Miltä tuntuu - tuntemuksia ja ajatuksia sairastamisesta

Välillä saan vastata kysymykseen, joka urheilijoille esitetään suorituksen jälkeen: Miltä tuntuu? Kohdallani kysymys kuuluu näin: Miltä sairastaminen tuntuu? En enää tarkasti muista enkä usein ajattele millaista olisi olla terve. Vointini vaihtelee kuin Pekka Poudan sanoin: Yleensä vaihtelevaa pohjoisen puoleista tuulta. Onneksi on myös tyynempiä hetkiä ja ajanjaksoja. Yritän avata hieman sairaan elämää.

Blogin Facebook-sivulla ja Instassa muisteloita.TÄSTÄ linkistä pääset REUNALLA PELOTTAA-Facebook-sivulle.
Liityttehän seuraamaan!

Ihmisen arvo

Näytän kuulemmma useimmiten ulkoisesti hyvinvoivalta. Muut eivät nahkoihini pääse. Olen kuullut supattelua ja syyllistämistä siitä, miten helpolla pääsen, kun en käy työssä. Tai, että olen yhteiskunnan elätti. On sanottu päin naamaa, että heikot sortuu, se on luonnon laki. Samaa hoettiin koronaan menehtyneille. Aikamoista.
Usein koen selittämisen turhaksi. Välillä huomaa heti, ettei toinen ei ole vastaanottavaisella mielellä. Minusta jokainen on arvokas. Kaikki opetamme toisillemme asioita. Annamme elämän oppitunteja (oli sitten terve tai sairas). Elämä ei ole kenellekään vain auvoa. Usein siihen kuuluu ikääntymisen myötä tuleva rappeutuminen ja sairaudet.
Myös muut elämän eteen tuomat vaikeudet kuuluvat ihmisen osaan. Ne kasvattavat, koulivat ja opettavat meille nöyryyttä. Onko aikuisen arvo siinä, että hän kykenee työskentelemään paljon ja pitkään? Arvostelijoiden logiikalla, jos sairaat jätettäisiin lääkkeittä ja hoidoitta, maailma olisi parempi. Olisiko?

Fyysisesti ja henkisesti

Sairasvuosieni aikana on ollut monenlaisia tilanteita ja vaiheita. Lähes ainoita ei tuntuvia tutkimuksia taitavat olla perusröntgenkuvat. Moni on vähintään inhottava.
Kroppani on saanut siipeensä. Kipuja on monenlaista: jyskyttävää, puristavaa, sähköiskumaista, viiltävää jne. Joka päivä vaihtelevasti jonkinlaista.
Välillä on seurana hengenahdistus, turvotus, rytmihäiriöt ja raadollisen suuri väsymys. Osin lääkkeiden tuomana ovat tutuksi tulleet: huimaus, pahoinvointi, adhd-vaihe, laihtuminen ja lihominen. Voisin jatkaa A4:n verran, mutta saitte käsityksen. Hyvin typistetty 20 vuotta, eikö? (Enemmän linkkiluettelon kirjoituksissa). Jokainen kokee vanhetessa kehonsa ja ajatusmaailmansa muuttumisen eletyn elämän ja kertyneiden kokemusten myötä. 

Perusasiat: ravinto, uni, liike ja lepo ovat jaksamisen ja mielialan kulmakivet. Alakuloisuus ja akuutti ketutus ovat terveitä reaktioita. Masennuksen haitatessa toimintakykyä pitää kääntyä lääkärin puoleen. Itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen vähentyi itselläni luontaisesti äitiyden myötä. Sairaan elämä on kirkastanut turhan ja tärkeän, tarpeellisen ja tarpeettoman käsitystä.
Miksi minulle-tyyppiset tuumat ovat karisseet. Työssä ja terveysmenoissa sinnitellessä olin niin halki-puhki-poikki, ettei panoksia muuhun jäänyt. Lasteni takia olin kyllä taistelumoodissa. Yritin tehdä kaikkeni ollakseni toimintakykyinen heidän takiaan. Yritin tehdä elämästämme tavallisen. ettei pyörittäisi vain sairauteni ympärillä. 
Ehdin ajatella syntyjä syviä. Kelasin menneitä, ajattelin eteenpäin ja niitä mitä JOS-ajatuksia pohdin toisinaan. Elämä oli selviytymistä. Onneksi pääsin kohtalotoverieni eli vertaistuen pariin. Elämäni kirkastui, lähes valaistui sen myötä. 

Jaksa seuraavaan hetkeen

Jaksamiseen tarvitaan hengen ravintoa ja hyvää mieltä toivolla lisättynä. 
Löysin itse sairauksien keskeltä asian, joka tuntui omalta ja tärkeältä. Kouluttauduin 2013 alkuvuodesta vertaistukihenkilöksi. Opin sairauden käsittelemisestä ja sain eväitä kohdata muiden vaikeuksia. Sittemmin olen käynyt oppimassa lisää-  ymmäärtääkseni enemmän ihmisyydestä ja kohtaamisesta. Luen myös kiinnostavia artikkeleita ihmismielen tiimoilta. On kiva olla muille apuna. 

Muistakaa. Vaikeuksien alla ei tarvitse kuin ottaa henkäys kerrallaan. Hetkinen vain ja lopulta huomaa päivien vaihtuvan. Itse en isommissa kivuissa kykene muodostamaan oikein mitään ajatuksia. En yleviä enkä mitättömiä. Mielen kipuillessa synkkyys on välillä koputtanut olkapäähän.
Olen palauttanut itseni maan pinnalle ja päättänyt jaksaa rakkaimpieni takia. Ja  - koska Elämä itsessään on arvokas lahja.

Vuoristorataa

Sairastamiseen ja muihin vaikeuksiin sopeutuminen on vuoristorataa. Vaivihkaa ajatuksiin voi hiipiä pelko ja ahdistus. Ne pyrkivät ottamaan yliotteen. Moni alkaa tarkkailla tuntemuksiaan. Toisinaan raskaat, synkät ajatukset ja vaiheet on vaan käytävä läpi. On annettava tuntemusten ja mietteiden tulla ja mennä.
Elämä on oppimatka. Kun on heikoilla, ei ole häpeä pyytää apua. Ei ole häpeä hakea läheisten lisäksi apua myös mielen ammattilaisilta. Kuormaansa voi purkaa myös kanssasairaiden ja koulutettujen vertaistukihenkilöiden kanssa.

Sairauden tai muun vaikean tilanteen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy myötätunnolla puutteensa (joiksi sairaudetkin ajattelen) osaksi elämäänsä.
Ajan myötä huomaa, että elämässä on muutakin kuin sairastaminen.
Alkaa huomata joitain ihan mukavia ja mieltä lämmittäviä asioita. Elämässä on aina ihmeteltävää ja ihasteltavaa.

Ihminen on käsittämättömän sopeutuvainen, luota siihen. Ajan myötä tulee tyyneys. 

Itse olen tyytyväinen pienistä asioista ja ihan tavallisesta arjesta. Siitä, että saan yhä uudelleen herätä uuteen päivään.

#armo #keuhkosarkoidoosi #keuhkosyopa #myotatunto #reunallapelottaa #sydansarkoidoosi #toivo

Kirjoituksia:

Kirjoittajan sairauksista

Kokemukseni - Sydänsarkoidoosi

Kokemukseni - Tupakoimattoman keuhkosyöpä

Kokemukseni - Syöpäpeikon kainalossa

Sydänsairaudestani Rosie.fi:ssä

Kokemukseni Keuhko- ja monielinsarkoidoosi

Kirjoitukseni Toivo ja tuki - Siskot, matka jolle kukaan ei halunnut -sivustolle

Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)

Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.