ei kannata vertailla. Jokainen suhde on ainutlaatuinen.
Muista, että olet tärkeä läheisillesi ja ystävillesi.
Muistakaa sanoa toisillenne jotakin hyvää.
Kauniit sanat tai huomio voivat tulla juuri oikeaan aikaan – ja jäädä mieleen pitkäksi aikaa.
Ehkä ne ovat alku uudelle ystävyydelle.
Ihanaa ystävänpäivää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti