Liityttehän seuraamaan!
ESTOT JA LUULOT
Uusia ihmisiä tulee peilattua elämän varrella tuntemiinsa, kenties alitajuisesti vertaamalla tai tarkkailemalla. Ennen ensitapaamistamme päätin lähteä tapaamiseen ilman ennakkoasetelmia. Täydellistä ihmistä ei ole enkä totisesti ole sitä itsekään. Olimme ”oksentaneet” entisen elämämme jo tuntikausien kirjoitteluissa ja puhelinkeskusteluissa, joten ihan pienestä mies ei pelästynyt. Kerroin heti sairauksistani ja niiden vakavuudesta. Ei säikähtänyt, totesi vaan, ettei meistä kukaan tiedä kauanko täällä eletään. Vaihdoimme ajatuksia elämästä, arvoista, kiinnostuksen kohteista, tärkeistä ja vähemmän tärkeistä. Riipaisevan rehellisesti, sillä kummallakaan ei ollut todellista uskoa siitä, että tapaaminen johtaisi mihinkään.
ENSITAPAAMINEN
Ensitapaamisemme oli pitkä. Ehdimme puhua paljon monenlaisista asioita. Kokkasimme, ajoimme ruohonleikkurilla, katseltimme elokuvia ja musavideoita. Kävimme kävelemässä. Aivot räjäyttävää sekopäistä hullaantumista ei ollut, mutta hämmennystä ja ihmettelyä siitä miten helppoa oli olla yhdessä. Ihan vaan olla ja hengittää, ilman minkäänlaista vaivaantuneisuutta. Ihmettelin, onko tämä totta ja voisiko tuo toinen tuntea samoin. Sulattelimme tapaamisen tuntemuksia seuraavaan aamuun. Halusimme. Melkein tekisi mieli sanoa – ja loppu olikin historiaa. Ajattelin alkuun, niin kuin varmasti kaikki suhteen alussa, että jotain tapahtuu – toinen kyllästyy tai jotain. On-off suhteeseen en olisi suostunut. Tässä iässä ja tällä elinajanodotteella ei viitsi leikitellä. Jos ei natsaa, niin turha olisi toisen aikaa tuhlata.
Mieli ei käy enää rippikoulua eikä känkkäränkkä vieraile usein. Jos vieraileekin sitäkään ei tarvitse ottaa vakavasti. Pienistä asioista ei enää niin närkästy. Toisen tapoja, ehkä outoja ja ärsyttäviäkiin, ei ota niin piiruntarkasti. Ne ovat niitä lillukanvarsia, joihin ei tarvitse tarttua. Vähemmän tärkeitä, joita voi katsoa vähän sormien välistä.
SEESTEISEN KESKI-IKÄISTÄ
Sovimme yhteen niin hyvin, että pidän sitä jonkinlaisena ihmeenä. Olimme ensitapaamisen jälkeen tiiviisti yhdessä. Neljän kuukauden päästä vaihdoin osoitteeni ja maallisen tomumajani miehen luokse. Olimme hyvin varhain keskustelleet tulevasta. Halusimme virallistaa suhteemme lupautumalla toisillemme kirkossa Jumalan silmien alla. Kuukausi muuttoni jälkeen kihlauduimme. Emme leijailleet ruusunpunaisessa hattarapilvessä vaan elämä oli arkista – ja sydänsairauteni vuoksi pelottavaakin. Sydämeni rytmit ryhtyivät vakavammin ryttyilemään. Selviydyin ihmeen kaupalla. Jouduin sairaalaan ja ablaatio-toimenpiteeseen. Pian tuli täysin puskista keuhkosyöpäepäily - tupakoimattomalle. Avioidumme tasan vuoden kuluttua ensitapaamisestamme. Keuhkosyöpäleikkaus aikaistui ja oli viikon kuluttua avioitumisestamme. Todellisuus parantumattomasta syövästä iski lujaa.
Mieheni on joutunut huomaamaan miten hauras elämänlankani voi olla. Elämämme ei pyöri sairauteni ympärillä vaan se on tavallista arkea, millaista milloinkin voi olla. Mieheni sanoi : ”Jokainen päivä tuntuu ihmeen hyvältä, vaikka ei edes tehdä mitään erityistä. ”
Olin aiemmin menettänyt lähes kaiken uskoni siihen, että elämällä voisi olla vielä jotain hyvää tarjolla. Kun todellinen rakkaus tuli elämään, se muuttui paljon paremmaksi. Kiitollisena rakastaen eteenpäin.
Musacorneriini eksyi sentimentaalinen ruotsinkielinen laulu
YouTube - Jag har vandrat mina stigar - Sven-Erik Magnusson
Spotify - Jag har vandrat mina stigar - Sven-Erik Magnusson
#haave #kiitollisuus #onni #rakkaus #reunallapelottaa #toivo
Kirjoituksia:
Vieraskynä - puolison mietteitäRUNO - Rakkaalle
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti