KOKEMUKSENI - TÖISSÄ SAIRAANA

Tarina on fiktiivinen, osin itselle ja usealle ystävilleni kirjoitettu. Olen kuunnellut asiasta kipuilua lukemattomia kertoja. Tarinan alku: Pienestä on opetettu työnteon tärkeys. Nuoreen päähän on iskostettu, että ahkera pitää olla. On kunnia-asia hoitaa työnsä kunnolla. Kun sairaus astuu peruuntumattomasti kuvaan, nämä itsestäänselvyydet heittävät nopeasti ”häränpyllyä”. Töistä ja arkiaskareista tulee vuoren korkuisia esteitä. Niiden ylittäminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

SAIRAS ARKI

Sairas arki on sinnittelyä, tekemistä vaikkei mitenkään jaksaisi. Vaikka sattuisi, hengästyttäisi, ahdistaisi ja särkisi. Rahaa on saatava peruselämiseen ja ”velvoitteet” on hoidettava. Joskus roskapussin vieminen tuntuu Jee-tuuletuksen arvoiselta. Työt sitten? Saattaa olla, että alun sairasloman jälkeen tilanne teknisesti jollain tutkittavalla arvolla voi olla parempi. Oman Olon vointimittari kertoo kuin olisi jäänyt täryjyrän alle. Mieli harhailee villinä pelosta ja epäuskosta. Alku aina hankalaa, sanotaan. Ja yrität. Suunnattomalla sisulla selviät tunti kerrallaan ja jopa työpäivän. Työviikonkin. Elämään ei enää mahdu kuin työ ja työpäivistä toipuminen. Mielessä kummittelevat lääkärin sanat – tilanne on vähän parempi…

EI PALUUTA ENTISEEN

Sitä haluaisi kaiken palaavan ennalleen, sellaiseksi kuin se terveinä aikoina oli. Reippautta ja uskoa puuttuu, sillä keho ja mieli tuntuvat lyijynraskaalta. Joskus ei auta hammastenkiristys, vaan pääsee itkun tirahdus. Sitten jostain tulee voimia kerätä itsensä. Ajattelen mielikuvia: Jos tämä olisikin talvisota. Sinnittelen, venyn ja kestän. Kotiin päästessä edessä on ruoanlaittoa, pyykkejä ja muuta tavallista. Jo kotiovea avatessa on pakko ottaa asenne: ”Havuja perkele!”. Sinnittelyä päivät ja valvottuja öitä, joten olo on kuin tieteisleffan zombeilla. On tultu pisteeseen, että pelkää romahtavansa. Lopulta on kerrottava lääkärille tilanteesta. Hän auliisti antaisi uni- ja/tai masennuslääkkeitä. Sanoo, että kyllä se siitä. Monihan niitä syö.

MOTIVAATION METSÄSTYS

Enemmän kuin mitään muuta, haluaisi pakittaa aikaan, jolloin oli vielä terve. Kaikki oli itsestään selvää. Elämisen vaivattomuutta ja helppoutta ei tajunnut ja eikä arvostanut. Harrastukset jäävät pois ja kyläilykutsut harvenevat. Ei vaan jaksa. On vaikea keskittyä tekemiseen, sillä aivot ja kroppa ovat jähmeän sumun peitossa. Oireiden tarkkailua, pelkotiloja. Sitten muistat lääkärin sanat: parempi. Lenkille ja salille, vaikka et jaksaisi. Ystävien luokse, mutta istut täysin voipuneena kyhjöttäen muita kuunnellen. Olalle taputellaan, että kyllä se siitä. Yrittämistä vaan, vaikka syrän märkänis. Sitten huomaa, että päivää seuraa toinen, viikko menee, kuukausi ja useampi. Olo junnaa ja vaihtelee. Kesä ei olekaan kiva, sillä lääkitys saa hien virtaamaan ja pumpun poukkoilemaan, vaikka vaan istut. Väsymys seuraa. Ja pelot, ne vainoavat ajoittain. Yrityksenä on pysyä touhukkaana, niin ei ehtisi eikä jaksaisi pysähtyä miettimään. Välillä itkettää. 

SYITÄ JAKSAA

Suurimmat toiveet ovat muuttuneet. Enää ei ole haaveena lomamatkat, ei tanssireissut. Remontointi ja uusi sisustus, no ei! Ei todellakaan. Jouluna ei vaihdettu jouluverhoja eikä tehty joulusiivoa. Pölypallot saavat lisääntyä. Pääasia, että laskut saa maksettua, on katto pään päällä ja ruokaa saadaan. Motivaattorina on pysyä elossa lasten takia. Sekin on kuulemma väärin, sanovat viisaammat. Ei pitäisi ajatella lasten vaan itsensä kautta. Silti, syy miksi nousta, mennä ja palata– on lapset. Toivon, että he eivät menetä minua ennen kuin ovat aikuisia. Siksi en saa pysähtyä, enkä luovuttaa. Syöt kiltisti lääkkeesi ja mietit, miksi vointi huononee ja lääkemäärät kasvavat. Olet jo tottunut ja hyväksynyt sairastumisen, vaikka välillä kateuden katkera kalkki nousee kurkkuun. Välillä tuntuu hassulta kuunnella terveiden pikkumaisia ongelmia. Epävarmuus syö sisältä. Uupumus on aina läsnä ja keskittymiskyky on hukassa. Elämä on kuin katsoisi sumuharson läpi. Jaksettava on myös sen hiton -rahan takii 

KROPPA IRTISANOUTUU

Stressaavaa on tajuta, että keho ei kestä. Se ei tottele, vaikka hampaat irvessä yrittäisin. Kannattaako tehdä töitä, jos se vie kaikki voimat? Kolikon kääntöpuolena on mielekäs tekeminen, rahallinen korvaus ja muutama kiva työkaveri. Työ antaa paljon, mutta se imee kaikki voimat, jota pitäisi olla arkeenkin. Töissä aika kuluu nopsaan eikä ehdi miettiä muuta. Rahaa tarvitsisi ihan arkeen, mutta tuntuu kuin kaivaisi poteroa omalle arkulleen yrittäessään sinnitellä.

Jaksaminen on niin kortilla, että sairaslomaa on haettava. Ja lisää. Lisää lääkkeitä, oireita ja niiden sivuvaikutuksia. Osa-aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Tässä iässä, hitto?! Vaikea hyväksyä, tuntuu haavoitetulta. Mieli on herkillä. Masennus ja pelko vaanivat. Pelkoja, mitä sairauden edetessä vielä pitääkään kestää? Tavallinen elämä on muuttunut selviytymistaisteluksi ja vauhti hidastunut entisestään. Passitetaan kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Kerrostalon muut eläkeläiset elävät vauhdikkaampaa elämää ja kirmaavat ohitse.

PERIMMÄN ÄÄRELLÄ

Uskaltaako ottaa viimeisen askeleen? Pelottaa, todella pelottaa.  ja Selviääkö niin isosta operaatiosta? Jos ei jaksakaan? Isoja selvittelyjä ja pikainen päätös on tehtävä. Uskaltaako hypätä altaan syvään päähän? Mitä jos ei toipuisikaan, vaan jäisi tämä väsymys ja puolinaisuus? Jos ei siltikään jaksaisi enää työskennellä, tämän ikäisenä? B-luokan kansalaisena? 

Operaatio tehdään ja toipuminen on tosi rankkaa. Toitotellaan, että pitäisi olla kiitollinen, kun on hengissä. Toista tietäisivät, jos samoihin nahkoihin pääsisivät. Eloonjäämistaistelua tämä on. Olo lienee kuin sotilailla Raatteen tiellä. Toipuminen on säälittävän hidasta ja hiton rankkaa. Itkettää ja masentaa, sairastaminen vie kaikki rahat. Hitaasti ja osin toisten avulla hoituu kotona asiat. Voimien keräämistä ja kuntoutumista kuukausien ajan. Takaumat ja pelot valtaavat. Lääkkeiden sivuvaikutuslista on pienen novellin mittainen. Kokonaisuus on niin rankka, että on turvauduttava nukahdus- ja masennuslääkkeisiin. Vakuutellaan sen olevan normaalia, tässä vaiheessa. Käskytetään kuntoilemaan ja kuntouttamaan. Sävy on moittiva. Kunto nousee hitaasti, mutta oireilua on monin tavoin ja lääkärikäyntejä riittää. Kukaan ei ota koppia kokonaisesta ihmisestä. Ketuttaa, välillä hyvinkin rankasti.

TÖITÄ PITÄISI TEKEMÄN

Aika kuluu ja vointi on vähän parempi. On liikaa aikaa ajatella. Sitä niin haluaisi olla kuin muut tämän ikäiset. Tehdä töitä ja saada talouden vakaammalle pohjalle. Ajankulua eikä vaan kotiseiniä. Jos yrittäisi edes hiukan, jokusen tunnin jotain kevyttä ja helppoa? Työ veisi ajatukset, ettei niin itseään ja tuntemuksiaan ehtisi seurata. Entä jos ei siihenkään kykenisi? Mistä saisi voimia olla pelkkä eläkeläinen vaikkei siltä näyttäisi?  Köpötellä ja kahvitella. Olla hissukseen? Mitä, jos se onkin ihan riittävästi? Terveillä on menonsa ja päivät ovat tylsiä. Kaikki hokevat miten olisi niin ihana, kun olisi aikaa. Kadehtivat. Voi kun tietäisivät!

Yllättävä työtarjous pamahtaa ja äkkiä olen töissä. Innostun. Kaikki kävi niin nopeasti. Lisää päiviä, jolloin on töitä. Voinnin, työn ja lääkitysten yhdistämisessä on haasteensa. Raha on tervetullut ja kun pyydetään, pitää mennä. Sitten, töistä on vaikea palautua. Työasiat painavat, kotona ei jaksa mitään. Ruoan saan tehtyä. Vaikka työtunteja on niin vähän. Luuseriolo valtaa mielen. Kärvistelen ja puren hammasta ja kokeilua vielä viikko ja toinenkin. Vointi pahenee ja unet on menneet. Tiukkojen ratkaisujen jälkeen irtisanoutuminen. Yrityksen jälkeen pitää nuolla haavojaan. Viikon päästä olo on helpottunut.

TYÖN TEKEMISEN TÄRKEYS

Näistä olen keskustellut paljon. Löysin EVA:n tutkimuksen ansiotyön merkityksestä. EVA = Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n (voittoa tavoittelematon yhdistys), joka on vuonna 1974 perustettu ajatushautomo, joka edistää markkinataloutta ja jonka tavoitteena on suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestys. Se tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun ja esittää reformeja poliittisille päättäjille). Tutkimuksen palkeista juuri nyt allekirjoitan seuraavat: keino rahoittaa aktiviteetteja, velvollisuus, ihmissuhteita, arjen rutiinia, statusta = olen ihminen, jatkuvaa rääkkiä, PAKOPAIKKAA ELÄMÄN MUILTA VAATIMUKSILTA. Viimeinen kolahti.Tässä linkki tutkimukseen EVA-ansiotyön merkitys itselle

Olisiko niin, että riittäisi tällaisena nuorempana eläkeläisenä, kun ei ole sairauksia itse aiheuttanut? Kuka vaan voi sairastua. Miksi syytellä itseään ja verrata muihin?

Jos tästä toipuu, voisi kai vielä lyhyesti kokeilla, jotta saisi muutaman lisäeuron. Jos aina käy niin kuin kävi, niin täytyy antaa muiden kadehtia eläke-eloani ja minä jatkan muiden elämän kadehtimista. No ei. Kadehdin terveyttä, sitä kaipaan. Vaivattomia ja kivuttomia päiviä. Ollaan kai sitten samalla viivalla kadehtimassa - vaikka eri kropissa ja eri elämäntilanteissa. Näillä eväillä jatketaan ja eletään toivossa.

Kuvat Microsoft 365 kuvapankista.

#ahdistus #alakulo #kipu #sairas #reunallapelottaa #toivo #toissasairaana #vertaistuki

Kirjoituksiani:

Siskot, matka jolle ei halunnut - Toivo ja tuki OMA SYÖPÄKERTOMUKSENI

Kirjoittajan sairauksista

OMA KOKEMUS - Keuhkosarkoidoosi

OMA - Sydänsarkoidoosi

Kun sairastuu vakavasti

Vakavasti sairaan läheisille

Toivon valintoja - RUNO

Miltä tuntuu? - Tuntemuksia ja ajatuksia sairastamisesta

Kun ei riitä itselleen - runo

Kestä vielä - Runo

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.