 |
| Kuva Microsoft 365 kuvapankista |
Luin Santeri Kinnusen haastattelun, jossa hän kertoo hakeutuvansa ihmisten keskelle, koska yksin hän tuntee olevansa ”huonossa seurassa”. Hän tarvitsee elämäänsä rytmiä ja aikatauluja. Jos sitä ei ole aika kuluu päämäärättömien, loputtomien ajatusten mietinnässä. Jäin miettimään väenpaljoudessa koettuja tuntemuksia.
Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!
ITSEKSEEN OLLESSA
Santeri kertoi Kodin kuvalehdessä: ”Yksin minusta
tulee levoton, en jotenkin osaa olla yksin.” Tunnistan nuo mietteet. Jos en ole
jonkun muun tai muiden kanssa reissussa, niin katseeni kiinnittyy vilinässä muihin,
joilla on seuraa. Heihin, jotka kommunikoivat. Heille taustalla tapahtuva ihmisineen
on ilmaa. Joskus tuntuu, etenkin väsyneenä, tavattoman yksinäiseltä – jotenkin
surumieliseltä istua julkisella paikalla yksin. Tuntuu jopa yksinäisemmältä
kuin kotona itsekseen villasukissa hiihdellessä.
En sanoisi tunnetta kateudeksi, mutta haikea olotila on, jos
jää seuraamaan muita. Jos painelee väkijoukon läpi määränpäähänsä, silloin vaan
siirtyy paikasta A paikkaan B. Huomioi paikan, reitin ja väistelee muita. Yksin
vilinässä istuessa edes puhelimen viestintäkanavat eivät auta, tuntuu ontolta. Tai
kuten Santerilla – ajatuksia tulee, muttei niille loppua. Jos ei ole aikataulua,
Santerikin kokee, että on parempi olla ”kaupungilla hampparoitsija”.
Noin se on, joukossa yksin voi tulla päämäärättömän levoton olo.
LEVOTTOMUUTTA VAI YKSINÄISYYDEN PAKOILUA
Santeri: ” Ehkä kaikki alkaakin hyväksymisestä. Siitä, että
kestää sen, että ei ole täydellinen, vaan esimerkiksi tällainen.” Kaupungilla
on ihmisiä, puheensorinaa, paikkoja, jonne piipahtaa. Kauppoja, museoita,
kirjastoja, kahviloita, elokuvateattereita. Vilskettä, väisteltäviä ihmisiä,
hypisteltäviä vaatteita. Toisaalta väkijoukossa on aina ikään kuin tiellä, ei
voi muita huomioimatta mittailla kauniita rakennuksia. Jatkuva
varuillaanolo ja hälinä vie voimavaroja. Lyhyet käynnit ruuhkaisessa
kaupungissa tai ostoskeskuksen ruuhkissa tuovat ahdistusta, etenkin näin
valmiiksi väsähtäneelle ja introvertin piirteitä omaavalle.
VÄKIJOUKOSSA
YKSINÄÄN VAELTAEN, MUITA VÄISTELLEN.
EHTII HUOMATA ILMEITÄ, RYHTEJÄ, KATSEITA.
HARTIOITA, KATSEITA, KOVIN PAINUNEITA.
JOILLAKIN ILO, RIEMU, RINNASSA PULPPUAA,
SILMISSÄ LUOTTAMUS, HUOMISEN USKO ROIHUAA.
TOISET KIIREETTÄ LAAHUSTAVAT, PÄÄMÄÄRÄTTÄ,
LEVOTTOMINA, TURHAUTUNEINA, TURTUNEINA.
MONELLA KIIRE, ASKELTAVAT JUOKSUJALKAA,
OSALLA ASKEL VERKKAINEN, ON LIIKAA AIKAA.
ELÄMÄN KIRJO NÄKYY, VILAHTAA, PILKAHTAA.
MITÄ JOKAISEN EVÄÄNÄ ELÄMÄN REPUSSA?
MILLAISTA TOISTEN SISIMMÄSSÄ, SIELUSSA?
Linkkiluettelo:
Kodin kuvalehti – Ihmiset- teksti Anna Sillanpää - Näyttelijä Santeri Kinnunen hakeutuu ihmisten keskelle: ”Yksin olen aina vähän huonossa seurassa”Kirjoituksia:
RUNO - Kun ei riitä -itselleen
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti