 |
Lapsillani on jo oma elämänsä toisaalla.
Niin sen kuuluu mennä. kun aikuisia jo ovat.
Äidin napanuora
ei ole ajatuksellisesti
ihan irti päästänyt eikä päässyt.
Yhä hössötän, huolehdin ja utelen.
Haluaisin olla niitä pikku pipejä puhaltamassa...
Onneksi on muistot.
Ne lämmittävät eikä niitä meiltä kukaan vie.
Lasteni sanonnat ja touhut
palautuvat mieleen eri tilanteissa.
Muistan tanssahtelut,
piirtelyt, legorakennelmat,
nukkeleikit ja leikit koiran kanssa.
Muistan avuttomuuteni
vastasyntynyt sylissä.
Ja lasten sairastaessa.
Välimatkaa on.
Aina, kun kuulen heidän
huolistaan tai harmeistaan
se viiltää😢😭
Jokaisella on aikuisena
oma elämänsä
iloineen ja murheineen.
Onneksi on ainutlaatuisia muistoja.
iskee suuri kaipaus.
Kaipaan💗
Muistan, kun tuntui
etten osaa tai en vaan
selviä tästä hommasta.
Muistan alun.
ihmeellisen nopean
kasvun ja kehityksen.
Sairastelunne ajat ja sotkut.
Olihan sitä kaikenlaista.
Tylsistymisiä, vastahankaa.
Väsykiukkua, känkkäränkkäilyä.
Mutta enimmäkseen
se oli ihanaa elämää.
Opettelua vanhemmaksi.
Henkinen napanuora
Kai se vielä
tallessa on
on ihanaa ,että on lapset joita kaivata. 💗
💗🙏
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti