Kuva Facebook Season´s Splendor |
Liityttehän seuraamaan!
MENEVÄN TIETYLLÄ KAAVALLA
HUONOIMPAAN
Sisullahan välillä teen ekstraa - ja saatan sitten maata 3 päivää lähes taju kankaalla. Yritän tehdä tasaisemmin, edes hippasen, että minusta olisi jotain hyötyä pikku kotitaloudellemme. Ihmemieheni ei ole ikinä motkottanut eikä hermostunut tekemättömyyksistäni. Ei, vaikka joutuukin tekemään niitä mitä minun piti. Huolissaan on usein, vaikka onkin jo melko tottunut. Ei sitä asiaa jatkuvasti puheeksi oteta. Kyllä sen näkee ja huomaa. Sairaan läheisen osa ei ole koskaan helppo.
MUSAA JA KESÄ
Ollaan puhuttu ja purettu tuntojamme, välillä atomeiksi asti. Tutustuttu, puitu yhä enemmän ja syvemmin. Ymmärtänemme toisiamme yhä paremmin. Olemme mielestäni samalla kartalla ja vahvasti menossa rinta rinnan samaan suuntaan.
Onneksemme tapasimme. Edelleen rakkauden roihu löytyy ja lemmen liekki lepattaa. Edelleen alussa löytynyt yhteys tuntuu kovin vahvalta. Sillä, suurin niistä on rakkaus.
Tarinamme - Runojen sarja 19. osa
ELETÄÄN, VAIKKA PIRUUTTAAN
KUSTANNUSTEN NOUSU KURITTAA,
REMONTTIEN SIIRTO HARMITTAA,
RIKKOUTUMISET, KULUMISET,
EPÄONNISET SATTUMUKSET.
SÄHKÖSOPPARIN SHOKKIHINTA,
KULUTUKSEN KARUTON KARSINTA.
KIPEÄN PALJON SÄHKÖSTÄ MAKSETAAN.
ENÄÄ EI MEILLÄ
- SAUNASSA HIKOILLA
- PITKIÄ KUUMIA
SUIHKUJA OTETA
- NAUTITA KODIN LÄMMÖSTÄ TALVELLA
- ELETÄ
TAVALLISTA ELÄMÄÄ.
KIITOS
AHNEEN MARKKINATALOUDEN,
EPÄONNISEN AJAN, SATTUMAN,
VAAN - VAIKKA,
KURIMUKSESSA KÄRVISTELLÄÄN.
MEHÄN ELETÄÄN VAIKKA PIRUUTTAAN.
#ahdistus #alakulo #armo #kiitollisuus #onni #rakkaus #reunallapelottaa #runo #sairas #toivo
Kirjoituksia:
Jos viihdyt kirjoitusteni ääressä - liittyisitkö seuraamaan myös Blogit.fi:ssä? Voit seurata blogia Facebook-sivun ja Instagramin kautta – TAI VAIKKA MOLEMPIEN!! Klikkaathan Blogikirjoitusten - blogin ylävasemmalta LUE (näyt lukijana kuvalla tai ilman!!)
Olisi kiva, jos jakaisit ja vinkkaisit kirjoituksista muillekin! Blogitekstien alla on pikkuriikkiset jakopalikat. KIITOS JA KUMARRUS.