Hassua on, että muiden mokien, toilailujen ja hämmentävienkin elämänkäänteiden suhteen emme ole läheskään niin kriittisiä kuin itsellemme tapahtuvien asioiden kohdalla. Myötätuntoa – itsensä ja muiden epätäydellisyyden hyväksymistä – voi opetella. Matka alkaa itsensä hyväksymisestä, kaikkine puolineen.
Jos nämä sanat puhuttelevat sinua, huomaathan – kirjoitan myös Facebookissa ja Instagramissa.
Itseruoskinta ja tilanteen tarkastelu
Lähes kaikissa ihmissuhteissa olemme itsellemme ärsyyntyneitä ja kiukkuisia, jos emme jaksa niin kuin ennen. On kummallista, miten isojen asioiden osuessa omalle kohdalle mietimme heti, mitä se aiheuttaa muille. Oma kärsimys ja puutteellisuus laukaisevat meissä usein itsesäälipatouman.
Omia mokiamme häpeämme hiljaa ja pitkään. Muiden mokat voivat huvittaa hetken ja unohtua nopeasti. Toisten puutteita katsomme usein analysoimatta. Onko kenelläkään aikaa tai jaksamista pohtia kaikkia ihmisiä, kohtaamisia ja tapahtumien kulkua kovin pitkään? Eikö jokainen elä enemmän tai vähemmän eteenpäin katsoen?
Miksi meidän pitäisi yhä uudelleen kaivaa ja käydä läpi kaikkea vaikeaa ja pahaa, jonka olemme kokeneet – tai jolle emme tässä hetkessä enää voi mitään?
Sairastuminen tai muut suuret elämänhaasteet eivät aina vaadi isoja muutoksia, mutta ne voivat kiepauttaa elämän uusille urille, halusi sitä tai ei. Hetkessä elämistä ja itsensä kuulostelua suosittelen muuttuvissa tilanteissa. Kun siltä tuntuu, voi pysähtyä pohtimaan omaa elämäänsä. Aika ajoin voi tehdä välitilinpäätöksiä: miettiä mennyttä, nykyhetkeä ja sitä, mitä loppuelämältään toivoo. Voimme muuttaa suuntaa tai jatkaa hyväksi koetulla reitillä.
Toisen silmin
Tilanteesta riippumatta pyrin itse hakemaan tietoa, jos asia ratkeaa ymmärtämällä. Yritän tarkastella asioita myös hieman ulkopuolisen silmin. Välillä nimittäin sokeutuu omille kuvioilleen. Mietin, mitä ajattelisin ja neuvoisin, jos sama tilanne olisi jollakulla toisella.
Uskon, että moni meistä on itselleen huomattavasti ankarampi kuin muille. Syyllistäminen ja menneen kaiveleminen eivät yleensä auta eivätkä vie eteenpäin. Elämän pitäisi olla tässä ja nyt – vaikka meillä on lupa myös haaveilla tulevasta ja paremmasta.
Kysyn usein itseltäni: tuomitsisinko toisen? Jos en, miksi ihmeessä tuomitsen itseäni?
Anteeksianto ja hyväksyminen
Elämässä tapahtuu monenlaista. Välillä oikaistaan, unohdetaan, sivuutetaan, sinnitellään kohtuuttomasti, vedetään marttyyrinviitta harteille ja uhriudutaan. Yhtä kaikki: anteeksiantoa ei kai voi suositella liikaa. Antaessaan anteeksi muille saa usein itselleen vapautuneemman olon.
Sairastuminen ei yleensä johdu suoraan henkilön omasta toiminnasta. Usein kyse on sattumasta, perintötekijöistä tai altistumisesta. Sairastaminen voi muuttaa elämän raameja väliaikaisesti tai pysyvästi – usein asteittain. Kaikelle tapahtuneelle ei voi mitään, joten ajatuksen omasta huonommuudesta voi haudata. Sairastuminen on lopulta vain osa elämää, vaikka se voi tuntua kohtuuttomalta.
Vaikeissa tilanteissa voi nostaa kädet ylös ja pyytää apua – läheisiltä, luotetuilta ja Luojalta. Lopulta elämän tapahtumat on hyväksyttävä. Ne ovat faktoja, jotka on pakattava mukaan elämän matkalaukkuun.
Luota siihen, että valo löytää tiensä elämääsi. Kukaties edessä on jotakin hyvää.
Katsomalla eteenpäin myötätuntoisin silmin voimme tehdä elämästämme armollisempaa.
Myötätunto on epävarmuuden ja epämiellyttävien asioiden sietämistä.
Toivon empaattisuutta itseäsi ja muita kohtaan.
– Mieli ry / Nita Arpiainen: Itsemyötätunto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti