LAMAANNUSTA ILMASSA - VÄLIELÄMÄÄ

Minä ja moni ystäväni elää jonkinlaista välielämää. Itselläni on keuhkojen osalta tutkimusrumba menossa. Monella on mieli matalalla, voinnin ja jatkuvan väsymyksen myötä. Kun päälle lätkäistään muita huolia, kuten talousnäkymät, niin ei hyvä heilu. Ei olisi tätäkään uskonut. Sähkö, ruoka, menovesi ovat niin kalliita, että pian ei ole varaa syödä. 

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

PÄÄTÖSTEN SULATTELUA

Taannoisen kotikäynnin jälkeen luvatut päätökset tulivat. Minulla on vuosikaudet ollut invapysäköintitunnus ja täysi työkyvyttömyyseläke. Olen luovinut toisten aikataulujen mukaan menojani. On kiva saada kyyti, jossa voi rupatella - ja rahaakin säästyy. Päätösten termit ”vaikeasti vammainen” ja ”… pitkäaikaisen tai etenevän sairauden tai vamman takia välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen...” Auts. Vaatii yhä sulattelua. Itselleen ja tarpeilleen sopeutuu – ja sokeutuu.

Olen makustellut tätä tunnetta ja miettinyt miksi tunnen näin. Järjellä ajateltuna, olen ajatellut olevani vain sairas. Blondi, hämäläinen? Juu, molempia. Vähän ahdistaa, masentaa ja mietin, että seassa taitaa olla häpeääkin. Vaikka en ole elintavoillani tai toimillani näitä paskasairauksiani hankkinut. Tuntuu silti jollain tapaa syylliseltä, olenhan sentään normaalin hyvinvoivan näköinen. Pienestä opetettiin, että työtä pitää ihmisen tekemän. 13-vuotiaana tienasin ensimmäisen palkkani. Kertominen ulkopuolisillle siitä, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä aiheuttaa yhä jonkinlaisen lamaannuksen, ehkä häpeäreaktion? Usein kysyneen osapuolen katseessa olen huomaavinani pienimuotoista silmien pyörittelyä. Aha. Tulee tunne, että arvioidaan. Huono itsetunto kai siitä, kun ei kyennytkään yhteiskunnan toiveita täyttämään ja eläköitymään oletetun mukaisesti säädetyssä iässä. Olot ja tunteet vaihtelevat. 

SANKARILLINEN KAMPPAILU?

Sairastaminen ei ole koskaan taistelu, eikä sairauden voittaminen tai se, että jaksaa elää sen kanssa ole taistelutahdosta kiinni. Toivon, että terveetkin sen sisäistäisivät, Hyvää tarkoittavat kehotukset tuntuvat pääsääntöisesti pahoilta. Esimerkiksi: "tsemppiä, taistele, älä anna periksi".
Monet kannustaviksi ajatellut huikkaukset nimittäin tuntuvat useimmiten sairaasta pahalta. Etenkin jos asiantuntija on todennut sairauden pysyväksi ja eteneväksi.
Jokainen sairas on pääsääntöisesti tehnyt kaiken minkä on inhimillisesti ottaen kyennyt. Siis ihan viimeistä henkistä ja fyysistä voimanripettään myöten.

Jos eläminen olisi tahdosta kiinni, niin täällä olisi melkoinen joukko edesmenneitä seuranamme. Jokainen käy omaa sisäistä battleaan, henkistä sellaista. Sairaudet ovat arvaamattomia ja on julmaa sanoa, ettei joku menehtynyt olisi muka taistellut riittävästi.

Luoja yksin tietää miten kovasti ja usein olen yrittänyt, tsempannut, purrut hammasta ja niellyt itkua. Miten paljon olen venynyt äärirajoille ja yli. Jollain tapaa on tunne, ettei minun enää tarvitse venyä. Venymiseni on venytty. Jäljellä on mitä on. Piikikäs keski-ikäinen bloggaaja kai?

Jokaisen elämä on aina jollain tavalla, lähes aina, kesken ja epätäydellistä. Ihmisen asiat ja mieli seilaavat. Elämä voi olla arvaamatonta.

Yritetään arvostaa jokaista päivää, johon saamme herätä.

Kamala luonto  20-2844

SARKASMILLA Kamala luonto 22-3249

#ahdistus #alakulo #reunallapelottaa #sairas #toivo

Kirjoituksia:

RUNO - Jos tietäisi

RUNO - Itsetutkiskelua

RUNO - Jos käykin hyvin

Sairaan itsetunto

RUNO - Hauras elämä 

Sairastaminen käy työstä

RUNO - Nyt on näin!

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.