 |
| Kirjoittaja 2-vuotiaana |
Blogi on 2 vuotias. Ensin lukivat kohtalotoverit,
sitten omat facebook-kaverit ja pikkuhiljaa laajemmin. Kirjoittaminen on
ollut mielenkiintoinen ja monia ajatuksia herättänyt oppimatka – itseeni ja
ihmisten erilaisuuteen.
Blogin Facebook-sivulla ja Instassa
muisteloita.TÄSTÄ linkistä
pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!
KIRJOITTAMISEN RIEMU JA AHDINKO
Blogikirjoitusten naputtaminen oli alkuun kivaa vaihtelua,
ajankulua. Kohteliaita kiitoksia, kannustusta. Rohkeus ja oma mielihalu
kirjoittaa laajemmin, mitä mieleen kulloinkin juolahti – vei mennessään. Oli myös
ajankulua, sillä tylsyyttäkin koin. Etenkin, kun vointi on koko ajan hiipunut.
Vaikka netistä on moneksi – tietoa, hömppää- ja voi veljet mitä turhuutta –
niin eihän se oikeita ihmiskontakteja ja tavallisia tekemisiä korvaa. Uppouduin
kuitenkin kirjoittamiseen.
Ihmiset ovat pääsääntöisesti korrekteja tällaiselle
ihmisromulle ja myötätuntoisesti säälivät tilannettani. Muutama semityly huomautus ja yksi hyvin
pitkällinen katkeran kitkerä mielipiteiden vaihto sai miettimään vakavasti koko kirjoittamisen mielekkyyttä.
Sitä, miten sanoilla voi myös satuttaa. Mietin yhä välillä noita sanoja ja
asennetta niiden takana. Toisinaan en kykene kirjoittamaan, vaikka jostain
innostuisin.
Sitten taas ajattelen, että riitän tai en, saan kirjoittaa, vaikka
kukaan ei lukisi. Kun vielä voin ja naputtaa jaksan. Ja ehkä voin kuitenkin
toimia vähän muillekin asioiden suodattimena …
Olen lähettänyt
suurimpiin kustantamoihin runojani (huipultahan on aloitettava, eikö?) ja pakit
on tullut neljästi. Nyt on tuumaustauko.
Toisinaan mietin jäävätkö kirjoitukset bittimaailmaan, kun
siirryn ajasta ikuisuuteen. Tällä hetkellä ajattelen, että jääköön.
ELÄMÄNMAKUA, JONKA POHJALLA TOIVONVIRE
… on ollut toiveeni faktojen ja vähemmän nami-nami elämäni kuvasten
ja ajatusten rinnalla. Kuitenkin, kun oikein kaivaa – voi löytää jotain, joka
kannattelee. Myötätuntoa. Jotain hyvää. Kaunista ja hyvää. Hippusen. Vaikeissa tilanteissa
ja asioissa voi nähdä omastakin elämänkulusta, että aina ne jotenkin ovat
ratkenneet - tuo pyhä kolminaisuus.
Tällä hetkellä olen tavattoman
väsynyt. Rakkaan ystäväni vakava terveystilanne on syönyt voimia, kuten omat
terveysmenot ja vointikin toki osin. Yritän katsoa kauemmas horisonttiin.
Siihen, että vielä joka päivässä on jotain hyvää ja elämisen arvoista. Ruokaa,
lämpöä, rakkautta. Ennen muuta jossain häämöttää toivonpilkahdus ja toinenkin. Musiikki
saattelee aamulla mieleni heräämään ja pyrimme mieheni kanssa päättämään illan
yhteiseen hitaaseen tanssiin. Rauhallisesta hetkistä huomaa, että musiikki tuo
toivoa ja iloa, hippusen. Toisinaan musiikki pistää jalan vipattamaan ja
laulamaan mukana. Päivät on hyvä päättää ristimällä kätensä kiitokseen ja
toiveeseen, että huominen koittaa.
TOIVON PALAUTETTA – MUILLEKIN SAA BLOGISTA KERTOA
Palautetta tulee kirjoituksista, mutta voisitte kertoa, onko
joku kirjoitus kolahtanut – tai ärsyttää. Toivon, ainakin ajoittain, löytäväni
joitain Olennaisia ajatuksia, jotka joku muukin voi jakaa. Tai pienen
toivonkipinän ja ajatuksen siemenen, että vaikeiden asioiden jälkeen tai kautta
voi elämässä olla aina vähän kultareunustakin. Toivon …
Kirjoituksia voi jakaa ystävilleen, jos siltä tuntuu. Blogien
alla on vinkkejä, joilla voi lisätä kenties blogin kiinnostavuutta muiden
silmissä.
SUURI KIITOS LUKIJOILLE JA ETENKIN VAKISEURAAJILLE!!
#kaksivuotta #kiitollisuus #myotatunto #reunallapelottaa #toivo
Kirjoituksia:
RUNO
- Tänään peilistä katsoo pelko
RUNO
- Tähänkin viikkoon sain herätä
Todennäköisyyksiä
murskaamassa ja pohtimassa
RUNO
- Rakkaalle vuosipäivänämme
RUNO
- Parantavalla siveltimellä
RUNO
- Kun ei riitä - itselleen
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö
seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata
blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA
MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt
lukijana kuvalla tai ilman!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti